65 vs. 0,7 prosenttia – uusimpien iOS- ja Android-versioiden yleisyydessä valtava ero

Apple päivitti perjantaina kehittäjäsivuilleen tuoreen tiedon sen 19. syyskuuta alun perin julkaiseman iOS 11:n käytöstä.

Applen mukaan 18. tammikuuta App Storen mittaamana iOS 11 oli käytössä jo 65 prosentissa iOS-laitteita. Vuotta aiempi iOS 10 löytyi 28 prosentista laitteita ja loput 7 prosenttia oli varustettu vanhemmilla versioilla.

iOS 11:n osuus on kasvanut joulukuun ilmoituksesta kuudella prosenttiyksiköllä. Joulukuussa se löytyi 59 prosentista iOS-laitteita, marraskuussa 52 prosentista.

iOS 11 on yleistynyt aiempia versioita hitaammin – vuosi sitten tammikuussa iOS 10 oli saavuttanut jo 76 prosentin osuuden – mutta kilpailevaan Googlen kehittämään Android-käyttöjärjestelmään nähden Applen tilanne on totuttuun tapaan aivan eri tasolla.

Google julkaisi tuoreimmat Android 8.0 Oreon 21. elokuuta ja 8.1:n 5. joulukuuta. Ne edustivat yhteenlaskettuna vasta 0,7 prosenttia Googlen palveluja käyttävistä Android-laitteista seitsemän päivän tuoreimmalla mittausjaksolla, joka päättyi 8. tammikuuta. Tarkastelusta puuttuvat pääosin Android-laitteet Kiinassa, joissa ei ole Google-palveluja.

Androidin ongelmana Appleen verrattuna on, että Googlen julkaisemat päivitykset tulevat nopeasti saataville vain sen hallitsemille omille Pixel-laitteille sekä Nexuksille. Sen sijaan muilla valmistajilla kestää vähintään viikkoja, mutta useimmiten useampia kuukausia päivitysten julkaisussa omille laitteilleen. Lisäksi osa edullisemmista laitteista ei välttämättä saa versiopäivityksiä lainkaan.

Näistä syistä suosituin Android-versio 28,6 prosentin osuudella on yhä 6.0 Marshmallow, jonka Google julkaisi jo 5. lokakuuta 2015, pian kaksi puoli vuotta sitten.

Androidin eri versioiden osuudet Googlen palveluja käyttävistä laitteista.
Androidin eri versioiden osuudet Googlen palveluja käyttävistä laitteista.