Koeajossa Mercedeksen uusin taidonnäyte – vakuuttaa ilman tuhtia varusteluakin

Mercedeksen uusi E-sarja esiteltiin Euroopassa Genevessä ja autot ovat rantautuneet jo hyvän aikaa sitten myös Suomeen. E-sarja lähtee isojen sedanien kisaan täysin uusin asein.

Tykkäsimme

Mukavuudesta

Laatuvaikutelmasta

Hiljaisuudesta

Taloudellisuudesta

Emme tykänneet

Takapenkin varvastilasta

Tavaratilan pienestä lastausaukosta

Varustelun myötä korkeaksi nousevasta hinnasta

Hinta alkaen 52 932 €
Koeajoauto 66 315 €

Saksalaisilla Premium-merkeillä menee hyvin. Useamman vuoden kestäneestä heikosta yleisestä taloustilanteesta huolimatta käytännössä kaikki saksalaiset premium-segmenttiin luokiteltavat autonvalmistajat ovat kasvattaneet myyntejään. Yksi näistä on luonnollisesti Stuttgartista tuleva tähtikeula.

Mercedes esitteli uuden E-sarjan kuluvan vuoden alussa Yhdysvalloissa. Eurooppaan malli ennätti maaliskuussa ja ensimmäiset autot Suomessakin on saatu jo asiakkaille. Kyseessä on ehdottomasti Mercedeksen vuoden tärkein uutuus, sillä autossa esitellään paljon Mercedekselle uutta tekniikkaa.

Muotoilullisesti E-sarjalainen noudattelee vahvasti S- ja C-sarjalaisissa nähtyä ilmettä. Kaarevat linjat ovat huomattavasti aikaisempaa pehmeämmät ja ulkonäöllisesti uusi Eemeli on huomattavasti aiempaa sirompi. Nopealla vilkaisulla ilman suoraa vertailukohtaa etenkin E- ja C-sarjalaiset saattavat mennä helposti sekaisin.

Sisälle astuttaessa vastassa ovat niin ikään pehmeät linjat. Kojelaudan kaarevuus jatkuu aina oviin saakka ja kokonaisuudessa on korumaista kauneutta. Keskikonsolista löytyvä vakiovarusteinen 7-tuumainen näyttö näyttää varsin pieneltä massiivisen kehyksen keskellä, mutta sekin ajaa asiansa hyvin. Command -järjestelmän käyttöliittymä tosin ei ole sulavimmasta päästä, mutta senkin kanssa tulee toimeen pienen opettelun jälkeen. Vakiomallissa perinteisen mittariston keskeltä löytyy muista malleista tuttu ajotietokoneen näyttö. Kerromme laajemmin kahdella isolla näytöllä toteutetusta Widescreen cockpit -järjestelmästä erillisessä jutussa.

Tekniikan näkökulmasta yksi mielenkiintoisimmista uutuuksista on tottakai täysin uusi 2,0-litrainen turbodiesel. Vuosikausia ja useana eri variaationa hyvin palvellut 2 143 kuutiosenttinen moottori on viimein aika päästää ansaituille eläkepäiville.

Heti ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä huomio kiinnittyy moottorin hiljaisuuteen. Käyntiääni on todella hyvin eristetty, eikä moottori pidä pahaa meteliä ulkopuolellakaan. Siihen liittyvä 9-portainen Mercedeksen omaa tuotantoa oleva 9-portainen automaattivaihteisto hoitaa hommansa vähintään yhtä tyylikkäästi kuin hienostunut moottori. Vaihteiston toimintaa ei juuri huomaa muusta kuin kierroslukumittarin elämisestä. Lisäksi suorituskyky on riittävä kaikissa arkitilanteissa, ja todennäköisesti matkanteko on vaivatonta myös Saksan vapaammilla nopeuksilla. Voimalinjan osalta siis pisteet kotiin.

Koeajoauton lisävarustelista oli jopa harvinaisen lyhyt, mutta olennaisena poimintana sieltä löytyi aktiivinen vakionopeudensäädin ja kaistavahti. Näiden toimintaan perustuu myös parhaillaan Nevadassa käynnissä oleva autonomisen ajamisen testaaminen. Järjestelmät toimivat erittäin hienostuneesti yhteistyössä, mikä luo uskoa lähestyvälle autonomiselle autoilulle.

Arkiajossa E-sarjalainen ihastuttaa mukavuudellaan ja vaivattomuudellaan. Kuljettajan on helppo rentoutua hiljaisessa autossa ja suorittaa siirtyminen paikasta toiseen. Mukavuuteen ja hiljaisuuteen vaikuttaa positiivisesti 17-tuumainen vakiorengastus. Kokonaisuudessa on hyvin paljon samoja piirteitä C-sarjalaisen kanssa, joka on löytänyt hyvin Mercedekselle sopivan tyylikkyyden ja mukavuuden. Kaikkien ei tarvitse yrittää olla urheilullisia.

