Spotify on jatkanut oman laitteensa kehittämistä autoihin - nyt sovelluksesta paljastui tarkka kuva uutuudesta

Spotify ei ole vielä virallisesti esitellyt laitteensa uutta versiota.

Spotifyn autoihin kehittämästä Car Thing -laitteen uudesta versiosta on paljastunut kuva, joka löytyi Spotifyn iPhone-sovelluksen yhteydestä.

Yltä löytyvän kuvan paljasti MacRumors-sivusto yhdessä Steve Moserin kanssa.

Spotify itse esitteli jo virallisesti toukokuussa 2019 ensimmäisen laitteensa ikinä, Car Thingin. Spotify kertoi kuitenkin tuolloin, ettei sen suunnitelmissa ollut tuoda laitetta laajemmin saataville. Sen sijaan tarkoituksena oli jakaa laitteita joillekin Premium-käyttäjille täysin ilmaiseksi ja selvittää, miten ihmiset kuuntelevat musiikkia ja podcasteja autoillessaan.

Alkuperäinen Car Thing oli hyvin erilainen kuin mitä on nyt paljastunut Spotify-sovelluksen kuvassa, jossa nähdyn kaltainen laite bongattiin aiemmin tammikuussa jo myös Yhdysvaltojen viestintäviraston FCC:n tietokannan kuvissa.

Spotifyn touokuussa 2019 esittelemä ensimmäinen oma laite, Car Thing.
Spotifyn touokuussa 2019 esittelemä ensimmäinen oma laite, Car Thing.

Spotifyn alkuperäinen Car Thing oli varustettu pienikokoisemmalla pyöreällä näytöllä, kun nyt kuvissa nähty laite on varustettu suuremmalla suorakulmion muotoisella näytöllä. Suuremman näytön ohella uudessa versiossa on myös etualalla suurikokoinen pyöreä säädin ja pienempi painike. Lisäksi laitteen yläreunasta näyttäisi löytyvän vielä viisi painiketta.

Spotify ei ole itse kertonut uudesta versiosta tai sen ominaisuuksista, joten ne ovat pitkälti arvailujen varassa. Aiemman FCC-raportin yhteydessä Spotify kuitenkin kuvaili laitteen olevan ”ääniohjattu lisälaite puhelimelle/Spotify-sovellukselle näytöllä ja painikkeilla”. Laitteessa on Bluetooth-yhteys ja se voi toimia yhdessä auton omien tieto- ja viihdejärjestelmien kanssa. Virtansa laite saa 12 voltin sähköliitännästä.

Toistaiseksi ei tiedetä, milloin Spotify aikoo uuden laitteensa julkistaa ja suunnitteleeko se tällä kertaa laitteen tuomista myös myyntiin. Oli miten oli, niin merkittävä jatkokehitystyö kertoo Spotifyn kiinnostuksesta sekä yleisesti omiin laitteisiin että erityisesti Spotify-kuuntelun parantamiseen autoissa.

Alla FCC-kuvat Spotifyn autolaitteesta. Niissä laite nähdään yhdessä kiinnitysratkaisujen kanssa.