Apple on julkistanut uudet huippuluokan iPad Pro -tablettilaitteensa.
Uutuuksissa kyse on iPad Pron 5. sukupolvesta. Saataville uusikin iPad Pro tulee 11 ja 12,9 tuuman näyttökoon malleina.
Uusissa iPad Pro -laitteissa on sama M1-piiri, jota Apple on käyttänyt Mac-tietokoneissa. Ne tuovat ensi kertaa iPadeihin myös 5G-mobiiliverkkoyhteyden. Uudessa 12,9 tuuman iPad Prossa on käytössä puolestaan ensi kertaa Apple-laitteessa mini-LED-taustavaloteknologia.
Uudet iPad Prot tulevat tilattavaksi 30. huhtikuuta ja saataville toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla.
11 tuuman iPad Pron hinnat Suomessa ovat 909 – 2 289 euroa ja 12,9 tuuman iPad Pron hinnat 1 229 – 2 609 euroa.
Sekä 11 että 12,9 tuuman iPad Pro tukevat edelleen mukautuvaa jopa 120 hertsin näytön virkistystaajuutta (ProMotion) sekä ympäristöön mukautuvaa värisävyä (True Tone).
11 tuuman iPad Prossa IPS LCD -näyttö on käytännössä ennallaan edeltäjästä. Tarkkuus on yhä 2388×1668 pikseliä eli 264 pikseliä tuumaa kohti. Suuremmassakin 12,9 tuuman näytössä pikseleitä on myös edelleen yhtä paljon kuin aiemminkin, 2732×2048 pikseliä, myös 264 pikseliä tuumaa kohti.
Apple nimittää 12,9 tuuman iPad Pron näyttöä nyt Liquid Retina XDR -näytöksi.
Mini-LED-taustavaloteknologia mahdollistaa LCD-näytössä osittain OLED-paneelien tyypillisiä etuja, kuten entistä laajemman väriskaalan, paremman kontrastin, suuremman dynaamisen alueen sekä suuremman enimmäiskirkkauden. Lisäksi mini-LED-teknologiankaan LCD-näyttö ei kärsi kuvan kiinni palamisesta kuten OLED-näytöt. Näytön taustavalaistuksesta vastaavat 12,9 tuuman iPad Prossa 10 000 mini-LED-valoa. Applen mukaan näytön enimmäiskirkkaus yltää 1 000 nitiin koko näytöllä ja jopa 1 600 nitiin huipussaan. Näyttö sisältää 2 596 erillistä himmennysaluetta, ja kontrastisuhde on 1000000:1.
11 tuuman iPad Prossa näytön kirkkaus yltää yhä 600 nitiin, Näyttöteknologia on ainoa tekninen ero kahden eri iPad Pro -koon välillä, muuten ominaisuudet ovat samanlaiset. Mitoiltaan uudet iPad Prot ovat yhtä suuria kuin edeltäjänsä, mutta 12,9 tuuman iPad Pro on hieman aiempaa paksumpi (6,4 vs. 5,9 millimetriä).
Etupuolella on edelleen TrueDepth-etukamerajärjestelmä, joka mahdollistaa Face ID -kasvojentunnistuksen sekä muotokuvatilan, Animojit ja Memojit. Etukamera on kuitenkin nyt päivitetty uudeksi 122 asteen kuvakulman 12 megapikselin ultralaajakulmakameraksi.
Kaiuttimia on edelleen neljä kappaletta ja mikrofoneja viisi kappaletta.
Uusien iPad Pro -laitteiden sisältämä 5 nanometrin tuotantoprosessilla valmistettava M1-piiri sisältää 8 CPU-keskussuoritinydintä, 8 GPU-grafiikkasuoritinydinstä ja 16-ytimisen Neural Engine -tekoälymoottorin. Applen mukaan suorituskyky on jopa 50 prosenttia parempi kuin edeltävässä iPad Prossa.