Mercedes on todella pakannut E-sarjalaisen täyteen parasta osaamistaan. Auto vakuuttaa etenkin teknisellä hienostuneisuudellaan, ja kokonaisuus on upeasti paketoitu. Rima on asetettu varsin korkealle.

MIKÄ Perinteisen taksi-Mersun uusin painos.

KENELLE E-sarjalainen sopii ammattikuljettajien lisäksi myös mukavuutta arvostavalle autoilijalle. Kokonaisuutta voi maustaa erittäin kattavilla varustelumahdollisuuksilla.

AJETTAVUUS E-sarjan vakioalusta on erittäin mukava. Se toimii hienosti erilaisissa epätasaisuuksissa, minkä lisäksi kaarreajossa kallistelu on onnistuttu eliminoimaan hienosti. Ohjaus on huomattavasti edeltäjäänsä tarkempi ja miellyttävä käsiteltävä, mutta tuntoa ohjauksen kaipaisi etenkin mutkaisemmalla pätkällä hieman lisää.

SUORITUSKYKY Täysin uusi 2,0-litrainen turbodiesel tarjoaa isolle autolle vaivatonta ja täysin riittävää kyytiä. Vaivattomuutta parantaa myös ehdottomasti markkinoiden kärkipäätä edustava Mercedeksen oma 9-portainen automaattivaihteisto, joka on hyvin tehtäviensä tasalla.

TILAT Suomen suosituimman taksin on syytä tarjota riittävästi tilaa. Ja niin Eemeli myös tekee, ainakin neljälle. Etupenkkiläiset saavat säädettyä miellyttävän asennon riittävien säätövarojen ansiosta. Takapenkin reunoilla on hyvin tilaa, mutta kolmannella ei ole kovin miellyttävät oltavat kapealla keskipaikalla, sillä leveyssuunnassa tulee nopeasti ahdasta. Tavaratila on edeltäjän tapaan syvä ja suurin käyttöä rajoittava tekijä on matala lastausaukko.

MALLISTO E-sarjan aloitusmallisto on varsin maltillinen. Tarjolla on uuden 2,0-litraisen dieselin lisäksi vanha tuttu 3,0-litrainen V6, sekä 2,0-litrainen 184-hevosvoimainen bensakone. Mallisto tulee laajentumaan farmarilla vielä tämän vuoden aikana. Toistaiseksi hinnat alkavat Business-varustelluista autoista. Vakiovarustelu pitää sisällään käytännössä kaikki välttämättämyydet, mutta Mercedeksen tyyliin auto on mahdollista varustella lähes äärettömyyksiin saakka. Esimerkiksi koeajoauton varusteluna oli reilun 3 000 euron arvoinen Premium Business. Tämä pitää sisällään muun muassa navigoinnin sekä valinnan mukaan joko Avantgarde tai Exclusive -nimillä kulkevat ulkonäköpaketit. Lisäksi tarjolla on Premium- (2 881 €) ja Teknologia-varustepaketit (4 151 €), joista ensimmäinen tuo mukanaan muun muassa älykkäät Multibeam LED-ajovalot, katveavustimen ja pysäköintiä helpottavan 360-asteen kamerajärjestelmän. Jälkimmäinen puolestaa tuo autoon paljon kiinnostusta herättäneen kahdella 12,3-tuumaisella näytöllä toteutetun Widescreen cockpit -järjestelmän, Command online -multimediajärjestelmän, liikennemerkkiavustimen sekä tuulilasiin heijastavan Head-up display -näytön. Uusinta aktiivista turvallisuutta puolestaan on tarjolla noin 3 000 euron arvoisen ajoavustinpaketin myötä, joka tuo mukanaan esimerkiksi aktiivisen kaista-avustimen, risteystörmäyksiä ehkäisevän jarrujärjestelmän sekä aktiivisen vakionopeudensäätimen.

Mercedes-Benz E 220 d Premium Business
Moottori
1 950 cm3, R4 turbodiesel
Teho 143 kW (194 hv) / 3 800 r/min
Vääntö 400 Nm / 1 600-2 800 r/min
Vaihteisto 9-vaihteinen automaatti
0-100 km/h 7,3 s
Huippunopeus 240 km/h
EU-kulutus 3,9 l/100 km
CO2-päästöt 102 g/km
Mitat Pituus 4 923 mm, leveys 1 852 mm, korkeus 1 468 mm, akseliväli 2 939 mm
Omamassa 1 680 kg
Tavaratila 540 l

Kuvat: Mikko Autio

comments powered by Disqus