HTC tykittää uutuuksia loppuvuoden aikana

HTC:n on jo pidempään uskottu esittelevän uusia puhelimia vielä tämän vuoden aikana. Tarkka puhelintarjonta on kuitenkin jäänyt hyvin suureksi kysymyksmerkiksi. Nyt yhtiön suunnitelmat tuntuvat kuitenkin saaneet jonkinlaista selvyyttä.

HTC järjestää seuraavan lehdistötilaisuuden 29. syyskuuta, eli samana päivänä Googlen odotetun tilaisuuden kanssa. Aiemmin tilaisuuden aiheeksi on vihjailtu pitkään huhuttua HTC Aeroa, eli One A9:ää. Muokattujen Android-versioiden kehittäjä LlabTooFeR on kuitenkin tiedottanut, että luvassa olisikin Butterfly 3 -puhelin Kiinan markkinoille ja paranneltu One M9+. HTC:n tapahtumakutsu onkin alusta asti vihjannut kahden puhelimen esittelystä.

One A9:n kohtalosta taas vihjaa Twitter-käyttäjä @Ricciolo1. Hänen mukaansa HTC suunnittelee erillistä suurta julkistustilaisuutta Yhdysvaltoihin ensi kuun puolelle. Tapahtumia saatetaan jakaa useampiin kaupunkeihin ja niiden aiheena olisi nimenomaan HTC:n huhutun ”sankarilaitteen” eli One A9:n esittely. Tarkkaa päivämäärää tapahtumalle ei toistaiseksi ole.

HTC One A9 on kulkenut mediassa monilla nimillä, mutta A9 on alkanut viime aikojen vuodoissa vakiintua. Viimeisin todiste on oletetusti kyseisellä HTC-puhelimella otettu valokuva, jonka tiedoissa mainitaan nimi ”HTC One A9”. Toki kyse on edelleen varmistamattomista tiedoista, jotka kannattaa ennen HTC:n virallisia ilmoituksia ottaa vastaan varauksella.

On the September 29th we might see 2 devices. Butterfly 3 for local Chinese market and updated HTC One M9+ (Hima_Ultra_R1).

— LlabTooFeR (@LlabTooFeR) 21. syyskuuta 2015

USA major EVENT (+multiple city too),and a BIG (for the company)marketing campaign to accompany the HERO device next month… 😉 #htc #aero

— Ricciolo (@Ricciolo1) 22. syyskuuta 2015