Korealaisraportti: Samsung julkistaa seuraavat taittuvanäyttöiset älypuhelimensa 26. heinäkuuta - tällaisia uutuuksia odotetaan

Samsungin uudet taittuvanäyttöiset älypuhelimet tulossa reilun kahden kuukauden päästä.

Samsung tulee julkistamaan seuraavat taittuvanäyttöiset älypuhelimensa, jo kattavasti huhutut Galaxy Z Flip5:n ja Galaxy Z Fold5:n, 26. heinäkuuta järjestettävässä lanseeraustilaisuudessa, raportoi korealaisjulkaisu Chosun.

Kuten on aiemminkin huhuttu, myös Chosunin mukaan Samsung tulee järjestämään lanseeraustilaisuutensa tällä kertaa kotimaassaan Etelä-Koreassa. Chosunin lähteiden mukaan tilaisuus tullaan järjestämään Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa. Aiemmin pitopaikaksi ehdittiin huhuta myös Busania.

Samsung on nähtävästi julkistamassa seuraavat taittuvanäyttöiset älypuhelimensa hieman tavallista varhaisemmassa vaiheessa vuotta. Esimerkiksi viime vuonna Galaxy Z Flip4 ja Galaxy Z Fold4 esiteltiin 10. elokuuta.

Taittuvanäyttöisten älypuhelinten lanseeraus on tapahtumassa ensi kerran heinäkuussa sekä myös ensi kerran Samsungin kotimaassa järjestettävässä lanseeraustilaisuudessa. Tavallisesti Samsungin suurimmat julkistukset ovat tapahtuneet Yhdysvalloissa, San Franciscossa tai New Yorkissa, tai Lontoossa järjestetyissä tilaisuuksissa.

Tänä vuonna Samsung voi julkistaa taittuvanäyttöisten älypuhelintensa rinnalla useita muitakin uutuuksia, kuten esimerkiksi Galaxy Watch 6 -älykellot, Galaxy Buds3 -kuulokkeet sekä Galaxy Tab S9 -tablettilaitteet, ellei joitakin näistä esitellä jo aiemmin.

Samsung Galaxy Z Flip5:n ja Galaxy Z Fold5:n muotoilun on nähty paljastuneen jo tutun vuotajan Steve Hemmerstofferin eli OnLeaksin julkaisemissa mallinnoskuvissa. Galaxy Z Fold5:n designin OnLeaks paljasti yhteistyössä Smartprix-sivuston kanssa ja Galaxy Z Flip5:n yhteistyössä MediaPeanut-sivuston kanssa.

Samsung Galaxy Z Flip5 on saamassa suuremman kansinäytön. Kuva: OnLeaks / MediaPeanut.
Samsung Galaxy Z Flip5 on saamassa suuremman kansinäytön. Kuva: OnLeaks / MediaPeanut.
Samsung Galaxy Z Fold5, mallinnos takaa ja edestä. Kuva: OnLeaks / Smartprix.
Samsung Galaxy Z Fold5, mallinnos takaa ja edestä. Kuva: OnLeaks / Smartprix.

Simpukkamalli Galaxy Z Flip5 on saamassa huomattavasti edeltäjiään suuremman, tiettävästi kooltaan 3,4 tuuman kansinäytön, joka tulee muuttamaan merkittävästi puhelimen käyttökokemusta. Sisäpuolelta auki taittuu yhä 6,7 tuuman näyttö.

Galaxy Z Fold5:ssä näyttökoot ovat säilymässä ennallaan edeltäjästään: kansinäytöllä pitäisi olla kokoa 6,2 tuumaa ja auki taittuvalla sisänäytöllä 7,6 tuumaa.

Samsung on ottamassa seuraavissa taittuvanäyttöisissä älypuhelimissaan käyttöön uudet droplet / waterdrop -tyylin saranan, minkä myötä kahden puoliskon pitäisi taittua kiinni tiiviimmin toisiaan vasten suljettuna sekä taitoskohdan näkyä puolestaan vähemmän näytössä auki taitettuna.

Tekniikan osalta Galaxy Z Fold5:n ja Galaxy Z Flip5:n pitäisi sisältää jo Samsungin Galaxy S23 -huippupuhelimista tutun Snapdragon 8 Gen 2 for Galaxy -järjestelmäpiirin. Muita teknisiä uudistuksia ei välttämättä kovin paljoa nähdä, joskin kamerat saattavat uudistua ja näyttöjen kirkkauden on huhuttu kasvavan.