Ensituntuma: Galaxy Note7 on hyvin viimeistelty paketti

Samsung julkisti tiistaina Lontoossa uuden Galaxy Note7 -puhelimen. Viime vuonna Note-sarjaa ei Eurooppaan saatu, mutta tänä vuonna on toisin. Uudistetulla S Pen -kynällä höystetty Note7 saapuu syksyksi myös Suomeen.

Muotoilullisesti Note7 jatkaa samaa, hyväksi havaittua linjaa, jota Samsung on huippulaitteissaan viljellyt viime vuonna julkaistuista Galaxy S6 -malleista alkaen. Materiaaleina hallitsevat lasi ja alumiini, ja erityisesti Samsung hehkutti Note7:n symmetrisyyttä. Laitteen näyttö on edge-tyyppinen, eli reunoiltaan kaareva, mutta myös takapaneeli kaareutuu reunoiltaan vastaavasti niin, että sivuprofiili on symmetrinen. Lisäksi laite on kokoisekseen huomattavan siro ja tuntuu varsin tukevalta ja miellyttävältä kädessä.

Itselläni aiemman Galaxy S7 edge -mallin kanssa näytön kaarevat reunat aiheuttivat ongelmia haamukosketusten muodossa, eli kämmenpohja tai sormet saattavat vahingossa osua näytön reunoihin ja vaikeuttaa laitteen käyttöä. Pikaisen testin perusteellaon vaikea sanoa, tuleeko Note7:n edge-näytön kanssa samoja ongelmia, mutta kaareva takaosa vaikuttaisi antavan laitteesta hieman paremman otteen, mikä saattaa auttaa asiaa.

Kamerat Note7:ssä ovat teknisesti samat kuin Galaxy S7 -malleissa, eli ne toimivat nopeasti ja kuviin tallentuu hyvin valoa. Käyttöliittymää on kuitenkin uudistettu niin, että etu- ja takakameroiden välillä pääsee liikkumaan ja eri kuvaustiloja pääsee valitsemaan helposti näyttöä eri suuntiin pyyhkäisemällä, mikä vaikutti varsin luontevalta ratkaisulta.

Käytännön akkukesto Note7:ssä tulee olemaan yksi mielenkiinnon kohde. Akun kapasiteetti, 3500 milliampeerituntia, on 100 milliampeerituntia vähemmän kuin S7 edgessä, joka on varustettu myös hieman pienemmällä näytöllä kuin Note7. Akkukesto S7 edgessä oli mainio, mutta mieleen tulee väkisinkin, että pienempi akku yhdessä isomman näytön kanssa luultavasti tekevät ainakin jonkin verran hallaa Noten akkukestolle. Tämä selviää tulevaisuudessa pidemmän ja perusteellisemman tutustumisen aikana.

S Pen -ohjauskynä on aina ollut Note-sarjan määrittävä tekijä, jota käyttäjät Samsungin mukaan rakastavat. Note7:ssä kynä on oppinut uusia temppuja, jotka pikaisen kokelun perusteella toimivat varsin näppärästi. Kynän avulla voi esimerkiksi kaapata näytöltä GIF-animaatioita ja puhelin myös tunnistaa kuin kynää leijutetaan näytön yläpuolella. Tuomalla kynän lähelle näyttöä voi näytön sisältöä esimerkiksi suurentaa suurennuslasin tavoin tai kääntääsanoja vieraskielisen tekstin seasta.

Jo viime vuonna Note 5:stä löytyi ”screen-off memo”, eli mahdollisuus piirtää ja kirjoittaa S Pen -kynällä suoraan lukitulle näytölle, lukitusta avaamatta. Uutena ominaisuutena tuo toiminto on yhdistetty ”always-on display” -toimintoon, elinäytölle voi tallentaa kynällä tehdyn muistiinpanon, joka erottuu vaaleana muuten pimeällä näytöllä.

S Pen toimii vaikkapa suurennuslasina Note7:n näytöllä.

Samsung sanoo kehittäneensä kynän tuntumaa entisestään, ja vaikken viime vuonna Note5-mallia päässytkään kokeilemaan, on Samsungin sanoja helppo uskoa, sillä piirtäminen ja kirjoittaminen kynällä tuntuivat kohtuullisen luonnollisilta. Piirtäminen on uudistunut myös työkalujen osalta, eli kynällä voi piirtää erilaisten kynien ja vaikkapa vesi- tai öljyvärien jälkeä jäljitellen. Laite myös tunnistaa painalluksen voimakkuuden (4096 eri paineasentoa) ja esimerkiksi öljyvärit sekoittuvat ”siveltimen” painalluksesta riippuen.

Viime keväänä julkaistujen Galaxy S7 -mallien tavoin myös Note7 on IP68-luokiteltu, eli pölytiivis ja vedenkestävä. Siinä missä S7-malleissa vesi saattaa haitata kosketusnäytön käyttöä sormilla, toimii Note7:n näyttö myös märkänä S-Penin avulla. Ohjauskynä ei vettä kammoksu, ja Samsungin mukaan laitetta voi kynän avulla käyttää myös veden alla, mikä S7-malleilla ei onnistunut. Tätä pitää kuitenkin vielä testata laajemman arvostelun yhteydessä.

Merkittävä uutuus Note7:ssä on iirisskanneri, jota voi käyttää laitteen lukituksen tai esimerkiksi salattujen tiedosto- ja sovelluskansioiden avaamiseen sormenjälkitunnistimen tavoin. Note7 on ensimmäinen Galaxy-sarjan puhelin, jossa iirisskanneria käytetään. Vaikkei tekniikka aivan ennennäkemätöntä olekaan, vaikuttaa Samsungin ratkaisu onnistuneelta.

Samsungin mukaan iirisskanneri on erityisen kätevä kylmissä maissa kuten Suomessa, jossa talvella sormenjälkitunnistimen käyttö edellyttäisi käsineiden riisumista. Skanneri näytti esittelytilaisuudessa toimivan nopeasti, eivätkä sitä haitanneet esittelijän käyttämät silmälasitkaan. Etäisyyden suhteen skanneri on hieman nirso, eli suositellusta 25–35 senttimetrin etäisyydestä ei voi paljoa poiketa. Samoin kirkas auringonpaiste saattaa aiheuttaa ongelmia skannerin toiminnalle.

Always-On Display tukee S Pen -kynällä tehtyjä muistiinpanoja.

Aivan kuten viime kevään Galaxy S7 -mallit, Note7 vaikuttaa enemmänkin evoluution tulokselta kuin käänteentekevältä mullistukselta. Samsung on hieronut kasaan varsin vakuuttavan oloisen paketin, joka on hyvin viimeistelty, tuntuu laadukkaalta ja sisältää paljon käyttäjien kaipaamia ominaisuuksia. Laite on vedenkestävä, sisältää muistikorttipaikan ja käyttää S7-malleissa hyväksi havaittua tekniikkaa, S Pen -kynällä täydennettynä. Ennakkohuhuissa odotettiin esimerkiksi tehokkaampaa suoritinta tai enemmän RAM-muistia, mutta ilmeisesti Samsungilla on katsottu, että Galaxy S7 -mallien tekniikka on edelleen riittävän tehokasta myös Note-käyttäjän tarpeisiin.

Tarkempia mietteitä laitteesta tulee pidemmän testin perusteella, mutta pikaisten ensikokemusten perusteella vaikuttaa siltä, ettei Note7 tällä hetkellä paljoakaan jätä toivomisen varaa.