Koeajossa Alfa Romeo Stelvio Veloce – kaunis ja kyvykäs

Perinteinen italialainen autonvalmistaja Alfa Romeo lähti mukaan katumaasturimarkkinoille vasta 2016. Nyt Stelvio sai pienen päivityksen, jonka muutokset keskittyivät sisätiloihin.

Tykkäsimme

Alustasta

Voimalinjasta

Emme tykänneet

Turhan nopeasta ohjauksesta

Sähköistettyjen versioiden puutteesta

Hinta alkaen 50 990 €
Koeajoauto 72 205 €

Alfa Romeo on elänyt parempiakin vaiheita, kuin muutamat viimeiset vuodet. Italialaisvalmistaja on panostanut paljon Giulian ja Stelvion suunnitteluun sekä tuotantoon, mutta autojen kysyntä ei ole vastannut odotuksia. Tämä on sinänsä harmi, sillä molemmat autot ovat luokassaan persoonallisia ja etenkin ajettavuuden näkökulmasta erittäin nautinnollisia vaihtoehtoja.

Myös Suomessa uusia Alfa Romeoita näkee liikenteessä harvakseltaan. Nykyisen malliston aikana merkki on ylittänyt Suomessa kerran 100 myydyn kappaleen rajan. Nyt myyntiin haetaan uutta piristystä uuden maahantuojan toimesta. Aikaisemmin tehtaan alaisuudessa toiminut FCA-konsernin merkkien maahantuontiyhtiö FCA Finland siirtyi yrityskaupalla viime vuoden loppupuolella Suomessa muun muassa menestyksekkäästä Kia-toiminnasta tunnetulle Berge Auto Nordics Oy:lle. Uusi omistaja on kertonut halustaan panostaa uusien merkkien eli Alfa Romeon, Fiatin sekä Jeepin jälleenmyynti- ja huoltoverkostoon sekä asiakastyytyväisyyteen. Ainakaan paljoa markkina-asema ei nykytilanteesta enää voi heiketä.

Moni alan harrastaja kerkesi odottaa Alfa Romeon liittymistä katumaasturimarkkinoille varsin pitkään. Kun Stelvio viimein saapui markkinoille, useimmat kilpailijat olivat jo vakiinnuttaneet asemansa kovan kasvun nähneillä markkinoilla. Tästä huolimatta Stelvio nousi saman tien merkin myydyimmäksi malliksi, mutta Giulian tavoin se ei ole täyttänyt autolla ladattuja odotuksia.

Autoa heikosta menestyksestä ei pysty syyttämään. Stelvio perustuu Giulian kanssa samalla perusrakenteelle, minkä ansiosta esimerkiksi painojakauma on optimaalinen ja kokoluokassaan massa on kohtuullinen. Monien pienten osien summana lähtökohta etenkin ajettavuuden näkökulmasta on hyvä.

Katumaasturiksi Stelvio on hillityn tyylikkäästi muotoiltu. Keulaa hallitsee viirumaisten ja aggressiivisuutta keulan ilmeeseen tuomien valojen lisäksi merkille ominainen korkea V-maski. Linjoissa on pehmeää elegenssia ja auto näyttää sopusuhtaiselta. Myös valmistaja totesi ulkonäön olevan kohdallaan, sillä nyt nähdyssä malliuudistuksessa siihen ei käytännössä koskettu.

Kuljettajan paikalle on mukava istahtaa. Säätövarat ovat riittävät, istuin tarjoaa hyvän tuen ja ergonomia on ajamista ajatellen kohdallaan. Perinteiset mittarit tarjoavat selkeän näkymän ja keskeltä löytyvä ajotietokoneen näyttö tarvittavaa lisätietoa. Ohjaamon suurin uudistus on merkittävästi päivitetty multimediajärjestelmä. Päivitetty käyttöliittymä tarjoaa huomattavasti paremman käyttäjäkokemuksen, minkä lisäksi grafiikat ovat aiempaa tyylikkäämmät. Valikoiden välillä siirryttäessä järjestelmässä on edelleen pieniä viiveitä, mutta kokonaisuus on ottanut askeleita oikeaan suuntaan.

Liikkeellelähtö sujuu vaivattomasti moottorin ja vaihteiston toimiessa sulavasti yhteen. Rauhallisessa ajossa vaihtotapahtumia ei käytännössä huomaa ja moottori vääntää miellyttävästi jo alhaisilta kierroksilta. Normal-ajoasetuksella automatiikka ei vaihda kovin herkästi pienemmälle, joten rivakampaan liikahdukseen kannattaa hakea itse pienempää vaihdetta isoista vaihdeläpysköistä tai ajotilaa vaihtamalla. Sport-ajotila tuo vaihteiston ja moottorin toimintaa aivan uuden sävelen. Etenkin täyskaasukiihdytyksissä vaihteiston toiminta on suorastaan brutaalia, ja etenemisessä on Alfalle sopivaa räväkkyyttä.