Uutuutena iPad Pro tulee saataville nyt myös jopa 2 teratavun tallennusmuistilla muiden vaihtoehtojen ollessa 128, 256, 512 gigatavua tai 1 teratavu. Tallennusmuisti on myös jopa tuplasti aiempaa nopeampaa. RAM-käyttömuistia on nyt jopa 16 gigatavua 1 ja 2 teratavun tallennusmuistiversioissa.
USB-C-portin osalta uusi iPad Pro lisää Thunderbolt-tuen, jonka ansiosta tiedonsiirtonopeus kasvaa jopa 40 Gbit/s -nopeuteen. iPad Pro tukee nyt myös jopa 6K-tarkkuuden ulkoista näyttöä.
Uudet iPad Prot ovat saatavilla tuttuun tapaan Wi-Fi- ja myös mobiiliverkkoyhteydellä varustettuina Wi-Fi + Cellular -malliversioina. Ensi kertaa iPadeissa mukana on tuki 5G-mobiiliverkkoyhteydelle.
Takana iPad Prot sisältävät edelleen kaksi kameraa – pääkameran lisäksi ultralaajakulmakameran. Takakamerat ovat ennallaan 4. sukupolvesta: 12 megapikselin pääkamera f/1,8-aukolla ja 125 asteen 10 megapikselin ultralaajakulmakamera f/2,4-aukolla.
Takakameroiden lisäksi uudetkin iPad Prot sisältävät jo edellisen sukupolven tavoin takana myös iPhone 12 Pro -puhelimista tutun LiDAR-laserskannerin, joka mahdollistaa edessä aukeavan ympäristön tarkan hahmotuskyvyn. LiDAR-skanneri mittaa etäisyyttä kohteisiin useamman metrin etäisyydeltä, mikä mahdollistaa muun muassa tarkemmat lisätyn todellisuuden sovellukset yhdistettynä kameroiden ja liikeanturien keräämien tietojen kanssa. Apple julkaisee myös Clips-videosovelluksestaan uuden version, joka hyödyntää LiDAR-skanneria.
Akunkestoksi Apple lupaa 10 tuntia selailua Wi-Fi-verkossa ja 9 tuntia mobiilidatalla.
iPad Pro tukee edelleen myös Apple Pencil -kynää (2. sukupolvi) sekä Magic Keyboard -näppäimistöä, joka tulee saataville nyt myös valkoisessa värissä mustan lisäksi.
Värivaihtoehtoja iPad Prosta on tutut kaksi, tähtiharmaa ja hopea. Mukana Apple toimittaa edelleen 20 watin USB-C-virtalähteen ja USB-C-latauskaapelin.
Hinnat Suomessa ovat:
- iPad Pro 11″ 128 Gt Wi-Fi: 909 €
- iPad Pro 11″ 256 Gt Wi-Fi: 1 019 €
- iPad Pro 11″ 512 Gt Wi-Fi: 1 239 €
- iPad Pro 11″ 1 Tt Wi-Fi: 1 679 €
- iPad Pro 11″ 2 Tt Wi-Fi: 2 119 €
- iPad Pro 11″ 128 Gt Wi-Fi + Cellular: 1 079 €
- iPad Pro 11″ 256 Gt Wi-Fi + Cellular: 1 189 €
- iPad Pro 11″ 512 Gt Wi-Fi + Cellular: 1 409 €
- iPad Pro 11″ 1 Tt Wi-Fi + Cellular: 1 849 €
- iPad Pro 11″ 1 Tt Wi-Fi + Cellular: 2 289 €
- iPad Pro 12,9″ 128 Gt Wi-Fi: 1 229 €
- iPad Pro 12,9″ 256 Gt Wi-Fi: 1 339 €
- iPad Pro 12,9″ 512 Gt Wi-Fi: 1 559 €
- iPad Pro 12,9″ 1 Tt Wi-Fi: 1 999 €
- iPad Pro 12,9″ 2 Tt Wi-Fi: 2 439 €
- iPad Pro 12,9″ 128 Gt Wi-Fi + Cellular: 1 399 €
- iPad Pro 12,9″ 256 Gt Wi-Fi + Cellular: 1 409 €
