Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Älypuhelinmyynnin jättikasvu nuupahti – kiinalaisvalmistaja ei enää paljasta myyntilukujaan

Älypuhelinmarkkinat eivät ole helpot, ja lopulta kovan kilpailun sai huomata myös takavuosien kasvuihme Xiaomi. Kotimaassaan Kiinassa, myös läheisessä suuressa Intiassa ja muissa Aasian maissa merkittävä Xiaomi ei enää paljasta älypuhelintensa toimitusmäärää viime vuodelta. Ulkopuoliset ovat arvioineet sen jääneen pienemmäksi kuin edeltävänä vuonna.

Vasta vuonna 2010 perustetun Xiaomin alkuvuodet älypuhelinmyynnissä olivat vauhdikkaita. Toimitukset kasvoivat 7,2 miljoonasta älypuhelimesta vuonna 2012 seuraavana vuonna jo 18,7 miljoonaan ja hyppäsivät tästä vuonna 2014 jo 61 miljoonaan. Tämän jälkeen Xiaomi asetti vuodelle 2015 sadan miljoonan puhelimen tavoitteen, josta se kuitenkin jäi – eikä yltänyt lopulta edes laskettuun80 miljoonan toimitetun älypuhelimen tavoitteeseensa.

Xiaomin perustaja Lei Jun on nyt myöntänyt yhtiön edenneen liiankin nopeasti.

– Loimme ihmeen, mutta se söi samalla myös pidemmän aikavälin kasvua, kommentoi Lei kirjeessään yhtiön työntekijöille.

Xiaomi tuli tunnetuksi myymällä puhelimiaan itse omassa verkkokaupassaan erissä, jotka myytiin niin sanotuissa salamamyynneissä. Puhelinten toimituseriä myytiin loppuun jopa vain sekunneissa.

Lopulta tukeutuminen vain verkkokauppaan näyttääkin osoittautuneen kompastuskiveksi Xiaomille. Yhteensä vain 20 prosenttia älypuhelimista Kiinassa myydään verkossa, joten rajoittumalla vain tähän kanavaan, asetti Xiaomi kasvulleen rajoja. Samanaikaisesti Xiaomin ohi jo nyt älypuhelinten toimitusmäärissä nousseet kiinalaiset Oppo ja vivo panostivat perinteisiin kivijalkakauppoihin sekä laajempaan verkostoon ja läsnäoloon myös pienemmissä kiinalaiskaupungeissa, joissa niissäkin voi olla jopa miljoonia asukkaita.

Nyt myös Xiaomi on jo avannut 54 kivijalkakauppaa. Tavoitteena on avata 200 kauppaa lisää tänä vuonna ja yltää yli 1 000 kauppaan vuoteen 2020 mennessä.

Xiaomi on panostanut viime aikoina lisäksi kasvattamaan sen Mi Ecosystem -perhettä. Xiaomi on sijoittanut useisiin yrityksiin, joiden kanssa se tekee yhteistyössä:esimerkiksi Xiaomi Mi Band -nimellä myytävät aktiivisuusranneetkin ovat tällaisen kumppaniyrityksen Huamin tekemiä. Mi-oheistuotteet toivat Xiaomille 15 miljardia juania eli reilut 2 miljardia euroa myyntiä viime vuonna. Samoin liikevaihto palveluista yli tuplaantui.

Yhteensä tältä vuodelta Xiaomi tavoittelee 100 miljardin juanin eli lähes14 miljardin euron liikevaihtoa.

Länsimaisille markkinoille Xiaomi on laajentunut varovaisesti – alkujaan todennäköisesti sen patenttisalkun oltua heikko, ja näin markkinoilletulon kallista mahdollisten lukuisten oikeustaistelujen myötä. Nyt Xiaomilla on kuitenkin jo yli 16 000 patenttihakemusta, joista yli 3 600 jo myönnettyjä. Xiaomi on hankkinut patentteja myös ostamalla niitä muun muassa Microsoftilta.

Xiaomin Mi MIX valkoisena.

Tänä vuonna yksi Xiaomin tavoitteita onkin kansainvälistää toimintaansa. Se esitteli uutuuksia ensi kertaa CES-messuilla alkuvuonna Las Vegasissa, Yhdysvalloissa, mutta nähdyt uusi Mi TV 4 sekä valkoinen versio Mi MIX -puhelimesta on suunnattu yhä vain Kiinan markkinoille.

Loppuvuodesta Xiaomi keräsi paljon kehuja uudella, aluksi mustana värinä julkaistulla Mi MIX -puhelimella, jonka näyttö ulottuu aivan puhelimen yläkulmiin asti ja täyttää aiempaa suuremman osan puhelimen etupuolesta.

Tyrmäävästä ulkonäöstään kiitosta saaneella Mi MIXillä on kuitenkin Xiaomin myyntiin vain vähän merkitystä. Puhelimessa on myös keraaminen runko, joka yhdessä uuden näyttötekniikan ja siihen liittyvien muiden ratkaisujen kanssa tekee puhelimesta vaikean valmistaa. Tämän takia Xiaomin onkin kerrottu aiemmin kykenevän vain 10 000 puhelimen vallmistukseen kuukaudessa. Sittemmin vauhti on ilmeisesti hieman parantunut, silllä Lei Junin antamien kommenttien perusteella Xiaomi olisi myynyt puhelinta toistaiseksi noin 100 000 kappaletta. Tämäkin on häviävän pieni luku Xiaomin kymmenien miljoonien älypuhelinten vuosimyynnissä.

Xiaomille Mi MIX onkin ollut taloudelliselta merkitykseltään lähinnä oiva markkinointitemppu.

Xiaomi Mi MIX.