Legendaarisen ponin tarina – tämä auto on päätynyt tuhansia kertoja elokuviin

Ford Mustangin uusin painos tulee vihdoin Eurooppaan ja Suomeen. Koeajoimme uudet Mustangit Saksassa.

Ensimmäisen Ford Mustangin suunnittelu alkoi 1960-luvun alkupuolella. Fordin tavoitteena oli tuoda markkinoille edullinen kilpailija silloisille muskeliautoille kuten Chevrolet Camarolle ja Dodge Challengerille. Näiden hinnat olivat Fordin johtajien mielestä karanneet liian korkeiksi, ja he halusivat tuoda markkinoille useampien ihmisten saavutettavissa olevan mallin.

Kustannusten pitämiseksi aisoissa ensimmäinen vuoden 1964 keväällä esitelty malli perustui pitkälti olemassa olevaan tekniikkaan. Esimerkiksi auton alustan komponentit olivat käytännössä suoraan lainattuja Ford Falcolnista ja myös ensimmäisten autojen kokoonpano tapahtui samalla tehtaalla Falcolnin kanssa.

Erottavaksi tekijäksi nousi muotoilu. Sopivan maskuliiniset muodot yhdistettynä keulalla laukkaavaan vapautta symbolisoivaan hevoseen iskivät 60-luvulla väestöön suunniteltuakin paremmin ja Mustangista tuli heti myyntimenestys. Lisäksi se on päätynyt ensiesittelynsä jälkeen kaikkiaan tuhansia kertoja elokuviin, peleihin ja musiikkivideoille. Nämä ovat olleet mitä parhainta mielikuvamarkkinointia, sillä Mustangin kaltaisten autojen kohdalla tarina ja mielikuvat ovat isommassa osassa kuin normaaleissa käyttöautoissa.

Mustangin toinen sukupolvi esiteltiin vuonna 1973 juuri ennen ensimmäistä öljykriisiä. Aikaisempaa pehmeämmin muotoiltu ja polttoainetehokkaammaksi saatu auto mahdollisti kilpailun pienempiä tuontiautoja vastaan. Samalla kuitenkin oli menetetty osa siitä identiteetistä, mikä teki Mustangista kuuluisan. Tämä malli jäi lyhytikäiseksi ja seuraaja tuli markkinoille jo 1979.

Seuraajan muotoilussa mentiin huomattavasti kulmikkaampaan suuntaan, mutta tässäkin oltiin kaukana alkuperäisestä konseptista. Kolmannen sukupolven Mustang on myös ainoa malli, jossa ei nähty legendaarista laukkaavaa hevosta maskissa. Malli koki merkittävän faceliftin vuonna 1987, jolloin muotoilu palautui jälleen pyöreämmäksi. Tällä ilmeellä Mustang jatkoi vuoteen 1993.

Mustang 1976. Mustang 1982. Mustang 1972. Mustang 1996. Mustang 1965.

Vuonna 1994 esiteltiin täysin uusi malli viiteentoista vuoteen. Muotoilusta löytyi edeltäjäänsä enemmän piirteitä alkuperäisestä Mustangista ja maskista löytyi jälleen tuttu hevonen. Moottoripuolellakin koettiin kehitystä, kun työntötanko V8 päivitettiin uuteen 4,6-litraiseen versioon. Neljännen sukupolven loppupuolella vuosituhannen vaihteen jälkeen tarjolle tuli pitkästä aikaa myös oikeasti muskeliauton määritelmän täyttäviä malleja, jotka parhaimmillaan tarjosivat lähes 400 hevosvoimaa.

Vuonna 2005 esiteltiin alkuperäisen Mustangin muotoilua noudatteleva malli. Maskuliininen kokonaisilme tarjosi jälleen alkuperäisen konseptin mukaisesti muskeliautomaisuutta kilpailukykyiseen hintaan. Malli koki faceliftin vuonna 2010, jolloin tarjolle tuli myös tehokkaampia variaatioita.

