7 vinkkiä autoilijan silmälasien hankintaan

Autoilussa keskitytään usein auton ominaisuuksiin, mutta myös kuljettajan ominaisuuksilla on suuri merkitys. Näkökyky on yksi tärkeimmistä. Vaikka ajokortissa ei olisikaan mainintaa silmälasien tarpeesta, voi ajolaseja harkita parantamaan näkemistä.

Nämä asiat kannattaa ottaa huomioon, mikäli autoillessa tarvitsee silmälaseja tai harkitsee sallaisia.

1. Laaja näkökenttä. Linssien tulee tarjota laaja, vääristymätön näkökenttä reuna-alueita myöten.

2. Heijastukset. Lasien kunnollinen pinnoite ehkäisee heijastuksia ja vähentää esimerkiksi vastaantulevien autojen valojen aiheuttamaa häikäistymistä.

3. Pimeänäkö. Pimeänäköä parantamaan voi harkita keltaista tai rusehtavaa linssiä, jotka parantavat kontrastia. 

4. Etäisyyksien arviointi. Lasit korjaavat oikean ja vasemman silmän näköalueiden symmetriaa, jolloin etäisyyksien arviointi on tarkempaa.

5. Silmien kuivuminen. Ajolasit saattavat auttaa myös suojaamaan silmiä ilmastoinnin puhallukselta ja ehkäistä silmien kuivumisen tunnetta.

6. Heikentynyt näkö. Jos kuitenkin huomaa näkönsä heikentyneen ja siristelevänsä liikennemerkkejä, on syytä tarkistuttaa näkö optikolla. Näön heikentyminen saattaa tulla esille myös reaktioajan pidentymisenä, mitä voi olla vaikeaa huomata itse.

7. Istuvuus. Tärkeää on myös huomioida lasien istuvuus ja pysyminen oikealla paikalla, jolloin niiden asennon korjaamisen sijaan voi keskittyä ajamiseen.

Markkinoille on tullut myös autoiluun erityisesti tarkoitettuja linssejä. Yksi valmistajista, saksalainen linssivalmistaja Rodenstock päätti alkaa kehittämään ajajan toiminnallisuutta ja kehitti ajamiseen räätälöidyt linssit, jotka soveltuvat myös yleiskäyttöön. Linssistä tekee erityisen ajamiseen suunniteltu linssirakenne sekä ruskean värin ja pinnoitteen yhdistelmä. 

Näkemisen ja silmäterveyden toimiala ry teetti Taloustutkimuksella silmälasien käyttötutkimuksen. Tutkimuksen mukaan Suomessa on noin 2 945 000 silmälasien käyttäjää. Noin 9 % silmälasien käyttäjistä käyttää laseja autoillessa, mikä tarkoittaa 265 050 autoilijaa. Lukua nostaa lisäksi ne autoilevat suomalaiset, jotka käyttävät silmälaseja jatkuvasti. Viime vuonna Suomessa oli Trafin mukaan kaikkiaan reilut 3 700 000 voimassa olevaa ajokorttia.