Tästä Suzukista tulee hyvälle tuulelle

Japanilaiset rakastavat outoja nimiä, ja Suzukin juuri Tokion autonäyttelyssä paljastaman konseptin nimi on enemmän kuin kryptinen: Mighty Deck. Kyseessä on Japanissa suosittuun Kei-autoluokkaan osuva pieni ja sympaattinen avolava.

Kei-autojen mitat on rajattu Japanissa hyvin tarkkaan. Ne saavat olla korkeintaan 3,4 metriä pitkiä ja 1,48 metriä leveitä. Korkeutta niillä saa olla kuitenkin maksimissaan kaksi metriä. Kei-autojen moottorin maksimikooksi on rajattu 660 kuutiota ja maksiteho saa olla 64 hevosvoimaa. Suzukilla on pitkät perinteet Kei-autojen valmistajana, sillä Wagon R on ollut Japanin myydyin Kei-auto vuodesta 2003 lähtien.

Mighty Deck on puhdas show-auto, mutta se osoittaa jälleen kerran sen, miten pieneen autoon on helppo rakentaa iso karisma. Samalla Mighty Deck tuo myös hauskalla tavalla perinteiseen ja melko konservatiiviseen Kei-luokkaan uusia tuulia. Japanissa ja etenkin suurkaupunkien kuten Tokion alueella ihmisillä on harvoin enää mahdollisuutta eli aikaa ajaa autolla muulloin kuin viikonloppuna. Töissä painetaan pitkää päivää, ja sukkulointi työpaikalle hoituu julkisilla. Mighty Deck olisi pieni, sympaatinen ja edullinen vaihtoehto tällaisten ihmisten vapaa-ajan autoksi.