Apple lopetti tuotteen myynnin - nyt HomePodeista saa enemmän rahaa kuin ne maksoivat uutena

Applen viime vuonna valikoimistaan poistamilla HomePod-kaiuttimilla on maailmalla vireät jälkimarkkinat.

The Verge -sivusto on uutisoinut, kuinka Applen HomePod-kaiuttimista on tehty  kauppoja eBay-markkinapaikalla viime aikoina keskimäärin 375 dollarin hinnalla.

Apple myi uusia kaiuttimia aiemmin 299 dollarilla, johon nähden hinnat ovat nousseet jälkimarkkinoilla nousseet nyt noin 25 prosenttia korkeammalle.

Hinnat toki vaihtelevat. The Verge kertoo, että esimerkiksi käytetystä kaiuttimesta ilman myyntipakkausta voi saada vain 220 dollaria, kun taas avaamattomissa myyntipakkauksissa HomePodeja on myyty yli 500 dollarillakin.

HomePodien hinnat eBayssa ovat olleet hienoisessa nousussa viimeisen vuoden aikana.

Apple kertoi HomePodin valmistuksen lopettamisesta ja myynnin päättymisestä maaliskuussa 2021. Käytännössä se jatkoi kuitenkin myyntiä vielä jonkin aikaa tämän jälkeen.

Apple esitteli alkuperäisen HomePod-älykaiuttimensa vuonna 2017, mutta kilpaileviin älykaiuttimiin nähden korkeahintainen älykaiutin ei houkutellut suurta ostajajoukkoa – vaikka sitä laajasti hyvästä äänentoistosta onkin kiitelty. Älykaiuttimena Sirillä varustettu HomePod ei ollutkaan kummoinen Amazonin tai Googlen vaihtoehtoihin verrattuna, mutta erityisesti stereopariksi yhdistettynä HomePod tarjoaa kokoonsa ja hintaansa nähden jopa erinomaisen äänenlaadun. Tuotteen kohtalon ratkaisikin kenties epäonnistunut asemointi markkinoille.

Syksyllä 2020 Apple julkisti pienikokoisemman ja edullisemman HomePod minin, jonka myynti jatkuu normaalisti. Virallisesti Suomen markkinoille Apple ei ole HomePod-kaiuttimiaan tuonut.

HomePodille Apple ei ole esitellyt suoraa seuraajaa eikä sellaisesta ole huhuttukaan, mutta Bloomberg on raportoinut Applen työstävän Apple TV:n, HomePod-kaiuttimen ja FaceTime-videopuhelukameran yhdistävää monipuolisempaa kodin älylaitetta.

HomePod mini ja HomePod.
Applen HomePod mini ja HomePod.