Etäisyyden mittaaminen Google Mapsilla nyt helpompaa

Kahden tai useamman pisteen välisen etäisyyden määrittäminen Google Mapsilla on ollut tähän mennessä melko kömpelöä. Keskiviikkona tulleen päivityksen myötä etäisyyden voi nyt määrittää napauttamalla kartan mitä tahansa kohtaa hiiren oikealla näppäimellä ja valitsemalla ”mittaa etäisyys”, kertoo uutissivusto The Verge.

Etäisyyden mittaaminen ei rajoitu pelkästään kartalta löytyviin teihin. Pisteiden välisen etäisyyden saa määritettyä vaikka päätepiste olisikin keskellä merta, rakennuksen katolla tai vaikka maapallon toisella puolella. Myös usemman pisteen välinen etäisyys on mitattavissa, jolloin työkalua voi käyttää kätevästi myös käyttäjän haluaman reitin pituuden mittaamiseen.

Google Mapsilla on aiemminkin pystynyt mittaamaan etäisyyksiä, mutta toiminto on käytännössä rajoittunut reittien mittaamiseen teiden kautta, eikä linnuntietä kahden pisteen välillä ole saanut kätevästi mitattua.