Testissä uusi aktiivisuusranneke – tarjolla automaattista treeni- ja uniseurantaa

Alta on Fitbitin uusin pikkuinen aktiivisuusranneke. Laitetta markkinoidaan pääasiassa aiemmista Charge-laitteista reippaasti muuttuneella ulkoasulla, mutta mukana ovat toki myös moninaiset liikuntaominaisuudet. Testasimme, miten uutuusranneke toimii jokapäiväisenä kumppanina.

Design ja kiinnitys

Fitbit Alta on muotoilultaan suoraviivainen ja moderni laite. Sivusuunnassa itse laiteosa on hoikka, mutta vastapainoksi rannekkeella on lähes yhtä paljon paksuutta. Lienee makuasia, miellyttääkö ranteesta selkeästi esille nouseva laite silmää. Näyttöosa kaareutuu hyvin kevyesti.

Varsinaisesta kiinnityksestä huolehtivat monissa väreissä ja materiaaleissa tulevat rannekkeet. Perinteinen kahden nepparin avulla kiinni napsahtava kumiranneke on riittävän helppo pukea, vielä helpompi riisua ja suhteellisen mukava kädessä – ainakin allekirjoittaneen ranteen tapauksessa. Ihoa vasten jäävä rannekkeen häntä ei kuitenkaan ole missään kiinni, minkä johdosta se saattaa joskus kurkkia päällimmäisen rannekeosan alta. Vaikka tilanne ei ole ihanteellinen, on kyseessä lähinnä kosmeettinen haitta, sillä ranneke ei kertaakaan meinannut tarttua mihinkään tai irrota vahingossa ranteesta, edes rajun liikunnan tiimellyksessä.

Kumiranneke kiinnittyy tiukasti kahdella nepparilla.

Näyttöosan pohjasta löytyvät pakolliset numerosarjat sekä latausliitäntä. Laitteen ohella myyntipakkauksessa on klipsillä varustettu (sangen lyhyt) USB-latausjohto, jonka liittimen voi helposti napsauttaa laitteen ympärille. Ulkoisten vihjeiden puutteessa käyttäjän on kuitenkin aina tarkistettava, miten päin latausklipsin tulisi laitteeseen osua.

Fitbit Altan näyttö ei ole kosketusherkkä, joten lasipinnan hiplaamisesta ei ole apua. Sen sijaan näkymiä vaihdetaan napauttamalla tai täräyttämällä laitetta. Luonnollisimmalta tuntuisi napauttaa laitetta ylhäältä päin, kiitos kosketusnäyttöihin tottumisen, mutta parhaiten homma toimii itse asiassa näyttöosan kylkeä napauttamalla. Tällöin näkymästä toiseen siirtyminen hoituu suhteellisen varmasti, vaikka hukkatäräytyksiä esiintyy silti. Samoin näytön herätys rannetta nostamalla ei toimi täydellä varmuudella, sillä jouduin usein kiertämään rannettani edes takaisin saadakseni Altan hereille. Itse näyttö on kirkas ja selkeä päällä ollessaan.

Altan pohjasta löytyy latausliitäntä.

Käyttöönotto ja synkronointi

Laitteen hankintaa seuraa ensimmäisenä Fitbit-sovelluksen lataaminen joko Androidin, iOS:n tai Windows Phonen sovelluskaupasta. Tämän jälkeen sovelluksella haetaan lähellä olevia laitteita Bluetooth-yhteydellä ja yhdistetään haluttu ranneke sovellukseen näytölle ilmaantuvan numerokoodin avulla. Prosessi on siis sovelluksen lataamisen jälkeen varsin suoraviivainen ja Fitbit esittelee yhdistyksen jälkeen kattavasti laitteen ominaisuuksia ja toimintaa.

Rannekkeen keräämiä tietoja voi synkronoida sovellukseen joko automaattisesti pitkin päivää tai manuaalisesti halutessaan. Synkronointi tuntuu kuitenkin hieman hitaalta sekä Altan että myöhemmin arvosteltavan Blazen tapauksessa, sillä laitteen löytyminen kestää useimmiten hyvän tovin. Viive ei ole varsinaisesti kriittinen, mutta esimerkiksi nopean tilannetarkastuksen tapauksissa latausympyrän tuijottaminen voi tuskastuttaa. Mikäli taas sovellusta ei halua tarkastella usein, hoituu homma täysin huomaamatta taustalla laitteiden ollessa lähekkäin.

Alta ranteessa, näytöllä kunnioitettava määrä askeleita.

Aktiivisuusseuranta ja sovellus

Fitbit-laitteiden leipälaji on jokapäiväisen aktiivisuuden mittaaminen. Alta seuraa muun muassa käveltyjä askeleita, kuljettua matkaa, poltettuja kaloreita, aktiivisia minuutteja ja unen määrää sekä laatua. Sykemittaria Altassa ei ole ja lenkkien pituuden mittaamiseen tarvitaan puhelimen GPS:ää.

