Testissä Huawei Mate40 Pro: Tyylikäs ja suorituskykyinen huippupuhelin erinomaisilla kameroilla - haasteena sovellukset

Huawei julkisti tänään uudet Mate40-sarjan huippupuhelimensa. Puhelimista Mate40 Pro vieraili jo ennen julkistustaan testissämme noin viikon ajan.

Huawei Mate40 Pro jatkaa edeltäjänsä Mate 30 Pron linjoilla: myös Mate40 Prossa on rajusti sivuille kaartuva, näyttävä näyttö, 3D-kasvojentunnistus ja näytönalainen sormenjälkilukija, sekä takana ympyrän muotoinen kamera-alue. Erityisesti kameraominaisuuksiin Huawei onkin jälleen uutuudessaan panostanut.

Sisuksissa Mate40 Prossa on Huawein upouusi Kirin 9000 -järjestelmäpiiri, joka valmistetaan 5 nanometrin prosessilla Lisäksi uutuutena Mate40 Pro tarjoaa myös aiempaa nopeamman, jopa 66 watin tehoon yltävän SuperCharge-pikalatauksen. Langattomankin latauksen osalta tuettuna on jopa 50 watin enimmäisteho.

Värivaihtoehtoja Mate40 Prosta esitellään Suomen markkinoille kaksi – musta sekä hopea Mystic Silver, jollainen oli testilaitteemme.

Emme ole saaneet Huaweilta vielä tarkkaa tietoa Mate40 Pron saatavuudesta tai hinnasta Suomessa, mutta puhelimen hinnan voi odottaa asettuvan noin 1 200 euron tasolle. Kansainväliseksi hinnaksi Huawei on kertonut 1 199 euroa. Huawein mukaan Mate40 Pron saatavuus Suomessa vahvistuu myöhemmin.

Huawei Mate40 Pron tekniset tiedot

  • Takaa lasipintainen rakenne
  • 6,76 tuuman jopa 88 asteen kulmassa sivuille kaartuva AMOLED-näyttö 90 hertsin virkistystaajuudella, 18,6:9-kuvasuhteella ja 2772×1344 pikselillä (noin 456 PPI), 240 hertsin kosketustunnistus
  • Stereokaiuttimet
  • 3D-kasvojentunnistus ja eleohjaus infrapunakameralla ja näytönalainen sormenjälkilukija
  • Kolme takakameraa
    • 50 megapikselin pääkamera 1/1,28 tuuman RYYB-kennolla, 1,22 mikronin pikselikoolla (neljä pikseliä yhdistäen pikselikoko 2,44 mikronia) ja f/1,9 -aukolla
    • 20 megapikselin 18 mm -Cine-ultralaajakulmakamera f/1,8-aukolla
    • 12 megapikselin 125 mm -periskooppirakenteinen telekamera 5x optisella zoomilla, f/3,4-aukolla ja optisella kuvanvakaimella, 50x hybridizoom
    • Laser osana automaattitarkennusta, värilämpötila-anturi
    • Videokuvaus 4K ja 1080p 30 / 60 fps, hidastuskuvaus 1080p 120 / 240 / 480 fps ja 720p 960 / 3840 fps
  • 13 megapikselin 18 mm -etukamera f/2,4-aukolla ja 3D ToF -kamera sekä eleanturi
    • Videokuvaus 4K ja 1080p 30 / 60 fps, hidastuskuvaus 1080p 120 / 240 fps
  • Kahdeksanytiminen Kirin 9000 -järjestelmäpiiri (5 nm, 1x 3,13 GHz ARM Cortex-A77 + 3x 2,54 GHz ARM Cortex-A77 + 4x 2,05 GHz ARM Cortex-A55, 24-ytiminen ARM Mali-G78 -grafiikkasuoritin, suuri-pieniytiminen tupla-NPU-neuroverkkolaskentayksikkö)
  • 8 gigatavua RAM-käyttömuistia (LPDDR5)
  • 256 gigatavua sisäistä tallennusmuistia (UFS 3.1) ja NM Card -muistikorttipaikka
  • Kaksi SIM-korttipaikkaa (toinen jaettu muistikorttipaikan kanssa ja integroitu eSIM
  • 2G / 3G / 4G / 5G -mobiiliverkkoyhteys
    • 5G: taajuudet n1 / n3 / n5 / n7 / n8 / n28 / n38 / n40 / n41 / n77 / n78 / n79 / n80 / n84
  • Wi-Fi 6+ (160 MHz) 802.11a/b/g/n/ac/ax / Bluetooth 5.2 / NFC -yhteydet, infrapunalähetin
  • GPS / GLONASS / BDS / Galileo / QZSS / NavIC -paikannus
  • Kiihtyvyysanturi / gyroskooppi / kompassi / barometri / läheisyyden tunnistin / valoisuuden tunnistin
  • USB-C-liitäntä
  • 4 400 milliampeeritunnin akku 66 watin Huawei SuperCharge -pikalatauksella (11V / 6A) ja 50 watin langattomalla pikalatauksella, myös käänteinen langaton lataus
  • Mitat 162,9 x 75,5 x 9,1 millimetriä
  • Paino 212 grammaa
  • IP68-luokitellusti pöly- ja vesitiivis
  • Android 10 -käyttöjärjestelmäversio osana EMUI 11 -ohjelmistoa
Mate40 Pron myyntipakkauksessa on läpinäkyvä suojakuori, USB-C-liittimelliset kuulokkeet sekä 66 watin Huawei SuperCharge -pikalaturi ja -latauskaapeli.
Mate40 Pron myyntipakkauksessa on läpinäkyvä suojakuori, USB-C-liittimelliset kuulokkeet sekä 66 watin Huawei SuperCharge -pikalaturi ja -latauskaapeli.

