Renkaat usein syynä henkilöliikenteen kuolonkolareihin

Rengasonnettomuuksien määrät ovat vähentyneet viime vuosina. Siitä huolimatta renkaat ovat riskitekijänä yli 14 prosentissa kuolonkolareissa.

Suomessa on tapahtunut vuosina 2000-2013 yhteensä 3004 kuolonkolaria. Näistä 429 tapauksessa on arvioitu olleen jokin rengasriski. Vuonna 2013 kuolemaan johtaneita rengasonnettomuuksia tapahtui 13, mikä on alle puolet 2000-luvun keskiarvosta. Erityisesti talvikeleillä sattuneet onnettomuudet ovat vähentyneet.

– Rengasturvallisuus näyttäisi kohentuneen onnettomuustilastojen valossa, mutta liikenteessä on edelleen paljon huonokuntoisia renkaita, kommentoi Autorengasliiton kampanjapäällikkö Risto Keskiruokanen.

Lähes puolet yksittäisistä rengasriskeistä johtuu huonokuntoisista renkaista, vajaa kolmannes sopimattomasta rengastuksesta ja 13 prosenttia vääristä rengaspaineista.

Kokonaisuudessaan Suomessa käytössä oleva onnettomuustutkinta on kansainvälisellä mittakaavalla ainutlaatuinen. Eri alan ammattilaisista koostuva tutkijalautakunta selvittää kaikkien kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien syyt. Näistä karttuvien tietojen mukaan pyritään parantamaan liikenneturvallisuutta. Onnettomuuksista puhuttaessa on hyvä muistaa, että 99 prosentissa kuolonkolareista on joko välittömänä tai taustariskinä inhimillinen tekijä.

Renkaiden kuntoa valvotaan taas ensi viikolla perinteisellä Rengasratsia-kampanjalla. Tämän vuoden kampanja on tiedotuspainotteinen ja autoilijan oma vastuu kuntoseurannasta korostuu. Renkaiden kannattaakin tarkistaa ja kelien viiletessä asettaa ilmanpaineet kohdilleen ennen syksyn märkiä kelejä.