Teslan haastaja esittäytyi Suomessa – tällainen on Jaguar I-Pace

Jaguar esitteli Geneven autonäyttelyssä ensimmäisen täyssähköautonsa. Nyt Suomessakin pääsee tutustumaan tähän paljon huomiota herättäneeseen uutuuteen.

Erilaisten sähköä ajossa hyödyntävien hybridien tarjonta on kasvanut ripeästi muutaman viime vuoden aikana. Täyssähköautoja ei kuitenkaan ole tullut samaa tahtia markkinoille, ja etenkin ylemmin luokan autoissa tarjonta on olltu hyvin vähäistä. Käytännössä Tesla on saanut olla markkinoilla yksin 2012 esitellyn Model S:n kanssa ilman todellisia kilpailijoita.

Etenkin saksalaiset valmistajat ovat tiedottaneet jo vuosien ajan tuovansa sähköautomalleja markkinoille kuluvan vuosikymmenen lopussa ja siitä eteenpäin kiihtyvällä tahdilla. Kuin varkain Jaguar ehti markkinoille kuitenkin aikaisemmin, ja esitteli maaliskuun alussa ensimmäisen täyssähköautonsa tuotantoversion Geneven autonäyttelyssä.

Jaguarin maahantuoja on saanut tehtaan vakuutetuksi sähköautojen tärkeydestä markkinoillamme, ja I-Pace tuli ennakkovierailulle Suomeen. I-Pace on herättänyt paljon kiinnostusta, mutta tarkkoja lukuja ennakkotilauksista maahantuoja ei ole julkaissut. Asiakastoimitukset alkavat syyskuussa, ja sitä seuraavan puolen vuoden aikana maahan on tulossa yli sata autoa.

Jaguar I-Pace sijoittuu kokonsa puolesta kasvussa olevaan keskikokoisten nelivetoisten ja hieman katumaasturimaisuutta omaavien autojen joukkoon. Auto on varustettu 90 kWh:n akustolla, ja valmistaja lupaa toimintasäteeksi 480 kilometriä. Tehoa sähkömoottoreista irtoaa 400 hevosvoimaa ja vääntöä 696 newtonmetriä.

Jaguar I-Pace on tilattavissa ja sen hinnat alkavat noin 84 000 eurosta.

Kuvat: Mikko Autio

Lue lisää Jaguar I-Pacesta:
Jaguar esitteli täyssähköauto I-Pacen – haastaa Teslan 84 000 euron hinnalla
Jaguar hyökkää tosissaan – ensimmäinen täyssähköauto markkinoille kuukauden päästä

Teknavin uudet 15. tuotantokauden jaksot esitetään maanantaisin klo 22.35 MTV3-kanavalla. Jo esitetyt jaksot sekä lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.