Instagram on saanut tuen uudelle kuvasuhteelle. Myös 3:4-valokuvat näkyvät jatkossa luonnollisella tavalla.
Instagramiin ladatut 3:4-kuvasuhteen valokuvat näkyvät jatkossa alkuperäisen kuvan lailla. Instagram ei enää leikkaa kuvien ylä- ja alaosasta kaistaletta pois kuten tähän saakka, mikä mahdollistaa muistojen jakamisen sellaisina kuin ne on tallennettu, kuvapalvelun toimitusjohtaja Adam Mosseri kuvailee julkaisussaan Threads-alustalla.
Tuki koskee sekä yksittäisiä valokuvia että niin sanottuja karusellijulkaisuja eli käytännössä usean kuvan koosteita. Käyttäjät voivat kuitenkin jatkossakin jakaa myös tuttuja neliön muotoisia tai 4:5-kuvasuhteen valokuvia niin halutessaan.
Tammikuussa Instagramin profiileita mukautettiin siten, että julkaisuista näkyy neliskanttisen sijaan suorakulmion muotoinen esikatselu. Toimitusjohtaja Mosserin mukaan ”suurin osa Instagram-sisällöstä” katsellaan näyttö pystysuunnassa, mikä lienee sekä tuolloisen että nyt esitellyn uudistuksen taustalla.
Instagramin päivitys on nyt julkaistu Androidille ja iOS:lle.