Hyvää Huawei Mate40 Prossa

  • Näyttävä näyttö. Mate40 Pron huomattavasti kyljille kaartuva näyttö on modernin ja vetovoimaisen näköinen. Näytön kuvanlaatu on myös hyvä: kirkkautta ja tarkkuutta on tarpeeksi. Liike näytöllä toistuu sulavasti 90 hertsin virkistystaajuudella. Näyttävä, kyljille kaartuva näyttö ei myöskään kostaudu virhekosketusten määrässä, vaan Huawei on onnistunut hyvin myös käytettävyydessä.
  • Ensiluokkainen laatutuntuma. Mate40 Pro henkii premium-, jopa luksustason tuntumaa. Muodoltaan puhelin istuu erinomaisesti käteen, rakenne on erittäin jämäkkä ja viimeistely miellyttävän hienostunut. Myös tyylikkäästi eri värejä heijastava, mattapintaiseksi käsitelty takalasi on hillityn tyylikäs ratkaisu.
  • 3D-kasvojentunnistus sormenjälkilukijan lisäksi. Valitettavan harva Android-huippupuhelin tarjoaa nopeasti toimivan, mutta myös turvallisen 3D-kasvojentunnistuksen. Tässä suhteessa Mate40 Pro on vahvoilla: sen kasvojentunnistus toimii erittäin varmasti ja nopeasti. Lisäksi näytön alta löytyy myös nopea ja varmatoiminen sormenjälkilukija tilanteisiin, joissa kasvojentunnistus ei syystä tai toisesta ole mahdollista.
  • Kamerat puhelinten kärkeä. Mate40 Pro jatkaa Huawein kamerakyvyiltään vahvojen huippupuhelinten sarjaa. Jälleen kerran kuvanlaatu on erinomaisella tasolla. Erityismaininnan Huawei Mate40 Pro ansaitsee tasaisen vahvasta suorituksesta niin ultralaajakulma-, pää- kuin telekameran osalta. Zoom-kuvaaminen Mate40 Prolla on miellyttävää: 5x-telekameran avulla myös 10x-kuvat ovat vielä varsin laadukkaita.
  • Erittäin nopea pikalataus. Mate40 Pro tarjoaa Huawein uuden jopa 66 watin teholla toimivan SuperCharge-pikalatauksen, joka onkin erittäin nopea, vaikkei aivan markkinoiden kärkipaikalle enää ylläkään. Mate40 Pron akku latautui testissämme tyhjästä 47 prosentin varaukseen vartissa ja puolessa tunnissa jo 83 prosenttiin asti. Lisäksi nopean langallisen pikalatauksen lisäksi Mate40 Pro tukee myös suuritehoista, jopa 50 watin langatonta latausta.
  • Suorituskyky. Mate40 Pron uusi Kirin 9000 -järjestelmäpiiri tarjoaa huippupuhelintason suorituskyvyn, eikä testimme aikana suorituskyvyssä havaittu minkäänlaisia käytännön puutteita. Puhelin toimi hyvin niin peruskäytössä kuin pelatessakin. Lisäksi myös Mate40 Pron 5G-suorituskyvyn pitäisi olla tekniikan puolesta hyvällä tasolla.
Mate40 Pro on varustettu kyljille voimakkaasti reunoiltaan kaartuvalla näytöllä.
Mate40 Pro on varustettu kyljille voimakkaasti reunoiltaan kaartuvalla näytöllä.

Huonoa Huawei Mate40 Prossa

  • Ei Google-palveluita ja sen vaikutukset myös muihin sovelluksiin. Mate40 Pron selvintä heikkoutta ei tarvitse juuri miettiä: hienoa laitetta vaivaavat ohjelmistopuolen haasteet, kun Yhdysvaltojen rajoituksista johtuen puhelimessa ei voi olla esiasennettuna Google-palveluita. Google-sovellusten puuttumisen lisäksi tämä vaikuttaa myös moniin muihin sovelluksiin. Huawein AppGallery-sovelluskaupan valikoima on vielä kapea, mikä pakottaa lataamaan sovelluksia muualta verkosta. Monet sovellukset eivät välttämättä Mate40 Prossa toimi lainkaan, ainakaan kokonaisuudessaan, jos ne tukeutuvat Googlen tarjoamiin taustapalveluhin. Ikävään tilanteeseen ei vaikuta olevan odotettavissa nopeaa muutosta.
  • Vanha Android-versio ja päivitystahti kysymysmerkki. Mate40 Pro on varustettu myyntiin tullessaan Android 10 -käyttöjärjestelmäversiolla uudemman, Googlen tänä syksynä julkaiseman Android 11:n sijaan. Poikkeuksellisesti Huawein uusin ja viimeisin EMUI 11 -ohjelmisto perustuu edelleen vanhempaan Android-versioon, missä myös näkyy Huawein yhteistyön katkeaminen Googlen kanssa. Huawei on saanut pääsyn Android 11:n koodiin vasta Googlen nyt julkaistua sen avoimena koodina. Tästä samasta syystä myös Mate40 Pron tulevakin päivitystahti ainakin Android-versioiden osalta on kysymysmerkki.
  • Muistikorttipaikka NM Card -tyyppiä. Huawein aiempienkin huippupuhelinmallien tavoin Mate40 Prossakin käytettävissä on Huawein oman nano-SIM-kortteja kooltaan vastaavan NM Card -tyypin muistikorttipaikka. NM Card -kortteja on saatavilla heikommin ja kalliimmalla kuin standardin asemassa muuten älypuhelimissa olevia microSD-kortteja.

Kaarevareunaisen näytön hallitsema tyylikäs design

Viime vuoden Mate 30 Pron tavoin Huawei Mate40 Pro on varustettu pidemmiltä sivureunoiltaan puhelimen kyljille huomattavasti kaartuvalla näytöllä. Huawein mukaan näyttö kaartuu reunoille jopa 88 asteen kulmassa.

Suurikokoinen kaarevareunainen näyttö onkin Mate40 Pron designin hallitseva elementti. Näyttö tekee Mate40 Prosta erittäin tyylikkään, jopa tyrmäävän näköisen. Suomen puhelinmarkkinoilla ei ole juuri muita yhtä kaarevalla näytöllä varustettuja älypuhelimia nähty.

Mate40 Pron näyttö kaartuu kyljelle jopa 88 asteen kulmassa.
Mate40 Pron näyttö kaartuu kyljelle jopa 88 asteen kulmassa.

Kaarevareunaisten älypuhelinten käytettävyys on monesti osoittautunut heikoksi, koska näyttöjen kaarevat reunat ovat aiheuttaneet paljon virhekosketuksia. Mate40 Pron kanssa tilanne on kuitenkin hyvä. Huawei on ilmiselvästi onnistunut erittäin hyvin virheellisiä reunakosketuksia estävien algoritmiensa kanssa. Vastaava tilanne oli jo viime vuoden Mate 30 Pro -mallissa, ja nyt Mate40 Pron kanssa noin viikon käyttökokemuksella toimivuus on tältä osin jopa vielä parempi: koko testimme aikana näytön kaarevista reunoista aiheutui virhekosketuksia vain pari kertaa.

Mate40 Pro on varustettu jälleen myös fyysisellä äänenvoimakkuuden säätöpainikkeella, jonka Huawei oli jättänyt viime vuonna Mate 30 Prosta pois ja korvannut näytön reunalla “virtuaalipainikkeella”. Fyysisen painikkeen paluu on tervetullut, sillä nyt äänenvoimakkuuden säätö onnistuu jälleen myös puhelinta katsomatta tai ottamatta sitä taskusta. Lisäksi edelleen on myös mahdollista napauttaa näytön reunaa kahdesti äänenvoimakkuuspainikkeen vierestä, jolla näytölle saa avauttua voimakkuuden liukusäätimen.

