Japanilainen supersähköauto haastaa Teslan

Sähköautot olivat esillä isosti Pariisin autonäyttelyssä, ja kaikesta tästä on kiittäminen Teslaa. Oli myös mielenkiintoista havaita, miten monessa konseptiautossa oli mitä erilaisempia oviratkaisuja. Ja tästäkin on kumarrettava Teslan ja sen Model X:n haukansiipiovien suuntaan.

Erikoisuus on se, joka myy tänä päivänä – ainakin maksukykyisempien asiakkaiden parissa. Kaikki tuntuvat haluavan omistaa jotain uutta ja erikoista.

Tähän saumaan haluaa iskeä myös japanilainen pikkupaja GLM, joka toi Pariisiin G4-sähköautonsa. Neljällä (!) lokinsiipiovella varustettu nelipaikkainen sportti on kieltämättä näyttävä näky. Ainoa pieni hankaluus ovissa on se, että etummaiset ovet on avattava ennen kuin takaovet aukeavat…

G4:n kaksi sähkömoottoria tuottavat 400 kilowattia, joiden avulla päästään satasen vauhtiin 3,7 sekunnissa. Ja kyllä, sähköautojen suorituskyvyllä mässäilystä saadaan myös kiittää Teslaa.

Toimintamatkaksi GLM lupaa G4:lle 400 kilometriä – erittäin reilusti sähköautoja kohtaan käyttäytyvän eurooppalaisen NEDC-syklin mukaan mitattuna.

GLM G4 on tuotantovalmis proto, joka on japanilaisten mukaan tulossa myyntiin Japanin lisäksi myös Hong Kongissa, Singaporessa ja myöhemmin myös USA:ssa. Autolle annettu varovainen hinta-arvio on 200 000 euroa.