Samsung julkisti viimein ensimmäisen kolminkerroin taittuvan puhelimensa Galaxy Z TriFoldin - kaksi taitosta avaavat 10 tuuman näytön

Samsung on viimein julkistanut kokonaisuudessaan jo aiemmin lokakuun lopulla vilauttamansa kolminkerroin taittuvan puhelimensa Galaxy Z TriFoldin.

Odotetulla tavalla Galaxy Z TriFold tulee saataville rajatusti.

Galaxy Z TriFold tulee aluksi myyntiin vain Samsungin kotimaassa Etelä-Koreassa 12. joulukuuta 2025 ja Samsungin mukaan myöhemmin muilla markkinoilla, kuten Kiinassa, Taiwanissa, Singaporessa, Arabiemiirikunnissa ja Yhdysvalloissa. Saatavuudesta Euroopassa Samsung ei ole kertonut, joten lähiaikojen suunnitelmissa se ei ainakaan näytä olevan.

Etelä-Koreassa Galaxy Z TriFoldin hinta on alkaen 3 594 000 wonia eli reilut 2 100 euroa.

“Galaxy Z TriFold rakentuu vuosien tuotekehitystyön ja aiempien taittuvanäyttöisten laitteiden varaan. Se mahdollistaa uudenlaisen tuottavuuden premium-laitteella ja laajentaa sitä, mikä on liikkuvan työskentelyn, luovuuden ja yhteydenpidon saralla mahdollista”, kommentoi Samsungin laiteliiketoiminnan johtaja TM Roh.

Samsung esittelee myyntiin tulevan kolminkerroin taittuvan puhelimen toisena valmistajana. Huawei julkisti maailman ensimmäisen myytävän kolminkerroin taittuvan puhelimen Mate XT:n syyskuussa 2024 ja julkisti toisen sukupolven mallin jo 4. syyskuuta.

Samsung Galaxy Z TriFold avattuna.
Samsung Galaxy Z TriFold avattuna.

Samsungin kolminkerroin taittuvan, kahdella taitoskohdalla varustetun puhelimen toteutus eroaa merkittävästi Huaweista.

Galaxy Z TriFoldissa on kaksi sisäänpäin kääntyvää taitosta, kun Mate XT:ssä taitoksista toinen kääntyy ulospäin. Näin Samsungin kolminkerroin taittuvassa puhelimessa on erillinen kansinäyttö ja taittuva näyttö. Käytännössä Galaxy Z TriFoldin rakenne muistuttaakin enemmän Samsungin tuttuja Galaxy Z Fold -laitteita, mutta lisättynä toisella taitoksella toiseen suuntaan.

Myös tekniikan osalta Galaxy Z TriFold muistuttaa viimeisintä Galaxy Z Fold7 -mallia. Järjestelmäpiirinä on Qualcommin tätä nykyä viimeistä edellisen sukupolven Snapdragon 8 Elite for Galaxy -versiona, RAM-käyttömuistia on 16 gigatavua, tallennusmuistia 512 gigatavua tai 1 teratavu ja kolmiosaisen akun kapasiteetti on 5 600 milliampeerituntia tuella 45 watin pikalataukselle ja 15 watin langattomalle lataukselle.

Galaxy Z TriFoldin kansinäytön koko on 6,5 tuumaa ja sisältä auki taittuu 10 tuuman näyttö.

Galaxy Z TriFoldin taittuvan sisänäytön koko on 10 tuumaa.
Galaxy Z TriFoldin taittuvan sisänäytön koko on 10 tuumaa.

10 tuuman Dynamic AMOLED 2X -näytössä on 2160×1584 pikselin tarkkuus (269 PPI) ja huipussaan 1 600 nitiin yltävä kirkkaus. 6,5 tuuman Dynamic AMOLED 2X -kansinäytössä on 2520×1080 pikselin tarkkuus 21:9-kuvasuhteella (422 PPI) ja huipussaan 2 600 nitin kirkkaus. Molemmat näytöt tarjoavat mukautuvan 1-120 hertsin virkistystaajuuden.

Suurella näytöllä voidaan käyttää esimerkiksi kolmea pystysuuntaista sovellusta rinnakkain ja muuttaa sovellusten kokoa.

Lisäksi Galaxy Z TriFold tarjoaa tietokoneiden työpöytänäkymää muistuttavan Samsungin DeXin ensimmäisenä älypuhelimena itsenäisesti suoraan laitteessa. DeX sisältää jopa neljä työpöytätilaa, joista jokainen voi pyörittää viittä sovellusta samanaikaisesti.