Fyysinen äänenvoimakkuuden säätöpainike on tehnyt paluun Mate40 Prossa.
Fyysinen äänenvoimakkuuden säätöpainike on tehnyt paluun Mate40 Prossa.

Koska näyttö ulottuu Mate40 Prossa niin merkittävästi puhelimen kyljelle, ovat kyljen painikkeet itse asiassa suunnatut hieman alaviistoon, mutta käyttötuntumaan tällä ei ole minkäänlaista merkitystä.

Takana kolme kameraa, automaattitarkennuksessa käytettävä laser-anturisto ja LED-kuvausvalo ovat sijoitettu osaksi mustaa ympyrää. Myös Mate40 Prossa on näin onnistuttu jatkamaan Huawein Mate-sarjan huippupuhelimille tyypillistä symmetristä muotoilua.

Kamerakokonaisuus on ulkonäöltään selvästi erottuva muista puhelimista ja piristävä poikkeus muuten varsin samannäköisiksi monissa älypuhelimissa muuttuneiden kamera-alueiden massasta. Mate 40 Pron kamerakehys kohoaa myös verrattain vähän muusta takapinnasta. Ympyrän keskeltä löytyy Leica-logo ja pienellä tekstillä tietoa kameraominaisuuksista.

Mate40 Pron takapinnan ilmettä dominoi kameraympyrä. Takapinta heijastelee kauniisti eri värejä.
Mate40 Pron takapinnan ilmettä dominoi kameraympyrä. Takapinta heijastelee kauniisti eri värejä.
Mate40 Pron ulkonäkö on takaa täysin erilainen verrattuna myös Huawein kevään P40-sarjan huippupuhelimiin. Tässä rinnalla Huawei P40 Pro+.
Mate40 Pron ulkonäkö on takaa täysin erilainen verrattuna myös Huawein kevään P40-sarjan huippupuhelimiin. Tässä rinnalla Huawei P40 Pro+.
Myös Mate40 Pron takalasi on mukavasti pyöristetty.
Myös Mate40 Pron takalasi on mukavasti pyöristetty.

Takalasi on Mate40 Prossa viimeistelty mattapintaiseksi. Testissämme ollut hopea värivaihtoehto heijastelee valoa eri sävyissä, mikä luo pintaan eloisuutta. Kokonaisuutena toteutus on varsin hillitty ja hienostunut.

Mate40 Pron rakenteen viimeistely on kaikin puolin huippuluokkaa, ja puhelimesta huokuu erinomainen laadun tunne. Rakenne tuntuu erittäin jämäkältä, ja pyöristetyt muodot istuvat myös mukavasti käteen. Pidemmillä sivureunoilla kylkiä kiertävä alumiinirunko on erittäin ohut kyljelle kaartuvien etu- ja takalasin välissä. Rakenne on IP68-luokitellusti pöly- ja vesitiivis.

Painoa Mate40 Prolla on 212 grammaa ja paksuutta 9,1 millimetriä.

Näytön vasemmasta yläkulmasta löytyy esimerkiksi kevään P40-sarjan huippupuhelinten tavoin leveä aukko etukameralle sekä 3D-kasvojentunnistuksen ja eleet mahdollistavalle 3D ToF -kamera- ja anturikokonaisuudelle. Halutessaan kamera-aukon saa “piilotettua” ottamalla asetuksista käyttöön mustan yläpalkin.

Kasvojentunnistus Mate40 Prossa toimii erittäin hyvin. Applen Face ID:tä vastaava 3D-kasvojentunnistus on Android-huippupuhelimissa harvinaisuus, mutta Huawei on tarjonnut sen jo useammissa huippupuhelimissaan. Turvallisuudeltaan hyvä 3D-kasvojentunnistus, joka toimii näin hyvin, onkin ratkaisuna käytettävyydeltään ylivoimainen sormenjälkilukijoihin verrattuna. Tunnistukseen ei useimmissa tilanteissa tarvitse kiinnittää mitään huomiota, vaan se tapahtuu itsestään käytännössä huomaamattoman nopeasti.

Etukamera- ja anturiaukko on varsin leveä. Käytössä se ei kuitenkaan juurikaan häiritse.
Etukamera- ja anturiaukko on varsin leveä. Käytössä se ei kuitenkaan juurikaan häiritse.

Lisäksi Mate40 Prossa on myös sormenjälkilukija näytön alla, mikä myös on hyvä lisä, sillä se mahdollistaa helpon tunnistautumisen tilanteissa, joissa kasvojentunnistus ei onnistu – esimerkiksi kasvomaskia käytettäessä. Myös Mate40 Pron näytönalainen sormenjälkilukija toimii erittäin nopeasti ja varmasti. Useimmiten sille ei kuitenkaan ole tarvetta, koska kasvojentunnistus on jo ehtinyt lukituksen avata.

Mate40 Pron näytön kuvanlaatu on hyvä. 6,76 tuuman AMOLED-näyttö on kirkas ja tarpeeksi tarkka. Näytössä on 2772×1344 pikseliä, eli kuvasuhde on tavanomaisesti poikkeava, noin 18,6:9. Pikselitiheys on noin 456 pikseliä tuumaa kohti.

Näytön virkistystaajuus on edelleen 90 hertsiä, eli Huawei ei ole hypännyt tässä suhteessa vielä seuraavalle 120 hertsin tasolle. Jo 90 hertsiä tarjoaakin valtaosan hyödystä, mitä tavanomaista 60 hertsiä suuremmalla näytön päivitysnopeudelle on saavutettavissa. Kaikin puolin Mate40 Pro toimi testin aikana sulavasti ja myös näytön käyttökokemus oli hyvä.

Asetuksissa näytön virkistystaajuuden oletusasetuksena on dynaaminen tila, joka vaihtaa 90 ja 60 hertsin välillä tilanteen mukaan. Haluttaessa saa valittua myös kiinteästi jommankumman. Samoin oletuksena käytössä on “älykäs tarkkuus”, joka laskee näytön pikselimäärää täydestä 2772×1334 pikselistä 1848×896 pikseliin virran säästämiseksi, kun lisätarkkuudelle ei ole sisällön puolesta niin suurta tarvetta.

Mate40 Pron varustukseen kuuluvat myös stereokaiuttimet, joiden äänenlaatu on varsin hyvä. Yläpäässä sijaitseva kaiutin tosin saisi mieluusti olla ääneltään hieman voimakkaampi.

Mate40 Pron pohjasta löytyy USB-C-liitäntä. 3,5 millimetrin kuulokeliitäntää puhelimessa ei ole.
Mate40 Pron pohjasta löytyy USB-C-liitäntä. 3,5 millimetrin kuulokeliitäntää puhelimessa ei ole.

