Suomessa tuli 21. helmikuuta käyttöön ensimmäiset SMS Sender ID -lähettäjätunnusten suojaukset.
Nyt organisaatiot voivat suojata käyttämänsä lähettäjätunnukset (SMS Sender ID) tiettyjen reunaehtojen puitteissa ja varmistaa, ettei mikään muu taho voi käyttää samaa tunnusta Suomessa. Tähän asti rikolliset ovat voineet pönkittää huijausviestiensä uskottavuutta väärentämällä SMS-tekstiviestien lähettäjätiedon, jolloin viesti voi näkyä puhelimissa samassa viestiketjussa tietyn lähettäjän, kuten esimerkiksi pankin tai kuljetusyrityksen, aitojen viestien kanssa.
Kymmenet tahot ovat jo suojanneet lähettäjätunnuksensa.
Elisa on nyt kertonut, kuinka uuden suojausratkaisun käyttöönotto on sujunut.
Elisan mukaan se on jo estänyt ensimmäiset huijaustekstiviestit Traficomin ja muiden operaattorien kanssa kehitetyn estoratkaisun avulla. Lisäksi Elisa on ensimmäisenä teleoperaattorina Suomessa suojannut myös omat tekstiviestin lähettäjätietonsa, eli rikolliset eivät pääse enää jatkossa lähettämään huijausviestejä Elisan nimissä.
Aiemmin Elisa kertoi jo syksyllä 2023 kokeilleensa huijausviestien estoa paljon tekstiviestejä lähettävien organisaatioiden kanssa. Viime marraskuussa käyttöönotettu estoratkaisu toimii siten, että tekstiviestejä lähettävät organisaatiot rekisteröivät nimensä Traficomille, ja kolmen kuukauden siirtymäajan jälkeen operaattorit pääsevät estämään kyseistä nimeä kopioivat huijausviestit.
Helmikuun 2024 loppupuolella tuli kuluneeksi kolme kuukautta rekisterin käyttöönotosta, ja näin huijausviestejä päästiin Elisalla estämään uutta ratkaisua hyödyntäen. Ensimmäiset tulokset ovat olleet lupaavia.
”Estoratkaisu on jo lyhyessä ajassa osoittanut tehonsa ja toivomme, että yhä useampi organisaatio rekisteröi lähettäjätietonsa Traficomille. Näin saamme mahdollisimman ison osan huijausviesteistä kitkettyä”, kertoo Elisan tietoturvajohtaja Teemu Mäkelä.
Sen lisäksi, että Elisa estää nyt muiden yritysten nimiä huijaavia tekstiviestejä, on se ensimmäisenä operaattorina Suomessa rekisteröinyt omat lähettäjätietonsa Traficomille.
”Tämä näkyy Elisan asiakkaille niin, että kolmen kuukauden siirtymäajan jälkeen ei pitäisi enää saapua Elisan nimeä väärentäviä huijaustekstiviestejä. Tekstiviestit ovat edelleen tärkeä palvelukanava, ja tämä on merkittävä kehitysaskel asiakkaidemme turvallisuudessa”, jatkaa Mäkelä.
Viestien lähettäjätunnusten suojaaminen on jatkoa operaattorien onnistuneelle huijausten suitsimiselle.
Aiemmin 2. lokakuuta alkaen valtakunnallisesti käyttöön otettiin Elisan kehittämään ratkaisuun pohjautuva huijauspuheluesto, joka lopetti suomalaista matkapuhelinnumeroa väärentävät puhelut käytännössä kokonaan. Nyt tavoitteena on kitkeä merkittävä osa huijareiden lähettämistä tekstiviesteistä, jotka pyrkivät jäljittelemään aidon yrityksen nimeä.
”Tästä parannuksesta huolimatta kehotamme kansalaisia jatkossakin tarkkaavaisuuteen. Kun yksi huijauskanava tukitaan, rikollisilla on tapana siirtyä uusiin kanaviin ja huijausmuotoihin”, Mäkelä summaa.