Galaxy Z TriFoldin oman 10 tuuman näytön jatkoksi voi vielä lisätä toisen ulkoisen näytön Extended Mode -tilassa.

Galaxy Z TriFoldin suurempi näyttö tuo laajemmat käyttömahdollisuudet.
Galaxy Z TriFoldin suurempi näyttö tuo laajemmat käyttömahdollisuudet.
Avattuna Galaxy Z TriFoldin paksuus on 3,9-4,2 millimetriä.
Avattuna Galaxy Z TriFoldin paksuus on 3,9-4,2 millimetriä.

Avattuna Galaxy Z TriFoldin paksuus on ohuimmasta osastaan vain 3,9 millimetriä. Toisen sivuosan paksuus on 4,0 millimetriä ja keskiosan 4,2 millimetriä, ja kiinni taitettuna paksuutta on 12,9 millimetriä. Kolminkerroin taittuva puhelin on näin ollen ohuempi kuin pari vuotta sitten julkaistu Galaxy Z Fold5. Painoa Galaxy Z TriFoldilla on tietenkin paljon, 309 grammaa.

Kokonaisuudessaan Galaxy Z TriFoldin mitat suljettuna ovat 159,2 x 75,0 x 12,9 millimetriä ja avattuna 159,2 x 214,1 x 3,9-4,2 millimetriä. Ainoa värivaihtoehto on musta Crafted Black.

Suljettuna Galaxy Z TriFoldilla on paksuutta 12,9 millimetriä.
Suljettuna Galaxy Z TriFoldilla on paksuutta 12,9 millimetriä.

Takana Galaxy Z TriFold sisältää 200 megapikselin pääkameran 0,6 mikronin pikselikoolla, f/1,7-aukolla ja optisella kuvanvakaimella, 12 megapikselin 120 asteen ultralaajakulmakameran 1,4 mikronin pikselikoolla ja f/2,2-aukolla sekä 10 megapikselin 3x optisen zoomin telekameran 1,0 mikronin pikselikoolla, f/2,4-aukolla ja optisella kuvanvakaimella. Sekä sisä- että ulkopuolelta löytyy 10 megapikselin etukamera 1,12 mikronin pikselikoolla ja f/2,2-aukolla.

Galaxy Z TriFoldin sivulla sijaitsee sormenjälkilukija.

Luonnollisesti kestävyyteen on Galaxy Z TriFoldin suunnittelussa kiinnitetty erityistä huomiota.

Galaxy Z TriFoldin runko on Advanced Armor Aluminum -alumiiniseosta ja saranakotelo titaania. Runkorakenne estää näyttöjä koskettamasta toisiaan.

Takapinta on keraamisella lasikuidulla vahvistettua polymeeria eli muovia. Kansinäytön pintana on Corningin Gorilla Glass Ceramic 2 -lasi.

Samsung Galaxy Z TriFoldissa on kolmiosainen rakenne kahdella taitoskohdalla.
Samsung Galaxy Z TriFoldissa on kolmiosainen rakenne kahdella taitoskohdalla.

Samsungin mukaan Galaxy Z TriFoldissa on sen kaikkien aikojen edistyneimmät saranat. Kaksi erikokoista, kaksoiskiskorakenteista saranaa toimivat yhdessä ja mahdollistavat näytön paneelien tiiviin kiinnittymisen pienellä raolla. Näytön iskunkestävyyttä Samsung kertoo parantaneensa lisäämällä vahvistetun pintakerroksen vaimentavaan näyttökerrokseen.

Galaxy Z TriFoldin taittuvan sisänäytön on testattu kestävän ainakin 200 000 taittokertaa, mikä vastaa noin 100 taittokertaa päivässä viiden vuoden ajan.

Galaxy Z TriFold sisältää myös näytöllä näkyvän ja värinää sisältävän automaattisen hälytyksen, joka kertoo käyttäjälle vääränlaisesta taittelusta.

Kestävyydeltään Galaxy Z TriFold on lisäksi IP48-luokiteltu, joka merkitsee vesitiiviyttä, muttei täyttä pölynkestävyyttä.

Yhteyksien osalta Galaxy Z TriFoldissa on 5G-mobiiliverkkoyhteyden lisäksi tuki Wi-Fi 7:lle ja Bluetooth 5.4:lle. Nano-SIM-korttipaikkoja on kaksi kappaletta ja lisäksi integroitu eSIM.

Käyttöjärjestelmäversiona on aluksi Android 16 osana One UI 8 -ohjelmistoa. Mukana on tuttu laaja kattaus Galaxy AI -tekoälytoimintoja.