Mustang on ehdottomasti yksi automaailman legendoista. Sitä ei kuitenkaan koskaan ennen ole tuotu tehtaan toimesta Eurooppaan. Nyt kuudennen sukupolven myötä, auto on valmistajansa mielestä riittävän hyvä myös Euroopan markkinoille teknisesti ja laadullisesti.

Uusimman mallin muotoilu on aavistuksen edeltäjäänsä sirompi, mutta samalla hieman aggressiivisempi. Auton ajettavuutta on hiottu paremmaksi merkittävillä alustan uudistuksilla, ja Euroopan markkinoille tarjotaan myös nykyaikaista 2,3-litraista turbomoottoria perinteisen V8:n rinnalla. Etenkin uudella turbomoottorilla Mustang on kilpailukykyisesti hinnoiteltu myös meillä Suomessa, mikä noudattaa 60-luvun periaatetta edullisesta muskeliautosta.

Ford Mustang 5.0 V8 GT
Hinta alkaen 76 240 €

Tykkäsimme

Muotoilusta

Äänistä

Vaihteistosta

Emme tykänneet

Sisustuksen muovisuudesta

Laatuvaikutelmasta

MIKÄ Fordin legendaarisen Mustangin uusin painos, minkä myötä Mustang tulee ensimmäistä kertaa myös Euroopan markkinoilla. Klassinen coupé varustettuna perinteisellä 5,0-litraisella V8:lla.

KENELLE Maskuliinisesta ulkonäöstä pitävälle ja perinteistä tekniikkaa arvostavalle autoilijalle.

AJETTAVUUS Mustang yllättää positiivisesti ajettavuudellaan. Auton massa ja koko tuntuvat ajettavuudessa, mutta mutkissa Musse seuraa nöyrästi kuljettajan osoittamaa linjaa. Parhaimmillaan se on suomalaista kantatietä vastaavalla sopivan mutkaisella tiellä, jossa pystyy ylläpitämään miellyttävää ajonopeutta. Täsmällisen manuaalivaihteiston käyttäminen on ilo ja voimantuotto on vapaastihengittävälle koneelle tyypillisen tasaista huipentuen kierrosalueen yläpäähän. Ajomoodeja löytyy neljä: Normal, Sport+, Race ja Snow/Wet. Näistä Sport+ sopii kaikenlaiseen ajamiseen ja Race kytkee luistoneston sallivampaan asentoon.

SUORITUSKYKY Hieman yli 400 hevosvoimaa riittävät liikuttamaan Mussea iloisen vaivattomasti. Nykyisin erittäin harvinainen vapaasti hengittävä iso V8 saa hymyn nousemaan huulille. Ennen kaikkea se tarjoaa fiilistä ja nautinnollisen tasaista tehontuottoa läpi kierrosalueen.

TILAT Penkit tarjoavat varsin tiukan tuen joka suuntaan ja säätövarat riittävät hyvin ajoasennon hiomiseksi. Etupenkillä asiat ovat siis kohdallaan. Takatiloista ei voi varsinaisesti sanoa samaa. Pää on katossa jo suomalaisten keskipituuden alapuolella ja polvet ovat helposti kiinni etupenkeissä. Tilaa on käytännössä siis kahdelle. Tavaratila on varsin laakea ja riittää vaivatta kahden hengen pidemmällekin matkalle.

MALLISTO Kasikoneen lisäksi Mustangiin tarjotaan Euroopassa uutta 2,3-litraista EcoBoost-turbokonetta. Molemmat ovat saatavissa sekä kovakattoisena että avona, ja manuaalina sekä automaattina. Lisäksi kaikki Suomeen tuotavat Mustangit on varustettu Performance Packilla, johon kuuluu vakiona tehokkaammat jarrut ja paremmin eurooppalaiseen makuun säädetty alusta.

