Elisa avasi laajemman 5G-verkon Espoossa

Elisa laajentaa nyt 5G-verkkonsa peittoa Espoossa ja vahvistaa 5G-verkkoaan pääkaupunkiseudulla.

Espoossa 5G on alkuvaiheessa käytettävissä muun muassa Kivenlahdessa, Suvelassa ja Otaniemessä.

Nyt Elisalla on 5G-verkot pääkaupunkiseudulla sekä Helsingissä, Vantaalla että Espoossa. Verkko on alkuvaiheessa käytössä muun muassa Espoon keskuksen alueella ja Suvelassa, sekä Otaniemessä ja Karaportissa, jossa rajattu 5G-verkko on ollut käytettävissä jo jonkin aikaa. Ensi vuonna verkkoa laajennetaan entisestään esimerkiksi Etelä-Espoon ja Leppävaaran alueille.

”Tervehdimme 5G-verkon laajentumista ilolla ja uskomme sen vahvistavan positiivisella tavalla Espoon kehitystä, tuoden uusia mahdollisuuksia sekä kuntalaisille että yrityksille”, Espoon elinkeinojohtaja Tuula Antola toteaa.

”Pääkaupunkiseutu on meille tärkeää aluetta ja nyt kun meillä on 5G-verkot sekä Helsingissä että Vantaalla, on luonnollista tuoda teknologia myös espoolaisten saataville. Espoon myötä suomalaisten määrä, jotka asuvat Elisan 5G-verkon alueella, kasvaa merkittävästi”, Elisan Uudenmaan aluejohtaja Sanna Sarpila kertoo.

Elisa toi ensimmäisenä operaattorina myyntiin 5G-päätelaitteet ja liittymät kesällä 2019.

Elisa on avannut 5G-verkot aiemmin Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään, Helsinkiin, Lahteen, Vantaalle, Ouluun, Kuopioon ja Kouvolaan. Uusia 5G-kaupunkeja avataan lisää vielä loppuvuoden 2019 aikana, kertoo Elisa. Elisa on tuonut myyntiin usean eri valmistajan 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä 300, 600 ja 1 000 megabitin sekuntinopeuksilla. Tarkempiin kuuluvuusalueisiin voi tutustua Elisan sivuilla.

Yrityksille 5G tuo suuren mullistuksen esimerkiksi IoT:n lisääntymisen ja erilaisten privaattiverkkototeutusten myötä. Reaaliaikainen valvonta, huoltotarpeen ennakoiminen ja toiminnan tehostaminen ovat esimerkkejä IoT:n hyödyntämiskeinoista. Suomalaiset yritykset saavat 5G:n mahdollisuudet käyttöönsä ensimmäisten joukossa maailmassa.

”Asiakaskysyntä on meille tärkeä kriteeri kun laajennamme 5G-verkkoja ja Espoon alueella on paljon yritystoimintaa, joka voisi hyötyä 5G:n tuomista liiketoimintamahdollisuuksista. Kannustankin yrityksiä olemaan rohkeasti meihin yhteydessä 5G-suunnitelmiensa kanssa”, Sarpila rohkaisee.

Elisan lisäksi kuluttajille 5G-verkkonsa Suomessa avasi hiljattain myös Telia. Telian ensimmäisen vaiheen 5G-verkon palvelualueita on nyt Helsingissä, Vantaalla ja Oulussa.

DNA on kertonut aloittavansa 5G-palveluiden myynnin joulukuussa, aluksi rajoittuen Kiinteä 5G -palveluun.