Suorituskyky huipputasoa – ja uusi nopeampi jopa 66 watin pikalataus

Huawei Mate40 Pron sisältä löytyy Huawein uusi, 5 nanometrin tuotantoprosessilla valmistettava Kirin 9000 -järjestelmäpiiri. Se sisältää edelleen kahdeksan CPU-keskussuoritinydintä – neljä ARM Cortex-A77-tehoydintä ja neljä vähävirtaisempaa ARM Cortex-A55 -ydintä. Tehoydinten osalta parhaimman kellotaajuus yltää korkeimmillaan 3,13 gigahertsiin. Lisäksi Kirin 9000:ssa on ARM Mali-G78 -grafiikkasuoritin, NPU-neuroverkkolaskentayksikkö sekä integroitu 5G-modeemi. Sekä 8 gigatavun RAM-käyttömuisti (LPDDR5) että 256 gigatavun tallennusmuisti (UFS 3.1) ovat viimeisintä ja nopeinta tyyppiä toistaiseksi älypuhelimissa.

CPU-keskussuorittimen suorituskykyä mittaavassa GeekBenchissä Mate40 Pro kirjasi yhden ytimen testissä 930-950 pisteen ja moniydintestissä 3 330 – 3 400 pisteen lukemia, jotka pesevät hienoisesti Qualcommin Snapdragon 865 -järjestelmäpiirin tulostason.

Suoritimme Mate40 Prolle myös AnTuTu-suorituskykytestin useita kertoja, mutta sen osalta tulokset jäivät syystä tai toisesta puhelimen todellista tasoa selvästi alhaisemmiksi. Syynä voi olla vielä keskeneräinen ohjelmistoversio tai jokin muu erikoisempi bugi. Laajempien tietojen mukaan Mate40 Pron suorituskyvyn myös kokonaisuutena, sisältäen GPU-grafiikkasuorittimen, pitäisi päihittää hieman Snapdragon 865, ja tämän näkyä yli 690 000 pisteen AnTuTu-tuloksena. Todennäköisesti Qualcommin pian julkistettava seuraavan sukupolven Snapdragon 875 saattaa kuitenkin nousta jälleen Kirin 9000:n edelle.

Todellisessa käytössä Mate40 Pro toimi testin ajan erinomaisesti, eikä minkäänlaista puhelimesta johtuvaa hidastelua havaittu.

Myös 5G-yhteydet Mate40 Prossa toimivat testimme kaikin puolin hyvin. Käytimme puhelinta pääosin Elisan 5G-verkossa Helsingin Jätkäsaaressa ja sen lähialueilla. Parhaimmillaan 5G-verkot tarjoavat jo nyt moninkertaiset tiedonsiirtonopeudet 4G-verkkojen tavanomaiseen tasoon verrattuna, minkä lisäksi jatkossa myös verkon viive pienenee entisestään ja 5G-verkko mahdollistaa häiriöttömän toiminnan suuremmallakin laitemäärällä verkossa.

Useamman sadan megabitin latausnopeudet ovat tällä hetkellä jo tavanomaisia 5G-verkoissa.

Mate40 Pro Kirin 9000 -järjestelmäpiirillä olisi myös valmis tukemaan kahden alle 6 gigahertsin taajuuden yhdistämistä, mikä voisi vielä tuplata teoreettisen latausnopeuden, mutta käytännössä tästä ei päästä toistaiseksi hyötymään.

SIM-korttien osalta Mate40 Pro sisältää kaksi nano-SIM-korttipaikkaa (toinen jaettu NM Card -muistikorttipaikan kanssa) sekä lisäksi integroidun eSIM-valmiuden. Samanaikaisesti käyttöön saa kaksi eri liittymää.

Esimerkki 5G-latausnopeuksista Huawei Mate40 Prolla Helsingin Jätkäsaaressa Elisan 5G-verkossa.
Esimerkki 5G-latausnopeuksista Huawei Mate40 Prolla Helsingin Jätkäsaaressa Elisan 5G-verkossa.

Akunkesto Mate40 Prolla osoittautui varsin hyväksi. Akku kestää vähintään pitkälle toista käyttöpäivää, ja näytön kirkkaudesta tinkimällä on mahdollista yltää kahteenkin päivään perusaktiivisella käytöllä, kun käytetään oletusasetuksia (mukautuva näytön tarkkuus sekä virkistystaajuus). Haluttaessa akunkestoa on mahdollista hieman parantaa myös kytkemällä 5G pois käytöstä, mikä onnistuu helposti pika-asetusvalikosta.

Mate40 Pro tukee ensimmäisenä älypuhelimena Huawein uutta 66 watin SuperCharge-pikalatausta, joka käyttää parhaimmillaan 11 voltin jännitettä ja 6 ampeerin sähkövirtaa. Aiemmissa Huawei-puhelimissa SuperCharge-pikalataus on rajoittunut 40 wattiin.

Uusi 66 watin Huawei SuperCharge -laturi toimii 11 voltin jännitteellä ja 6 ampeerin sähkövirralla.
Uusi 66 watin Huawei SuperCharge -laturi toimii 11 voltin jännitteellä ja 6 ampeerin sähkövirralla.

Uusi 66 watin Huawei SuperCharge latasi Mate40 Pron 4 400 milliampeeritunnin akun testissämme täysin tyhjästä vartissa 47 prosenttiin, ja puolessa tunnissa akku oli täyttynyt jo 83 prosentin varaukseen. 90 prosentin ylittämisen jälkeen lataus hidastuu selvästi, ja täynnä akku oli alle tunnissa.

Huawein uusi pikalataus Mate40 Prossa ei aivan pärjää hieman sitä ennen julkistetun OnePlus 8T:n 65 watin Warp Charge 65 -pikalataukselle. OnePlus 8T latautui testissämme tyhjästä täyteen vain jopa 35 minuutissa latauksen pysyessä siinä erityisesti lopussa huomattavasti vauhdikkaampana. Mate40 Prossakin akun varaus ylsi 35 minuutin kohdalla jo 90 prosenttiin, mutta loput 10 prosenttia kestivät lähes 25 minuuttia.

Käytännössä myös Mate40 Pron akun pikalataus on erittäin nopea, ja täyttää akkua tehokkaasti lyhyessä ajassa. Vain 15-20 minuutin latauksella saa jo riittävästi virtaa koko päiväksi.

Verrokkina Mate40 Prolle alla latausgraafissa on OnePlus 8T:n lisäksi myös selvästi kolmikon hitain Applen viime vuoden iPhone 11 Pro Max -huippumalli sen 18 watin pikalaturilla.