- iPad Pro 12,9″ 512 Gt Wi-Fi + Cellular: 1 729 €
- iPad Pro 12,9″ 1 Tt Wi-Fi + Cellular: 2 169 €
- iPad Pro 12,9″ 2 Tt Wi-Fi + Cellular: 2 609 €
Magic Keyboard:
- 11 tuuman iPad Prolle: 339 €
- 12,9 tuuman iPad Prolle: 399 €
5. sukupolven iPad Pron tekniset tiedot
- Täyslaminoitu ProMotion IPS LCD -näyttö 120 hertsin virkistystaajuudella ja True Tone -ominaisuudella, heijastavuus 1,8 prosenttia
- 11″: Liquid Retina, näytön koko 11 tuumaa ja tarkkuus 2388×1668 pikseliä (264 PPI)
- 12,9″: Liquid Retina XDR mini-LED-taustavalaistuksella ja 2596 paikallisella himmennysalueella, näytön koko 12,9 tuumaa ja tarkkuus 2732×2048 pikseliä (264 PPI), 600 nitin tyypillinen enimmäiskirkkaus, 1 000 nitin koko näytön enimmäiskirkkaus ja 1 600 nitin kirkkaus huipussa (HDR), 1000000:1-kontastisuhde
- Apple Pencil (2. sukupolvi) -tuki
- Face ID -kasvojentunnistus
- Neljä kaiutinta
- Kaksi takakameraa ja LiDAR-skanneri
- 12 megapikselin pääkamera f/1,8-aukolla
- 125 asteen 10 megapikselin ultralaajakulmakamera f/2,4-aukolla
- True Tone -kuvausvalo
- Videokuvaus 4K-tarkkuudella 24, 25, 30 tai 60 fps, 1080p-tarkkuudella 25, 30 tai 60 fps ja 720p-tarkkuudella 30 fps, hidastuskuvaus 1080p-tarkkuudella 120 tai 240 fps
- LiDAR-skanneri
- TrueDepth-etukamerajärjestelmä
- 122 asteen 12 megapikselin ultralaajakulmainen etukamera f/2,4-aukolla
- Videokuvaus 1080p-tarkkuudella 25, 30 tai 60 fps
- Viisi mikrofonia
- Apple M1 -järjestelmäpiiri – kahdeksan keskussuoritinydintä, kahdeksanytiminen grafiikkasuoritin, 16-ytiminen Neural Engine -neuroverkkolaskentayksikkö
- Tallennusmuisti 128, 256, 512 gigatavua tai 1 tai 2 teratavua
- RAM-käyttömuisti 8 gigatavua (128, 256 ja 512 gigatavun tallennusmuistiversiot) tai 16 gigatavua (1 ja 2 teratavun versiot)
- Nano-SIM-korttipaikka ja eSIM (Wi-Fi + Cellular -malleissa)
- 2G / 3G / 4G / 5G -mobiiliverkkoyhteys (Wi-Fi + Cellular -malleissa)
- 5G: taajuudet n1, n2, n3, n5, n7, n8, n12, n20, n25, n28, n38, n40, n41, n66, n71, n77, n78, n79
- GPS / GNSS -paikannus (Wi-Fi + Cellular -malleissa)
- Wi-Fi 6 802.11ax HT80 MIMO / Bluetooth 5.0 -yhteydet
- Kiihtyvyysanturi / gyroskooppi / barometri / valoisuuden tunnistin
- USB-C-portti: Thunderbolt / USB 4, jopa 40 Gbit/s (Thunderbolt 3 / USB 4) tai 10 Gbit/s (USB 3.1 Gen 2), DisplayPort
- Akun kapasiteetti:
- 11″: 28,65 wattituntia
- 12,9″: 40,88 wattittuntia
- Mitat
- 11″: 247,6 x 178,5 x 5,9 millimetriä
- 12,9″: 280,6 x 214,9 x 6,4 millimetriä
- Paino:
- 11″: 466 grammaa (Wi-Fi) tai 468 grammaa (Wi-Fi + Cellular)
- 12,9″: 682 grammaa (Wi-Fi) tai 684 grammaa (Wi-Fi + Cellular)