Ennusmerkit lisääntyvät – ja lähteet puhuvat: uudet iPhone-mallit ennakkotilattavaksi 14. syyskuuta, julkistus voi tapahtua 12. syyskuuta

Applen tulevista iPhoneista tiedetään jo ennakkoon varsin paljon. Yksi avoin kysymys on yhä tarkka aikataulu, jonka suhteen vihjeet kuitenkin ovat myös kasvamaan päin.

Nyt saksalainen Macerkopf-sivusto kertoo lähteisiin kahdella saksalaisoperaattorilla perustuen uusien iPhone-mallien ennakkotilausten alkavan perjantaina 14. syyskuuta. Tämä voisi tarkoittaa syksyn iPhone-julkistustilaisuuden ajoittuvan keskiviikolle 12. syyskuuta, jota on pidetty jo tähän asti potentiaalisena päivämääränä.

Uusien iPhone-mallien lisäksi samassa tilaisuudessa saatetaan nähdä myös muita uutuuksia. Applelta odotetaan vielä loppuvuoden aikana muun muassa uusia iPad Pro -tabletteja sekä MacBook-läppäreitä.

Applelta on jo pitkään huhuttu – käytännössä voidaan jopa sanoa tiedetty – olevan tulossa tänä syksynä kolme uutta iPhone-mallia: 6,1 tuuman malli LCD-näytöllä sekä 5,8 ja 6,5 tuuman OLED-näytölliset huippumallit.

Kokonsa ja näyttötekniikkansa osalta edullisimman uuden LCD-näyttöisen iPhone-mallin odotetaan eroavan huippumalleista lisäksi muun muassa materiaaleiltaan (rungon reunat alumiinia vs. ruostumatonta terästä) sekä vain yhdellä takakamerallaan, kun OLED-malleissa takakameroita olisi kaksi.

Koko uuden iPhone-kolmikon odotetaan sisältävän Face ID -kasvojentunnistuksen sekä iPhone X:n tapaisen näyttöloven sekä muun muassa uuden sukupolven Apple-järjestelmäpiirin.

iPhone-malleista OLED-näyttöisten odotetaan myös tukevan Apple Penciliä ja tulevan tarjolle 64 ja 256 gigatavun muistivaihtoehtojen lisäksi uutena 512 gigatavun huippumallina.

Tällaista uutta iPhone-mallistoa analyytikko Ming-chi Kuo on ennustanut jo pitkään syksylle.
Tällaista uutta iPhone-mallistoa analyytikko Ming-chi Kuo on ennustanut jo pitkään syksylle.