Huawei Mate40 Pron pikalataus vertailussa OnePlus 8T:hen ja Apple iPhone 11 Pro Maxiin.
Huawei Mate40 Pron pikalataus vertailussa OnePlus 8T:hen ja Apple iPhone 11 Pro Maxiin.

Mate40 Pro tukee myös langatonta latausta jopa 50 watin enimmäisteholla. Valitettavasti tätä meillä ei kuitenkaan ollut mahdollista testata. Tehokas langaton lataus vaatii erityisen latausalustan, ja tavanomaisilla Qi-latausalustoilla teho rajoittuu pienemmäksi.

Lisäksi Mate40 Pro tukee myös käänteistä langatonta latausta, mahdollistaen Qi-standardin mukaisten laitteiden lataamisen puhelimesta sen takapinnan päälle asetettuna.

Erinomaiset kamerat ja kuvausominaisuudet

Mate40 Prossa on kolme takakameraa: 50 megapikselin pääkamera, 20 megapikselin ultralaajakulmakamera sekä 12 megapikselin 5x-telekamera. Kameraympyrän neljännessä aukossa sijaitsevat automaattitarkennuksessa avustavat laser- ja muut anturit.
Mate40 Prossa on kolme takakameraa: 50 megapikselin pääkamera, 20 megapikselin ultralaajakulmakamera sekä 12 megapikselin 5x-telekamera. Kameraympyrän neljännessä aukossa sijaitsevat automaattitarkennuksessa avustavat laser- ja muut anturit.

Huawei on tunnettu huippupuhelintensa hyvistä kameroista ja kuvausominaisuuksista, eikä Mate40 Pro tee tähän poikkeusta. Tällä kertaa tehtyjen parannusten painopiste on ollut videoiden puolella.

Mate40 Prossa on kolme takakameraa. Pääkamera on tuttu kevään P40 Prosta: tarkkuudeltaan edelleen 50 megapikseliä ja varustettu kookkaalla 1/1,28 tuuman kennolla, jonka myötä pikselikoko on 1,22 mikronia ja neljä pikseliä yhdistäen 12,5 megapikselin kuvakoolla 2,44 mikronia. Kennossa on myös tuki nopealle 8PDAF-automaattitarkennukselle. Aukon koko on f/1,9 eikä kamerassa ole optista kuvanvakainta.

Ultralaajakulmakamera on nyt uusi, Huawein mukaan 2. sukupolven Cine-kamera. 35 mm -kinovastaava polttoväli ultralaajakulmakamerassa on edelleen 18 millimetriä ja aukon koko yhä myös ultralaajakulmakameralle poikkeuksellisen suuri f/1,8. Edellä mainitut ominaisuudet vastaavat Mate 30 Pron ja P40 Pron ultralaajakulmakameroita, mutta niiden 40 megapikselin sijaan tarkkuus on nyt pienempi 20 megapikseliä, mutta muuten kameran pitäisi olla kehittyneempi.

Telekamera vastaa kevään P40 Prota: periskooppirakenne, 5x optinen zoom pääkameraan verrattuna, 12 megapikselin tarkkuus ja f/3,4-aukko sekä optinen kuvanvakain.

Kokonaisuutena Mate40 Pron kamerakattaus on kuvanlaadullisesti erittäin vahva: kaikki kamerat ovat tasaisen vahvoja suorittajia, eikä niiden joukossa ole selvää heikkoa lenkkiä. Pääkameran kuvanlaatu on kokonaisuutena erinomainen. Muun muassa suuren aukon ansiosta ultralaajakulmakamera toimii hyvin myös vähäisessä valossa, ja 5x optisen zoomin telekamera on edelleen markkinoiden parhaimmistoa. Myös 10x-hybridizoom-tasolla kuvanlaatu pysyy vielä erittäin hyvänä.

Oletuksena Mate40 Pron pääkameralla kuvat tallentuvat 12,5 megpaikselin kuvakoossa neljä pikseliä yhdistäen, mutta kamerasovellus tarjoaa myös erillisen täyden 50 megapikselin kuvaustilan, jos haluaa jossakin kuvaustilanteessa hyödyntää erittäin suurta kuvakokoa.

Myös vielä 10x-tason zoomaus onnistuu varsin laadukkaasti Mate40 Prolla.
Myös vielä 10x-tason zoomaus onnistuu varsin laadukkaasti Mate40 Prolla.

Vertailimme Mate40 Prota lyhyesti Applen viime vuoden iPhone 11 Pro Maxiin ennen uusien iPhone-puhelinten tuloa markkinoille. Zoom-kuvaamisessa 2x optisen zoomin iPhone 11 Pro Max jää odotetusti jälkeen kuvien yksityiskohdissa 5x- ja 10x-zoom-tasoilla verrattuna Mate40 Prohon.

5x-kuvissa ei ilman tarkempaa tarkastelua huomaa vielä suurempaa eroa. Kuvia suurentamalla erot ovat kuitenkin jo tässä kohdin selkeitä.

Mate40 Pro, telekamera 5x optisella zoomilla.
Mate40 Pro, telekamera 5x optisella zoomilla.
iPhone 11 Pro Max, 2x-telekamera yhteensä 5x zoomilla.
iPhone 11 Pro Max, 2x-telekamera yhteensä 5x zoomilla.

10x-tasolla erot yksityiskohtien määrässä Mate40 Pron ja iPhone 11 Pro Maxin välillä käyvät selväksi jo ilman erillistä suurentamistakin.

Mate40 Pro, 5x-telekamera yhteensä 10x zoomilla.
Mate40 Pro, 5x-telekamera yhteensä 10x zoomilla.
iPhone 11 Pro Max, 2x-telekamera yhteensä 10x zoomilla.
iPhone 11 Pro Max, 2x-telekamera yhteensä 10x zoomilla.

Merkittävin ero vertailussa Mate40 Pron ja iPhone 11 Pro Maxin välillä on kuitenkin ultralaajakulmakameran onnistumisessa hämärässä. Tässä suhteessa Mate40 Pro pesee iPhonen mennen tullen, mikä ei toki ole suuri yllätys huomioiden sen huomattavasti suuremman aukon koon (f/1,8 vs. f/2,4). Pääkameroita vähäisessä valossa vertailtaessa erot tasoittuvat.

Ultralaajakulmakamerat vertailussa. Vasemmalla Mate40 Pro, oikealla iPhone 11 Pro Max.
Ultralaajakulmakamerat vertailussa. Vasemmalla Mate40 Pro, oikealla iPhone 11 Pro Max.
Pääkamerat vertailussa. Vasemmalla Mate40 Pro, oikealla iPhone 11 Pro Max.
Pääkamerat vertailussa. Vasemmalla Mate40 Pro, oikealla iPhone 11 Pro Max.
Mate40 Pro, ultralaajakulmakamera.
Mate40 Pro, ultralaajakulmakamera.
iPhone 11 Pro Max, ultralaajakulmakamera.
iPhone 11 Pro Max, ultralaajakulmakamera.
Mate40 Pro, pääkamera ja Yö-tila.
Mate40 Pro, pääkamera ja Yö-tila.
iPhone 11 Pro Max, pääkamera ja Yö-tila.
iPhone 11 Pro Max, pääkamera ja Yö-tila.

