Näytönalaisella etukameralla varustettu ZTE Axon 30 5G -älypuhelin julki - tulossa Euroopan markkinoille syyskuussa

ZTE on julkistanut uuden Axon 30 5G -älypuhelinmallin, joka on varustettu näytönalaisella etukameralla.

Axon 30 5G julkistettiin tänään Kiinassa, mutta ZTE on kertonut sen myyntiintulosta myös Euroopassa syyskuun aikana.

ZTE toi aiemmin ensimmäisenä maailmassa markkinoille näytönalaisella etukameralla varustetun älypuhelimen viime vuonna Axon 20 5G -mallillaan.

Nyt uudessa Axon 30 5G:ssä tekniikkaa on viety eteenpäin ja esimerkiksi kameran sisältävä kohta näytössä ei enää erotu yhtä selvästi parantuneen tarkkuutensa ansiosta. Kun aiemmin näytön pikselitiheys kameran kohdalta oli vain 200 pikseliä tuumaa kohti, on se nyt noussut noin 400 pikseliin tuumaa kohti. Yhteensä näyttörakenne kameran päällä on seitsemänkerroksinen ja muun muassa kolmen erityisen valmistusprosessin ansiosta mahdollsimman läpinäkyvä, jotta kuvattaessa valoa pääsee riittävästi kameraan. Lisäksi Axon 30 5G:ssä on uusi näytön ohjainpiiri.

Neljä pikseliä yhdistämällä 16 megapikselin etukamera tarjoaa suuren 2,24 mikronin pikselikoon.

Näytönalaiset etukamerat, mukaan lukien ZTE:n aiempi Axon 20 5G ja muut nähdyt prototyypit, ovat kärsineet vielä näytön alle sijoitetun kameran kuvanlaadun haasteista. Kuvat olleet tavallisia etukameroita pehmeämpiä ja sumeampia. ZTE ei ole nyt varsinaisesti kertonut tältä osin mistään mullistuksista, mutta Axon 30 5G:n pitäisi tarjota edeltäjäänsä jonkin verran parempi kuvanlaatu näytönalaisella etukamerallaan muun muassa edelleen kehitettyjen ohjelmistoalgoritmien ansiosta.

Kun etukameralle ei ole reikää tai lovea näytössä, on katselukokemus Axon 30 5G:ssä saumaton ja reunukset näytön ympärillä pienet.
Kun etukameralle ei ole reikää tai lovea näytössä, on katselukokemus Axon 30 5G:ssä saumaton ja reunukset näytön ympärillä pienet.
ZTE Axon 30 5G:ssä on neljä takakameraa.
ZTE Axon 30 5G:ssä on neljä takakameraa.
ZTE Axon 30 5G:n vaaleampi Aqua-värivaihtoehto.
ZTE Axon 30 5G:n vaaleampi Aqua-värivaihtoehto.

Alun perin Axon 30 5G:n julkistusta odotettiin jo aiemmin tänä vuonna, mutta ZTE joutui lykkäämään uutuutensa julkaisua johtuen yleisestä piiripulasta muiden ongelmien ohella. Koronaviruspandemian kerrannaisvaikutukset ovat luoneet moniin eri teollisuuden aloihin vaikuttavan komponenttipulan, erityisesti mitä tulee puolijohteisiin. Älypuhelinten osalta esimerkiksi näyttöjen ajuripiireistä on ollut pulaa järjestelmäpiirien ohella.

Näytönalaisen etukameran ansiosta Axon 30 5G:n näyttö on täysin loveton ja reiätön kattaen laajasti puhelimen etupuolen. Kookkaan 6,92 tuuman AMOLED-näytön tarkkuus on 2460×1080 pikseliä 20,5:9-kuvasuhteella ja se tukee 1,07 miljardin värin toistoa HDR10+-laajasävyskaalalla. Näytön virkistystaajuus yltää 120 hertsiin, mikä on toinen parannus näyttöteknologiassa verrattuna edeltävään näytönalaisella etukameralla varustettuun Axon 20 5G -malliin. Kosketustunnistus toimii jopa 360 hertsin taajuudella.

Saumattoman katselukokemuksen lisäksi Axon 30 5G tukee myös DTS:X Ultra -tilaäänentoistoa. Kameran lisäksi myös sormenjälkilukija on sijoitettu näytön alle.

Järjestelmäpiirinä Axon 30 5G:ssä on Qualcomm Snapdragon 870, joka on Qualcommin viime vuoden Snapdragon 865 / 865+ -huippupiireistä korkeammalle kellotettu, vuodelle 2021 esitelty tehokkaampi versio. Suorituskyvyltään myös Axon 30 5G onkin edelleen lähellä Android-puhelinten huippua, joskaan ei aivan terävintä kärkeä. Puhelimessa on uusi muistin yhdistämisteknologia, joka mahdollistaa RAM-käyttömuistin laajentumisen 5 gigatavulla tallennusmuistin puolelta. Tallennusmuistin tyyppinä on UFS 3.1.

Jäähdytyksestä huolehtii suurikokoinen höyrykammio, lämpögeeli sekä grafeeni-kuparikomposiittinen jäähdytyslevy.

5G-verkkojen lisäksi Axon 30 5G tukee Wi-Fi 6 / Bluetooth 5.1 / NFC -yhteyksiä. Latausliitäntä on USB-C. Akun kapasiteetti on 4 200 milliampeerituntia ja pikalataus käy 55 watin teholla.

Axon 30 5G:n takakamerat.
Axon 30 5G:n takakamerat.

Axon 30 5G:n päätakakameran tarkkuus on 64 megapikseliä Sonyn kamerakennolla, minkä lisäksi takaa löytyvät 8 megapikselin 120 asteen ultralaajakulmakamera, 5 megapikselin makrokamera, jolla kuvaus onnistuu vain 3 senttimetrin etäisyydeltä, sekä 2 megapikselin syvyyskamera.

Takakamerat on sijoitettu osaksi kookasta kamera-aluetta, jolle on muotoiltu kaksi ympyrää.

Axon 30 5G:n paksuus on vain 7,8 millimetriä. Painoa puhelimella on 189 grammaa. Takapinta on valmistettu 3D-teksturoidusta polymeerikomposiittimateriaalista. Laajemmin saataville tulevia värivaihtoehtoja ovat musta ja sinivihreä Aqua.

Käyttöjärjestelmäversiona on Android 11 osana ZTE:n MyOS 11 -ohjelmistoa.

Kiinassa Axon 30 5G:n hinnat ovat 2 198 juania eli noin 290 euroa (6+128 Gt), 2 498 juania  eli noin 330 euroa (8+128 Gt), 2 798 juania eli vajaat 370 euroa (8+256 Gt) ja 2998 juania eli alle 400 euroa (12+256 Gt).

Hinnoittelusta Euroopassa ei ole vielä tietoa.