Perusmittausten osalta käyttäjän ei tarvitse tehdä juuri muuta kuin pitää laitetta ja olla aktiivinen. Altan näytöltä voi halutessaan tarkastaa päivän aikana kertyneitä lukemia ja ottaa vastaan liikuntakehoituksia tai ilmoituksia. Jälkimmäiset voivat koskea joko saapuneita viestejä ja puheluja tai vaikkapa saavutettuja päivätavoitteita. Ilmoitukset voi luonnollisesti kytkeä pois päältä ja laitteen näytön esittelemät mittaukset voi valita itse.

Perusseurannan lisäksi Alta kykenee tunnistamaan automaattisesti erilaisia liikuntaharjoitteita ja kirjaamaan niitä ylös. Esimerkiksi lenkit tai lihaskuntoharjoitteet napataan hyvällä varmuudella talteen kestoineen ja kaloreineen, kunhan harjoituksen mitta ylittää tietyn minuuttimäärän. Samoin uneen vaipuminen tunnistetaan yllättävänkin tarkasti. Kyseessä on pieni mutta varsin mieluisa toiminto, jonka ansiosta rannekkeen arkikäyttö tuntuu vaivattomalta.

Unenseuranta laskee torkkujen mitan sekä levottomuuskertojen määrän. Kahdeksan tunnin suositukseen oli kiireisellä toimittajalla yllättävänkin vaikea päästä.

Manuaaliselle puolelle tipahtavat ruoan ja juoman seuranta. Fitbit-sovelluksella voi asettaa itselleen tavoitteita myös näissä, mutta kalori- ja juomamääriä täytyy luonnollisesti kirjata itse sovellukseen pitkin päivää. Kynnys tuntuu korkealta, kun kaikki muu hoituu niin automaattisesti, mutta mahdollisuuden olemassa olosta ei toki ole mitään haittaa.

Itse sovellus on pääosin hyvin suoraviivainen. Dashboard-päänäkymässä ovat allekkain kaikki mahdolliset mittaukset kyseiseltä päivältä. Mukavana visuaalisena jippona päivätavoitteen ylittäneet kohdat värjääntyvät vihreiksi, eli hyvin onnistuneen päivän jälkeen käyttäjää kohtaa todellinen vihreä aalto.

Kutakin mittaria klikkaamalla saa tarkempaa tietoa viime päivien ja viikkojen kulusta sillä saralla. Lisämotivaatiota taas tarjoavat kunniamerkit, joilla Fitbit palkitsee käyttäjää erilaisista liikuntasaavutuksista, sekä haasteet, joilla ystävykset voivat kirittää toisiaan kovempiin suorituksiin. Pelillinen elementti ei välttämättä sovi kaikille ja sisällön määrä voi hämmentää, mutta itse näen nämä hauskana tapana motivoida käyttäjää liikkumaan.

Sovelluksen päänäkymä aktiivisen päivän jäljiltä. Samat kohdat ovat näkyvillä käytetystä laitteesta riippumatta.

Akkukesto

Fitbit lupaa Altalle viiden päivän verran akkukestoa. Mielenkiintoisesti näillä odotuksilla todellinen suoriutuminen oli oikein positiivinen yllätys, sillä parhaimmillaan käyttelin Altaa vuorokauden ympäri lähes yhdeksän päivän ajan ennen laitteen simahtamista.

Luonnollisesti latausvälit vaihtelevat käytön mukaan, mutta noin viikonkin akkukesto on mielestäni varsin hyvä suoritus näillä markkinoilla. Altan kanssa voi siis käydä reissuillakin suhteellisen huoletta ilman välttämätöntä tarvetta laturin pakkaamiselle.

Alta latureineen.

Yhteenveto

Pääasiassa Fitbit Altasta jäi hyvä maku suuhun. Pelilliset elementit ovat omiaan lisäämään liikuntaa arjen keskellä ja Alta sitoutuu helposti huomaamattomaksi osaksi arkea, kiitos automaattisen treeni- ja uniseurannan.

Suurimmat harmitukset – jotka eivät nekään ole kovin suuria – heräävät lähinnä silloin, kun ranneketta joutuu oikeasti käsittelemään. Näkymien selaus ja näytön automaattiherättäminen eivät toimi niin tarkasti kuin toivoisin. Lisäksi, vaikka laitteen muotokieli on tyylikäs ja rannekevalikoima monipuolinen, Alta jakaa varmasti mielipiteitä. Itse valitsisin mieluummin hieman leveämmän ja ohuemman rannekkeen, jos saisin määrittää laitteen muodon vapaasti.

Mikäli Fitbitin tapa lähestyä aktiivisuusseurantaa ja motivointia miellyttää, mutta sykkeenmittaus ei kiinnosta, on Alta hyvinkin sopiva kumppani arjen keskelle. Mikäli taas design ei herätä hyviä fiiliksiä, saattaa mieluisampi ranneke ja mahdollisesti runsaammat ominaisuudet löytyä muualta.

Tiedot näkyvät selkeästi laitteen ja näytön pienestä koosta huolimatta.