Videokuvaukseen Mate40 Pro tuo Huawein mukaan uutuutena HDR-videotallennuksen, joka on toteutettu suoraan kennotasolla. Huawein XD Fusion HDR:n pitäisi parantaa huomattavasti videoiden dynamiikkaa, eli sekä kirkkaiden että tummien alueiden toistumista videolla. Pyrimme kokeilemaan myös tätä testissämme, mutta muutamien kokeilujen ja iPhoneen vertailun perusteella Mate40 Pron videoiden dynamiikka ei erottunut edukseen. On kuitenkin epäselvää, oliko testilaitteemme varustettu vielä tältä osin täysin toimivalla ohjelmistolla, joten lopullinen johtopäätös videolaadusta on tässä kohtaa parempi jättää tekemättä.

Mate40 Pron kamerasovelluksessa on tarjolla paljon eri kuvaustiloja, mukaan lukien Tarinatila.
Mate40 Pron kamerasovelluksessa on tarjolla paljon eri kuvaustiloja, mukaan lukien Tarinatila.

Videokuvauksessa mukana ovat myös kehittyneempi kuvanvakautus (Steady Shot) sekä uusi kohdetta tekoälyn avustuksella seuraava Tracking Shot -toiminto. Vastaavia, liikkuvan kuvauskohteen ruudulla kuvaa zoomaten pyrkimään pitäviä toimintoja on aiemmin nähty ainakin Asus- ja Samsung-huippupuhelimissa.

Videokuvauksessa mukana on myös äänen tarkennus ja äänizoomaus, joka vahvistaa myös ääntä kuvaa zoomatessa samasta suunnasta.

Hidastuskuvauksessa Mate40 Pro tukee 120 tai 240 fps -nopeuden jatkuvaa, myöhemmin halutulta osuudelta hidastettavissa olevaa kuvaamista 1080p-tarkkuudella sekä hetkellistä, havaitun liikkeen tallentavaa kuvaamista 1080p-tarkkuudella 480 fps -nopeudella tai 720p-tarkkuudella 960 fps tai jopa 3840 fps -nopeudella. Viimeksi mainitun osalta tuettu nopeus on pudotettu Mate 30 Pron ja P40 Pron 7680 fps -tasolta puoleen, mutta silti yhä tarjolla oleva 128-kertainen hidastus on varmastikin riittävä.

Lähiaikoina tulevan päivityksen myötä Mate40 Pro on myös saamassa tuen taka- ja etukameran yhtäaikaiselle videokuvaukselle. Toistaiseksi kahden kameran rinnakkainen kuvaus onnistuu vasta takakameroilla.

Kamerasovelluksessa Mate40 Prossa on nyt mukana myös Tarinatila-kuvaustila, joka tarjoaa viisi erilaista teemaa (Matka, Rento, Eloisa, Dynaaminen, Maukas), jotka ohjaavat kuvaamaan lyhyitä videopätkiä, joista ohjelmisto koostaa tämän jälkeen valmiin tarinavideon. Kamerasovelluksen voi välillä sulkeakin ja palata myöhemmin jatkamaan tarinan koostamista. Valmiissa tarinassa videot myös automaattisesti hieman zoomautuvat ja vaihtavat kuvakulmaa panoroimalla. Lisäksi mukaan tulee musiikkia. Alla yksinkertainen esimerkki Tarinatilan ohjauksella luodusta lyhyestä videosta.

Tarinatilaa voi käyttää myös jälkikäteen Gallerian kautta valitsemalla aiemmat kuvatut videot ja koostamalla niistä tarinan jonkin mallin mukaan. Lisäksi nopeasti voi luoda myös valmiina olevista kuvista tai videoista valitsemalla tavallisen yhdistelmäesityksen ilman erityistä teemaa mutta valitulla tyylillä (esimerkiksi Lämmin, Iloinen, Söpö) ja niin edelleen.

Galleria-sovelluksen uudistunut videoeditori tarjoaa myös esimerkiksi mahdollisuuden lisätä tiettyjä musiikkikappaleita Huawei Music -palvelusta, jopa lyriikoiden kera.

Etukamera Mate40 Prossa on poikkeuksellisen laajakulmainen, 35 mm -kinovastaavan polttovälin ollessa 18 millimetriä ja vastaten näin takaa löytyvää ultralaajakulmakameraa. Kamerasovellus tarjoaa etukameralle kolme kuvakulmavaihtoehtoa, joiden välillä on helppo vaihtaa. Oletuksena käytössä on rajattu 27 mm -vastaava “1x-kuvakulma”. Lisäksi Mate40 Prossa esitellään myös ominaisuus, joka tunnistaa tarpeen laajemmalle kuvakulmalle ja vaihtaa automaattisesti siihen esimerkiksi ryhmäselfieissä. Etukameran kuvanlaatu on kokonaisuutena hyvä, ja laaja kuvakulma on kameralle vahvuus.

Myös etukameralla on mahdollista kuvata 4K-tarkkuuden videoita 30 tai 60 fps -nopeudella. 4K-videoiden pituus niin etu- kuin takakameroilla rajoittuu 10 minuuttiin.

Lisäksi myös etukameralla onnistuu hidastuskuvaus 1080p-tarkkuudella 120 tai 240 fps -nopeuksilla.

Huawei markkinoi muun muassa laajakulmaisen etukameran ansiosta Mate40 Prota myös vloggaamiseen sopivana älypuhelimena. Tarjolle valituilla markkinoilla on tulossa lisäkuori, joka sisältää takaa tarvittaessa eteen kääntyvän ympyrän muotoisen LED-kuvausvalon. Lisäksi tiettyjä Huawein täyslangattomia nappikuulokkeita on mahdollista käyttää videokuvauksessa mikrofonina.

Sovellustilanne on puhelimen suuri ongelma

Huawei Mate40 Pro tulee markkinoille varustettuna Huawein uudella ja viimeisimmällä EMUI 11 -ohjelmistolla.

EMUI 11 perustuu myös Mate40 Prossa yhä Android 10 -käyttöjärjestelmäversiolle.
EMUI 11 perustuu myös Mate40 Prossa yhä Android 10 -käyttöjärjestelmäversiolle.

