Kyyti-taksit laajenevat myös Turkuun ja Tampereelle - matkat alkaen 2 euroa

Kyyti-taksit laajenevat myös Turkuun ja Tampereelle. Halvimmillaan Kyyti maksaa vain 2 euroa. Oulussa toiminto alkoi jo maaliskuussa.

Turussa Kyydin toiminta alkaa tänään maanantaina 5. kesäkuuta klo 6.00 ja Tampereella huomenna tistaina 6. kesäkuuta klo 10.00.

Kyyti-palvelu toimii Androidille ja iPhonelle ladattavissa olevan Tuup-sovelluksen kautta. Tuupin toimitusjohtajana toimii OnniBus.comin entinen toimitusjohtaja Pekka Möttö. “Tuup-sovellus on lyhyessä ajassa saanut yli 15 000 käyttäjää. Se on huikea määrä ottaen huomioon, että Kyyti-palvelu on tähän asti ollut käytössä vain Oulussa.”, kertoo Möttö.

Kyyti-palvelussa matkan hinta kerrotaan ja maksetaan etukäteen tilaushetkellä. Kuljetuspalvelujen hintoja nostavia aloitus- ja ennakkovarausmaksuja ei peritä. Kyydillä on kolme palveluluokkaa: taksimainen Express, joka kulkee suorinta reittiä asiakkaan valitsemaan paikkaan, edullinen Smart, jossa asiakas on valmis joustamaan joko odotus- tai ajoajassa, sekä näiden kahden välimuoto Flex.

2 euron hintaan päästään vain harvoin, mutta yleisestikin Kyyti tulee kymmeniä prosentteja tavallista taksia halvemmaksi.

“Kyydin teknologia perustuu jaettuun hyötyyn ja kysyntäperusteiseen hinnoitteluun. Haluamme palvella mahdollisimman montaa asiakasta, jonka lopputuloksena kaikki voittavat. Kovan kysynnän vaikeuttaessa Kyydin saatavuutta, kannattaa tilausta yrittää vaikkapa puolen tunnin päähän. Ennakkoon tilaaminen on myös halvempaa.” Pekka Möttö jatkaa.

Tuup tähtää kansainvälisille markkinoille. ”Harvoin tulee tilanteita, joissa Suomi on edelläkävijä kansainvälisessä palveluliiketoimintamurroksessa. Liikennepalvelulaki luo edellytykset uudenlaiselle digitaaliselle palvelubisnekselle. Kansainvälinen markkina kehittyy niin nopeasti, että juna auttamatta menee ohi, ellei kotimaista julkista liikennettä saada keskenään yhteistyöhön vielä tämän vuoden aikana. Suomi on onnistunut profiloitumaan älykkään liikkumisen edelläkävijänä, nyt on kiire siirtyä puheista tekoihin.”