Ford Mustang 5.0 V8 GT
Moottori 4 951 cm3, V8
Teho 310 kW (421 hv) 6 500 r/min
Vääntö 530 Nm / 4 250 r/min
Vaihteisto 6-vaihteinen manuaali
0-100 km/h 4,8 s
Huippunopeus 250 km/h
EU-kulutus 13,6 l/100 km
CO2-päästöt 306 g/km
Mitat Pituus 4 546 mm, leveys 1 939 mm, korkeus 1 288 mm, akseliväli 2 630 mm
Omamassa 1 720 kg
Tavaratila 408 l
Lisätietoja Oy Ford Ab www.ford.fi

Ford Mustang 2.3 EcoBoost Convertible
Hinta alkaen 52 746 €

Tykkäsimme

Muotoilusta

Vaihteistosta

Emme tykänneet

Korin tärähtelyistä

Äänistä

MIKÄ Fordin legendaarisen Mustangin uusin painos perinteisellä rättikatolla varustettuna.

KENELLE Avomallina Musse sopii loistavasti fiilistelykäyttöön, mutta toimii lähinnä kahden hengen autona. 2,3-litrainen turbokone on järkivalinta, joskaan se ei mielikuvatasolla vastaa ulkonäön luomia odotuksia.

AJETTAVUUS Uusi Mustang rikkoo perinteiset mielikuvat amerikkalaisen auton ajettavuudesta. Vakiona oleva Performance Pack sisältää rapakon takana jäykemmäksi säädetyn alustan, joka tuntuu varsin onnistuneelta kompromissilta mukavuuden ja ajettavuuden suhteen. Lisäksi ajotilaa ja ohjausta voi säätää erikseen mieleisekseen kolmen asetuksen väliltä. Varsinaisesti urheilullisuudesta avomallin kohdalla ei kuitenkaan voi puhua, sillä massa ja koko vievät suurimmat ajohalut.

SUORITUSKYKY Uusi 2,3-litrainen EcoBoost turbomoottori tarjoaa vaivattoman suorituskyvyn ja miellyttävän vahvan alaväännön. Suorituskyky tuntuu autossa jopa paperia rauhallisemmalta, koska toiminta on niin eleetöntä. Yläkierroksilla eteneminen on kyllä varsin rivakkaa, mutta moottori kuulostaa kovin karkealta eikä se oikein sovi muuten mukavaan avoautofiilikseen. Kuusiportainen manuaalivaihteisto toimii täsmällisesti moottorin parina, mutta etenkin avomalliin automaattivaihteisto olisi rennompi vaihtoehto.

TILAT Takapenkillä tulee nopeasti ahdasta eikä siellä ole kovin miellyttävää istua. Katto kiinni myös pääntila on hyvin rajallinen. Nopeasti alas taittuva katto haukkaa osansa tavaratilasta, mutta kahden hengen viikonlopputavarat mahtuvat vaivatta ruumaan.

MALLISTO Mustangin mallistosta löytyy Euroopassa uusi 2,3-litrainen EcoBoost turbomoottori ja perinteinen 5,0-litrainen V8. Molempien pariksi tarjotaan sekä 6-portaista manuaalia että 6-portaista automaattia. Korimalleina on valittavana kovakattoinen ja avonainen versio.

Ford Mustang 2.3 EcoBoost Convertible
Moottori 2 300 cm3, R4 turbo
Teho 233 kW (317 hv) 5 000 r/min
Vääntö 432 Nm / 3 000 r/min
Vaihteisto 6-vaihteinen manuaali
0-100 km/h 5,8 s
Huippunopeus 233 km/h
EU-kulutus 8,2 l/100 km
CO2-päästöt 184 g/km
Mitat Pituus 4 784 mm, leveys 1 916 mm, korkeus 1 394 mm, akseliväli 2 720 mm
Omamassa 1 715 kg
Tavaratila 332 l
Lisätietoja Oy Ford Ab www.ford.fi