Käyttöjärjestelmäversio pinnan alla kuitenkin edelleen Android 10 eikä siis uusi Android 11. Tavanomaisesti uudet EMUI-versiot ovat kulkeneet yhdessä uuden Android-version kanssa, mutta nyt on toisin. Tässäkin näkyvät Yhdysvaltojen rajoitukset, joiden myötä Google ei enää voi tehdä yhteistyötä Huawein kanssa. Tämä merkitsee sitä, että Huawei on päässyt kehittämään omia ohjelmistojaan Android 11:n pohjalta vasta sen avoimen lähdekoodin AOSP-julkaisun perusteella.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, milloin Huawei mahdollisesti aikoo tehdä päivityksen Android 11 -versioon. EMUI-ohjelmistopäivityksiä ja tietoturvakorjauksia Mate40 Prolle on luonnollisesti luvassa tavanomaiseen tapaan.

Huawein EMUI 11:ssä esittelemistä uudistuksista voit lukea lisää aiemmasta jutustamme.

Mate40 Pro tarjoaa yhä edeltäjänsä Mate 30 Pron tavoin eleohjauksen, jossa näytön sisältöä voi vierittää heiluttamalla kättä puhelimen edessä, ottaa näyttökuvan puristamalla käden nyrkkiin tai keskeyttää/jatkaa musiikin toistamista tai vastata puheluun kättä näyttämällä ja puhelinta päin siirtämällä. Eleohjaus perustuu etukameran vierestä löytyvän 3D ToF -kameran / eleanturin toimintaan. Käytännössä eletoiminnot ovat kuitenkin sekä vaikeakäyttöisiä että lähes täysin turhia. Sama koskee toista uutta ominaisuutta, aina päällä -näytön aktivoitumista puhelimen havaitessa sitä katsottavan. Molemmat ovat heikkoja yrityksiä keksiä 3D-etukamerajärjestelmään perustuvia lisäominaisuuksia.

Muiden uusien Huawei-laitemallien tavoin myöskään Mate40 Pro ei sisällä esiasennetuna Google-sovelluksia tai Googlen taustapalveluja Yhdysvaltojen rajoituksista johtuen. Sen sijaan tarjolla ovat muun muassa Huawei AppGallery -sovelluskauppa ja muut Huawei-palvelut.

Googlen taustapalvelujen asentamisen käsin pitäisi olla edelleen mahdollista, kuten aiemminkin, mutta kovin helppoa se ei ole eikä sitä voida myöskään peruskäyttäjälle suositella. Ainakin osa aiemmista keinoista Google-taustapalvelujen käyttöön ottamiseksi on vaatinut tietoturvan kannalta arveluttavia keinoja.

Huawein oman AppGalleryn sovellusvalikoima on edelleen erittäin rajattu verrattuna Google Play -kauppaan. Google Playn Suomessa suosituimmista sovelluksista AppGallerysta löytyy vain murto-osa – edelleen tilanne on se, että ainakin kaksi kolmasosaa suosituista sovelluksista ei ole ladattavista AppGallerysta. Huawei on tehnyt AppGalleryn sovellusvalikoiman kasvattamiseksi merkittäviä panostuksia jo yli vuoden ajan, mutta sovellusten saatavuuden paraneminen on ollut varsin hidasta. AppGalleryssa ei esimerkiksi edelleenkään näytä olevan yhtään suomalaista pankkisovellusta.

Huawein AppGallery-sovelluskaupan valikoima kasvaa, mutta varsin hitaasti. Oikealla puolella esimerkki Petal-haun tuloksista verkosta saatavista Nordea-sovelluksista.
Huawein AppGallery-sovelluskaupan valikoima kasvaa, mutta varsin hitaasti. Oikealla puolella esimerkki Petal-haun tuloksista verkosta saatavista Nordea-sovelluksista.

Kokonaisuutena monien suosituimpien sovellusten asentaminen Mate40 Prohon ei kuitenkaan ole ongelma. Useimmat sovellukset ovat helposti ladattavissa verkosta muista lähteistä kuin AppGallerysta puhelimesta löytyvän Petal-haun kautta. Se tarjoaa hakutuloksina verkosta löytyviä sovellusten asennustiedostoja. Esimerkiksi näin asensin itse Mate40 Prohon Facebookin palvelut (Facebook, Messenger, Instagram, WhatsApp) kuin myös esimerkiksi Twitterin, RSS-syötteiden lukemiseen Feedlyn, Spotifyn ja monia muita. Lisäksi puhelimeen voi asentaa jonkin muun sovelluskaupan ja ladata tiettyjä sovelluksia niistä.

Puhelinta käyttöön otettaessa on myös mahdollista siirtää sovellukset vanhasta puhelimestaan Huawein Phone Clone -sovelluksella, mikä poistaa tarpeen ladata käsin suurta määrää sovelluksia.

Google-sovelluksista Google Maps asentuu verkosta helposti ja osittain toimivasti Mate40 Prohon. Esiasennettuna Mate40 Prossa ei olekaan mitään kartta- ja navigointisovellusta. AppGallerysta löytyvät vaihtoehtoina Here WeGo ja TomTomin sovellus.

Google Maps toimii asennuksen jälkeen Mate40 Prossa pääosin normaalisti, vaikka puhelimessa ei ole asennettuna Google Play Services -taustapalveluja. Sisäänkirjautuminen ja näin olleen tiliin liittyvät toiminnot eivät kuitenkaan ole mahdollisia. Useimpien Google-sovellusten osalta tilanne on toinen ja ne eivät toimi ensinkään, ja Googlen taustapalvelujen puuttuminen piinaa myös monia muita sovelluksia, jotka tukeutuvat niihin esimerkiksi kartoissa, paikkatiedoissa tai sovellusten sisäisissä ostoissa.

Tällä voi olla yllättäviä vaikutuksia käyttökokemukseen. Esimerkiksi Ampparit-uutissovelluksen saa asennettua Mate40 Prohon verkosta ja se toimiikin muuten kuin säätiedoiltaan, joiden yhteydessä sovelluksessa on käytetty Googlen taustapalveluja. Ampparit-sovellus kuitenkin muistuttaa joka avauksella Google Play -palvelujen puuttumisesta.

Google Maps toimii Mate40 Prossa, mutta kirjautuminen ei ole mahdollista. Ampparit toimii pääosin, vaikka muistutus Google Play Palveluista pomppiikin silmille. Netflix-katselu onnistuu vain SD-tarkkuudella.
Google Maps toimii Mate40 Prossa, mutta kirjautuminen ei ole mahdollista. Ampparit toimii pääosin, vaikka muistutus Google Play Palveluista pomppiikin silmille. Netflix-katselu onnistuu vain SD-tarkkuudella.

