Opel yllätti: julkisti Pariisissa sähköauton, jonka toimintamatka yli 500 km

Opel on esittellyt Pariisin autonäyttelyssä sähköautonsa Ampera-e. Suurin yllätys oli se, että vielä pari viikkoa sitten julkaistu yli 400 kilometrin toimintamatka oli kasvanut nyt yli 500 kilometriin.

Ja vaikka todellinen ajomatka on varmasti hieman pienempi, nyt liikutaan kuitenkin jo sellaisissa lukemissa, että sähköautolla on mahdollista päästä Suomessa kesämökille lataamatta autoa välillä.

Ampera-e on myös sähköautoksi hyvän näköinen, ja pohjalevyyn pakatun tekniikan ansiosta hyvin kompaktiin autoon on saatu myös hyvät sisätilat. Takana on erinomaisesti jalkatilaa, ja tavaratilakin vetää riittävät 381 litraa.

Ampera-e:n myynti alkaa Euroopassa keväällä, mutta myynti alkanee niistä maissa, missä sähköautoja myydään oikeasti jo isompia määriä. Näin ollen Suomi tuskin pääsee mukaan ensimmäiseen aaltoon. Opel ei ole myöskään julkaissut vielä Ampera-e:n hintoja, mutta sen sisarmalli Chevrolet Bolt maksaa USA:ssa noin 30 000 dollaria.

Kuvat: Vesa Eskola

comments powered by Disqus