Nissan kadotti Micran identiteetin – ja hyvä niin

Nissan säilytti Micran mallinimen, vaikka autosta on vaikea löytää enää mitään yhtäläistä sen sympaattisen pyöreään edeltäjään. Nissan on ollut yksi harvoja autonvalmistajia, jonka eri mallisarjoilla on ollut näinkin vahva oma identiteetti. Ensi vilkaisulla on ollut vaikea uskoa, että Micra, Qashqai, Leaf ja GT-R ovat kaikki saman valmistajan tuotteita.

Nyt tilanne on muuttumassa. Pariisin autonäyttelyssä esitellyn Micran naamassa on muista Nissanin malleista tuttu ilme, ja myös Micran särmikkäät ja lennokkaat linjat edustavat Nissanin nykymaailmaa. Micran olemuksen muutokset ovat jopa niin rajut, että auton nimen olisi voinut vaihtaa samalla.

Toisaalta Micran pyöreän persoonan katoaminen on hieman sääli, mutta toisaalta sen olikin jo aika muuttua. Viimeisin sukupolvi ei ole enää pärjännyt kisassa tuoreempia ja selvästi kookkaampia kilpailijoitaan vastaan.

Siksi Micra ei saanut paitsi uusia muotoja vaan myös uudet mittasuhteet: se on selvästi edeltäjäänsä pidempi, leveämpi ja matalampi. Pituutta on tullut lisää peräti 17 senttiä, eli Micran kokonaismitta on nyt karvan verran alle neljä metriä. Akseliväli on venynyt samalla 7,5 senttiä 2,53 metriin. Leveyttä on tullut lisää 7,7 senttiä, kun korkeudesta on puolestaan hiouttu pois 6,9 senttiä. Puhutaan siis todella isoista muutoksista. Vakiorengaskoko on nyt 16 tuumaa.

Nissan oli täyttänyt Microilla koko Pariisin messuosastonsa, ja auton ulkoväriä sekä auton yksityiskohtien kaksivärisyydellä voidaan luoda hyvinkin persoonallisia vaihtoehtoja. Tämä on nykypäivää.

Uusi Micra jakaa myös tekniikan seuraavan sukupolven Renault Clion kanssa, ja autot valmistuvat myös samalta Ranskassa sijaitsevalta tuotantolinjalta. Nyt tuotannosta poistuvat Micrathan valmistettiin Intiassa.

Alliannssihenkisesti moottorivalikoimaan kuuluvat 0,9 litrainen ja kolmisylinterinen bensaturbo kolmena eri tehoversiona sekä 1,5-litrainen ja nelisylinterinen diesel.

Suomeen uusi Micra saapuu ensi vuoden toukokuussa. Hinnoista ei ole vielä tietoa.

Ja nyt kun Micraa on uudistettu isosti, seuraava kysymys on, tehdäänkö Leafille sama operaatio seuraavassa uudistuksessa? Nissan muotoilujohtaja Shiro Nakamuro vahvisti käytäväkeskustelussa Teknaville, että paineet Leafin muuttamiseen ja pakottamiseen sukuilmeeseen ovat kovat.