Voimalinjan tavoin alustan toiminta on kiitettävää. Alustan säätö on selkeästi jämäkkä, mutta epämiellyttävää pintakovuutta siinä ei ole. Alusta suodattaa perinteisesti haastavat terävät saumat monia kilpailijoita kyvykkäämmin. Alusta ei myöskään säikähdä vauhtia, vaan toiminta säilyy täsmällisenä läpi auton käyttöalueen.

Ohjaus sen sijaan vaatii hieman enemmän totuttelua. Se on poikkeuksellisen nopeaksi välitetty, ja jo pieni ohjauspyörän liike saa auton suunnan muuttumaan terävästi. Tämä tuo etenemiseen helposti turhaa kulmikkuutta. Valmistajat puolustavat monesti nopeaa ohjausta urheilullisuudella, mutta Stelvion kohdalla korostuneisuus tuntuu liioittelulta. Nopeuden vuoksi esimerkiksi maantieajossa on jatkuvasti läsnä lievä hermostuneisuus. Nopea ohjausvälitys ei myöskään varsinaisesti helpota nopeaa ajoa, sillä esimerkiksi moottoriradalla rauhallisemmalla välityksellä saavuttaisi helpommin oikean ajolinjan. Nyt tarkasti sopivalle linjalle osuminen vaatii poikkeuksellista tarkkuutta ja keskittymistä.

Alfa Romeo Stelvio on luokassaan selkeästi erottuva vaihtoehto. Sen parasta antia on ehdottomasti upean alustan myötä maukas ajettavuus ja ripeän suorituskyvyn tarjoava sulava voimalinja. Markkinaosuuksien kannalta hybridiversioiden puuttuminen on selkeä ongelma, sillä etenkin korkeammassa hintaluokassa jo iso osa katumaastureista myydään ladattavina versioina. Jos kauneuden eteen on kuitenkin valmis tekemään uhrauksia, on Stelvio ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuttavuus.

Alfa Romeo Stelvio on Risto Virtasen testissä Teknavin tv-kauden viidennessä jaksossa, jonka ensiesitys nähdään sunnuntaina 12.4. klo 22.35 MTV3-kanavalla.

MIKÄ Alfa Romeon katumaasturin päivitetty versio.

KENELLE Ajettavuutta arvostavalle katumaasturikuskille.

AJETTAVUUS Stelvio on perustuntumaltaan hyvin napakka, mutta ei epämiellyttävän pintakova. Alustan toiminta vain paranee vauhdin myötä ja muutama ratakierros saa hymyn huulille. Takavetopainotteisuus tuntuu ratin takana yliohjaavana luonteena, mutta auton käytös säilyy ennakoitavana myös pidon rajoilla. Sulavan ajamisen näkökulmasta eniten totuttelua vaatii poikkeuksellisen nopea ohjaus, joka tuo jo maantienopeuksissa suoraa ajamiseen turhaa hermostuneisuutta.

SUORITUSKYKY Alfan 2,0-litraisen bensakoneen tehokkaampi versio liikuttaa Stelviota vaivattomaan tahtiin. Normaalissa ajossa vaihteisto toimii pehmeästi ja hyödyntää hyvin alhaisilta kierroksilta löytyvää vääntöä. Vaikka kyseessä ei olekaan erityisen korkeakierroksinen kone, muuttuu etenemisen tahti mukavan rivakaksi huipputehon alueella. Myös vaihteiston toimintaan tulee terävyyttä ja vaihdot täyskaasulla ovat suorastaan brutaalin tuntoisia.

TILAT Stelvion ratin takana on positiivisella tavalla tiivis tunnelma. Etuistuimet tarjoavat hyvän tuen ja ergonomia on kohdallaan. Takana on hyvin tilaa keskimittaisille, mutta normaaliin tapaan istuin ei juurikaan tarjoa sivuttaistukea. Tavaratila on kiitettävän kokoinen.

MALLISTO Alfa Romeo Stelvion keulalle on tarjolla 2,1-litrainen diesel kahtena tehoversiona (140 kW (190 hv) ja 154 kW (210 hv)) ja 2,0-litrainen bensa kahtena versiona (148 kW (200 hv) ja 206 kW (280 hv)). Kaikkien mallien vaihteistona toimii 8-portainen automaatti, mutta erikoisuutena pienempi diesel on tarjolla myös takavetoisena. Molempien moottoriversioiden tehokkaammat versiot ovat aina Veloce-varustetasoisia.

Alfa Romeo Stelvio Veloce
Polttomoottori 1 995 cm3, R4 turbo
Teho 206 kW (280 hv) / 5 250 r/min
Vääntö 400 Nm / 2 250 r/min
Vaihteisto 8-vaihteinen automaatti
Vetotapa Neliveto
0-100 km/h 5,7 s
Huippunopeus 230 km/h
EU-kulutus 9,6 l/100 km
CO2-päästöt 208 g/km
Mitat Pituus 4 687 mm, leveys 1 903 mm, korkeus 1 632 mm, akseliväli 2 818 mm
Omamassa 1 735 kg
Perävaunumassa jarruin 1 600 kg
Tavaratila 525 l

Kuvat: Mikko Autio

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.

Teknavin 19. tuotantokauden uudet jaksot sunnuntaisin klo 22.35 MTV3-kanavalla.