Uudenkaupungin autotehdas tuotantoennätykseen – tehtaalta rullasi vuodessa 90 000 autoa

Valitse kaikki tarvitsemasi autoilun palvelut edulliseen kuukausihintaan.

Klikkaa All In One >>>

Valmet Automotiven Uudessakaupungissa sijaitseva autotehdas on ollut viime vuosina otsikoissa. Tehdas on palkannut paljon uutta työvoimaa vuoden 2013 jälkeen, jolloin Uudessakaupungissa alkoi muutaman laihemman vuoden jälkeen Mercedes-Benz A-sarjan tuotanto. Yhteistyö Daimler AG:n kanssa on tämän jälkeen syventynyt entisestään, ja alkuvuodesta 2017 tehtaalla alkoi myös katumaasturimalli GLC:n tuotanto.

Näiden kahden mallin tuotannon myötä tehdas saavutti kaikkien aikojen tuotantoennätyksensä. Uudestakaupungista rullasi ulos vuonna 2017 yhteensä 90 000 uutta autoa, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin yhden vuoden aikana. Samalla tämä nosti autojen viennin Suomesta uuteen ennätykseensä, ja henkilöautoista tuli merkittävä tekijä valtion vientitaseessa.

– Valmet Automotive osoitti vuonna 2017 osaamisensa ja sitoutumisensa asiakkaaseen. Teimme ennätyksiä tuotannossa ja rekrytoinneissa, ja samalla täytimme asiakkaan vaatimukset laadusta ja toimitustäsmällisyydestä, kertoo Valmet Automotiven valmistuspalvelujen johtaja Pasi Rannus.

Uusi tuotantoennätys saavutettiin siitä huolimatta, että GLC:n tuotantoa ajettiin ylös alkuvuodesta, ja loppuvuodesta tehtaalle alettiin valmistautua jo täysin uuden Mercedeksen A-sarjalaisten tuotantoon. Uudenkaupungin autotehdas onkin yksi ensimmäisistä tehtaista, joilla valmistetaan aiemmin keväällä esiteltyä neljännen sukupolven A-sarjaa.

Kuva: Mikko Autio

Lue lisää:
Nyt se on varmaa! Uudessakaupungissa aloitetaan uuden sukupolven Mercedeksen A-sarjan valmistus
Mercedes esitteli uuden A-sarjan sisustan – huima harppaus tyylikkäämpään suuntaan
Valmet Automotive yllättää jälleen – aloittaa projektin Mercedeksen seuraavan sukupolven tuotteen valmistamiseksi
Uudessakaupungissa käynnistyi Mercedeksen katumaasturin tuotanto – ”Valmet Automotiven historian vaativin projekti”
Kävimme vierailulla Uudessakaupungissa – tältä näyttää moderni autotehdas

Teknavin uudet 15. tuotantokauden jaksot esitetään maanantaisin klo 22.35 MTV3-kanavalla. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.