Koeajossa Opelin uusiutunut tilaihme

Opel Zafira jatkaa tyylillisesti uuden Astran viitoittamalla tiellä. Teknisellä puolella isompaa päivitystä eli uutta sukupolvea saadaan kuitenkin odotella vielä tovi.

Tykkäsimme

Fiksuista tilaratkaisuista

Selkeytyneestä kojelaudasta

200 hv bensaturbon voimasta

Emme tykänneet

uusi Astra ja uusi tekniikka jo olemassa, miksi tehdä facelift vanhan tekniikan pohjalle?

Suomeen syksy 2016
Hinnat avoinna

Zafira on löytänyt vuodesta toiseen ennen kaikkea perheellisiä, joilla on useampia lapsia, mutta joille iso tila-auto on yksinkertaisesti joko liian suuri tai liian kallis. Zafiran valttikortti on aina ollut Astra-farmaria monipuolisemmat ja moneen muuntuvat tilaratkaisut – sekä mahdollisuus seitsemään istumapaikkaan.

Tuoreimmassa päivityksessä Opel on ehostanut Zafiran keulaa lähemmäs uuden Astran luomaa sukunäköä. Ohjaamossa huomio kiinnittyy puolestaan heti kojelautaan, joka on laitettu sekin uusiksi Astran tyyliin – kokonaisuus on siis selvästi selkeämpi kuin ennen. Kojelaudasta löytyy myös moderni 7-tuumainen kosketusnäyttö.

Kuskin paikalla viihtyy hyvin, sillä uusissa istuimissa on säädettävä reisituki, ja Ergo-istuimet tukevat erinomaisesti myös selkää. Fiilistä nostaa puolestaan koeajoautossa lisävarusteena ollut ja pitkälle etumatkustajien yläpuolelle ulottuva panoraamatuulilasi, joka luo matkustamoon todella avaran tunnelman. Yhdessä panoraamakaton kanssa autossa matkustetaan kuin akvaariossa. Toki avarasta tuulilasista on haittansakin: auringonpaisteella kosketusnäytön luettavuus kärsii, ja talvella on lisää skrapattavaa.

Tilaratkaisuiltaan auto on muuten suurin piirtein ennallaan. Edeltäjänsä tapaan Zafira taipuu notkeasti monenlaisiin kuljetustehtäviin. Keskikonsoliin saa lisävarusteena kiskoilla liikkuvan FlexRail-kiinnitysjärjestelmän. Lisäksi autossa on ympäriinsä lukuisia säilytyslokeroita. Takapenkit saa puolestaan aseteltua kahdelle matkustajalle lounge-tilaan, jolloin keskipaikka on käännetty matkustajien väliin eräänlaiseksi isoksi kyynärnojaksi. Ja kun vielä laitimmaiset istuimet on siirretty hieman lähemmäs toisiaan, olo on väljä. Takana istuvat perheen johtajat eli lapset voivat nauttia auton nettiyhteydestä ja olla sosiaalisen median avulla yhteydessä kavereihin mökkimatkan nopeuttamiseksi. Nettiyhteyden myötä autossa pelaavat myös Opelin Onstar-palvelut.

Koeajoauton moottoriksi valikoitui Opelin tuorehko 1,6-litrainen bensaturbo, josta otetaan ulos pirteät 200 hevosvoimaa. Kompakti tila-auto liikahtaa sen voimin kevyesti, muttei mitenkään korostetun sporttisesti. Moottorin parasta antia on sen upea vääntö erittäin laajalla kierrosalueella. Sen takia meno on vaivatonta, vaikkei automaattivaihteistoa ole tarjolla koneen yhteyteen lainkaan.

Zafiran alusta on viritetty mukavan pehmeäksi, joskin kaikki koeajoautot oli varustettu mukautuvalla iskunvaimennuksella. Alakerran jäykkyyttä voi siis säätä, ja asetuksia on kolme: mukava, normaali ja sporttinen. Näistä mukavin asetus istuu hyvin yhteen Zafiran luonteen kanssa.

Opel on päivittänyt myös Zafiran varustelistaa, ja tärkein uudistus on monelle uudet älykkäät ja ajotilanteen mukaan automaattisesti sopeutuvat LED-ajovalot. Moottoritiellä paljon ajavat arvostavat puolestaan mukautuvaa vakionopeudensäädintä, joka pitää automaattisesti etäisyyttä yllä edelläajavaan autoon. Myös älypuhelimien kanssa yhteen pelaavat tuoreet IntelliLink-järjestelmät ovat tervetullut lisä.

Toki Opel olisi voinut kohentaa varustelistaa enemmänkin, mutta koska auton tekniikka pohjautuu vielä edelliseen sukupolveen, kaikkia uusimpia varusteherkkuja ei ole tarjolla. Esimerkistä käy vaikkapa sähkötoimininen takaluukku, joka aukeaa automaattisesti heilauttamalla jalkaa takapuskurin tuntumassa. Sellainen löytyy jo uudesta Astra-farmarista, mutta Zafiraan sitä ei saa.

Uusittu Zafira saapuu Suomeen syksyn tullen, ja auton hinnat selvinnevät elo-syyskuun vaihteeessa. Moottorivalikoima on tuttu Astrasta, eli liikkeelle lähdetään 1,4-litraisen 120-heppaisen bensaturbon ja 1,6-litraisen dieselin voimin. Huipulta löytyvät sitten ajettu 200-heppainen ja 1,6-litrainen bensaturbo sekä kaksilitrainen ja 170-heppainen diesel.

Opel Zafira 1.4 Turbo
Moottori 1 598 cm3, R4 turbo
Teho 147 kW (200 hv) / 5 500 r/min
Vääntö 280 Nm / 1 650 r/min
0-100 km/h 8,8 s
Huippunopeus 220 km/h
EU-kulutus 7,2 l/100 km
CO2-päästöt 168 g/km
Mitat Pituus 4 666 mm, leveys 1 982 mm, korkeus 1 660 mm, akseliväli 2 760 mm
Tyhjäpaino 1 661 kg
Tavaratila 152-710-1 860 l

Kuvat: Vesa Eskola