Huhu: Honorilta tulossa huippupuhelin kahdella 200 megapikselin kameralla - vastaavaa ei ole nähty vielä missään puhelimessa

Honorilta voi olla tulossa ennennäkemättömällä tavalla kahdella 200 megapikselin kameralla varustettu huippupuhelin.

Honorin suunnitelmista on kertonut ninimerkillä Fixed Focus Digital esiintyvä vuotaja, joka tunnetaan verrattain luotettavana lähteenä.

Tarkemmin ei ole tiedossa, mistä mallista on kyse, mutta huhu voi liittyä tulevan Magic8-sarjan huippumalliin.

Aiemmin Honorilta 200 megapikselin kamera on nähty käytössä telekamerana Magic-huippupuhelimissa, kun taas muista valmistajista esimerkiksi Samsung on jo pitkään hyödyntänyt 200 megapikselin pääkameroita omissa huippupuhelimissaan. Yhdessä ja samassa puhelimessa miltään valmistajalta ei kuitenkaan ole vielä nähty kahta 200 megapikselin kameraa. Aiemman paljastuksen mukaan myös OnePlussan emobrändi Oppo kuitenkin valmistelee myös tällaista uutuutta.

Honorin odotetaan esittelevän seuraavan sukupolven Magic8-sarjan huippupuhelimensa ainakin Kiinan markkinoilla jo syksyn aikana, mahdollisesti lokakuussa, kunhan Qualcomm ensin saa julkistettua seuraavan sukupolven Snapdragon 8 -sarjan huippupiirinsä 23.-25. syyskuuta Snapdragon Summit -tapahtumassaan.

Aiemmin Honorilta on huhuttu myös suurempaa 1″ koon kamerakennoa sekä kaksoislinssiratkaisua, jossa samalle kennolle olisi kaksi eri linssivaihtoehtoa, mutta nämä odotukset Honorin kameroiden johtavan kehittäjän Luo Wein kerrotaan ampuneen alas.

Honorin Magic8-sarjaan odotetaan aiempien huhujen perusteella jopa neljää erilaista huippupuhelinta. Kaikkia niistä tuskin kuitenkaan nähdään Euroopan markkinoilla.

Malliston huipulle odotetaan noin 6,9 tuuman näytöllä varustettua mallia, kun Magic8-sarjassa näytön koko on suurimmillaan 6,8 tuumaa.

Suuremmalla 6,9 tuuman näytöllä varustetun huippumallin rinnalla vuotaja odottaa Magic8-mallistoon perusmallia 6,58 tuuman näytöllä. Tältä osin näytön koko olisi pienenemässä, sillä Magic7:ssä on 6,78 tuuman näyttö. Honor ei ole perinteisesti tuonut Magic-sarjan perusmalleja myyntiin Euroopassa, jossa se on keskittynyt Magic-sarjan Pro-malleihin.

Lisäksi mallistoon kuuluu myös 6,7 tuuman näytöllä varustettu malli.

Eri mallien mallinimet ovat vielä osin arvoitus. 6,7 tuuman näytöllä varustettu malli saattaa olla Magic8 Pro, jos suurin malleista saa nimekseen esimerkiksi Magic8 Pro+ tai Magic8 Ultra.

Jo aiemmin huhutulla tavalla Magic8-sarjaan voi olla tulossa myös niin sanottu minimalli, jossa olisi 6,3 tuuman näyttö. Viimeisimpien huhutietojen mukaan minimallia ei kuitenkaan näillä näkymin julkaista Magic8:n ja Magic8 Pron rinnalla, vaan vasta myöhempänä ajankohtana.

6,58 tuuman näytöllä varustettua Magic8-mallia on testattu raportoidusti keskitason periskooppirakenteisella telekameralla, ja prototyypeissä käytössä ovat olleet kamerakennoina OmniVision OV64B ja Sony IMX882. 6,7 tuuman näytöllä varustettua mallia puolestaan on testattu 200 megapikselin suurikennoisella telekameralla.

Huhujen Honorin Magic8-puhelimista voi odottaa tarkentuvan julkistuksen lä’hestyessä.