Selfie, avokado ja lasien kilistys – tällaisia emoji-kuvakkeita on luvassa uudelle Androille

Pidit siitä tai et, emoji-kuvat ovat merkittävä osa tämän päivän mobiiliviestintää. Onkin siis ymmärrettävää, että laitevalmistajat ja sovelluskehittäjät panostavat kattaviin ja hyödyllisiin emoji-valikoimiin. Google esimerkiksi aikoo uudistaa omia oletus-emojejaan tuntuvasti tulevassa Android N -käyttöjärjestelmäversiossa.

Android N:n mukana näyttää saapuvan tuki Unicode 9 -standardiin kuuluville kuville. Alustalle saapuu siis vino pino uusia emojeja, kuten selfie, pekoni, avokado ja kuohuviinilasien kilistys.

Android N:n uudet Unicode 9:n mukaiset emojit.

Uusien kuvien lisäksi Google laittaa vanhat Android-emojit monilla tavoin uusiksi. Kaikki pelkkiä tunteita kuvaavat emojit, jotka on Androidilla tyylitelty ihmispiirteettömiksi keltaisiksi möykyiksi, pitävät tutun tyylinsä. Hahmojen muotoa kuitenkin muokataan niin, että aiemmin useisiin eri asentoihin taipuneet möykyt ovat jatkossa samanmallisia. Valikoimasta tulee siis yhtenäisempi ja vain ilmeet vaihtelevat emojista toiseen.

Tutut emojit saavat yhtenäisemmän muotoilun.

Merkittävämmin menevät uusiksi erilaisia ammatteja ja muita rooleja tai toimia esittäneet emojit. Aiemmin nämäkin ovat olleet vaatteilla ja esineillä varustettuja keltaisia möykkyjä, mutta Android N:n myötä tilalle ovat tulossa huomattavasti ihmismäisemmät hahmot. Samalla mahdollisuus valita haluamansa ihonväri saapuu näiden uusien ihmiskasvojen tueksi, Emojipedia kertoo.

Android N muokkaa toiminnallisempia emoji-kuvia ihmismäisemmiksi.

 

Luvassa on laaja kattaus ihmishahmoja kaikissa ihonväreissä.

Emoji-kuvien uudistusten lisäksi Android N:n esiversio sisältää viitteitä 3D Touch -tyylisiin toimintoihin. Pian myös Android-puhelimet saattavat siis tukea laajemmin voimakkaiden painallusten tunnistusta.