Useimmat Android-sovellukset saa siis asennettua jollakin keinolla, mutta kaikki eivät toimi – ainakaan kokonaan. Osa myös väittää tarvitsevansa Google Play -palvelut, mutta näyttää silti toimivan – esimerkkinä tästä Ruutu-sovellus.

WhatsAppin osalta kannattaa huomioida, ettei aiempaa keskusteluhistoriaa saa palautettua, sillä sen varmuuskopiot ovat Googlen pilvipalvelussa. Netflix puolestaan toimii muuten, mutta katselu rajoittuu SD-tarkkuuteen Widewine L1 -DRM-sertifioinnin puuttuessa Mate40 Prosta.

Esimerkiksi Woltin ja Uberin kohdalla Petal-haku tarjoaa hakutuloksissaan linkin näiden verkkoversioihin. Wolt ja Uber ovatkin edelleen esimerkkejä palveluista, jotka eivät sovelluksen muodossa Huawei-puhelimissa ilman Googlen taustapalveluja toimi käytännössä lainkaan. AppGallerysta löytyy Woltin kilpailija Foodora.

Huawei suosittelee useiden AppGallerysta löytyvien sovellusten asentamista puhelimen käyttöönoton ja AppGalleryyn kirjautumisen yhteydessä lisäksi myös puhelimen kotinäkymään esiasennetuilla linkeillä eri kansioissa. Suomalaisista tai paikallisista sovelluksista tällaiseen esittelyyn ovat päässeet Fonecta Caller, Finnair, OmaElisa, Telkku.com, DNA TV, Neverthink, Tori.fi, Elisa Kirja ja Nysse.

Puhelimen sisältämissä kansioissa on suosituksia ladattaviksi sovelluksiksi, jotka löytyvät AppGallerysta.
Puhelimen sisältämissä kansioissa on suosituksia ladattaviksi sovelluksiksi, jotka löytyvät AppGallerysta.

Kokonaisuutena Huawei-puhelinten sovellustilanteessa ongelmana merkittävä on tietoturva, jonka kannalta Mate40 Prollakin tarpeellinen sovellusten asentaminen ties mistä lähteistä, ei missään nimessä ole järkevää. Esimerkiksi pankkisovellusten asentamista verkosta kannattaa harkita kahdesti, jottei tule vahingossa asentaneeksi jonkinlaista huijaussovellusta. Esimerkiksi Nordean mobiilipankkisovellus kuitenkin toimi Mate40 Prossa moitteetta.

Tietoturva on ongelma epämääräisten asennuslähteiden lisäksi myös päivitysten näkökulmasta, kun sovellusten päivitykset eivät ilmesty ladattavaksi saati asennu automaattisesti. Jollei sovellusten päivittymisestä pidä manuaalisesti huolta, pian käytössä on vanhentuneita versioita, joissa ei ole tarjolla vimeisimpiä ominaisuuksia ja joiden tietoturva ei ole ajan tasalla. Tämän ongelman ratkaisuna voi olla eri sovelluskauppojen asentaminen, jolloin ne huolehtivat päivityksistä. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi APKPure, Amazon Appstore ja Aptoide.

Yhteenveto: Erinomainen laite – sovellustilanteen vaikutus itselle ratkaisee ostopäätöksen

Kamerakyvyt ovat Mate40 Pron vahvuus, ja moni muukin asia on itse laitteessa kohdallaan.
Kamerakyvyt ovat Mate40 Pron vahvuus, ja moni muukin asia on itse laitteessa kohdallaan.

Laitteena Huawei Mate40 Pro on hyvä, suorastaan erinomainen. Siinä on laadukas ja näyttävästi sivuille kaareutuva näyttö, eikä kaarevuus edes aiheuta testimme perusteella juuri virhekosketuksia. Kameroiden kuvanlaatu on Huaweille tyypilliseen tapaan ensiluokkainen ja erilaiset kuvausominaisuudet laajat. Jokainen kolmesta takakamerasta on vahva suorittaja.

Lisäksi Mate40 Pron suorituskyky on hyvä, ja uusi jopa 66 watin pikalataus erittäin nopea. Ominaisuuksissa ei myöskään ole ratkaisevia puutteita, vaan varustelu on kattava. Mate40 Pro sisältää esimerkiksi stereokaiuttimet, muistikorttipaikan, infrapunalähettimen, IP68-luokitellusti pöly- ja vesitiiviin rakenteen sekä tuen langattomalle lataukselle. Nopean ja varmatoimisen 3D-kasvojentunnistuksen ja näytönalaisen sormenjälkilukijan yhdistelmä on loistava.

Valitettavasti myös Mate40 Prota vaivaa muiden Huawei-uutuuksien tavoin Yhdysvaltojen rajoitusten aiheuttama Google-sovellusten ja Googlen taustapalveluiden puuttuminen. Huawein oman AppGallery-sovelluskaupan valikoima kalpenee vielä erittäin selvästi Google Playn rinnalla, mikä pakottaa lataamaan kaupasta puuttuvia sovelluksia osittain kyseenalaisista lähteistä. Lisäksi osa sovelluksista ei vain toimi, ainakaan kokonaisuudessaan, Googlen taustapalvelujen puuttumisen takia.

Sovellustilanteeseen ei ole näillä näkymin odotettavissa nopeaa muutosta, ja sovellusten hankintaan ja toimivuuteen liittyvät seikat kannattaa todellakin tiedostaa ostopäätöstä harkittaessa. Jos kokee ettei tilanne ole ongelma itselle, on Mate40 Pro laitteena tyylikäs ja tarjoaa monia hienoja ominaisuuksia. Tavalliselle käyttäjälle hankintaa on kuitenkin vaikea tällä hetkellä suositella.

Alla vielä Mate40 Pron kameroilla otettuja esimerkkikuvia. Sisällönhallintajärjestelmä pakkaa kuvia varsin paljon, joten tarkemmin kuvia kannattaa tarkastella täydessä koossaan alkuperäisversioina. Kaikki kuvat löytyvät myös tästä Dropbox-kansiosta.

Pääkamera:

Telekamera, 5x optinen zoom:

Telekamera, 10x hybridizoom:

Pääkamera:

Pääkamera:

Ultralaajakulmakamera (makrolähikuva):

Pääkamera:

Pääkamera:

Ultralaajakulmakamera:

Ultralaajakulmakamera:

Telekamera, 5x optinen zoom:

Pääkamera:

Telekamera, 5x optinen zoom:

Pääkamera:

Telekamera, 5x optinen zoom:

Telekamera, 10x hybridizoom:

Ultralaajakulmakamera:

Pääkamera:

Pääkamera:

Telekamera, 5x optinen zoom:

Telekamera, 10x hybridizoom:

Telekamera, 5x optinen zoom:

Telekamera, 10x hybridizoom: