Ensituntuma: Nyt loppuu Mini Clubmanille irvailu

Teknavi koeajaa parhaillaan uutta Mini Clubmania Tukholmassa.

Mini hämmästytti automaailmaa vuonna 2007 esittelemällä ensimmäisen sukupolven Clubmanin. Auto oli monellakin tapaan varsin erikoinen konsepti. Huomiota herättävimpiä yksityiskohtia olivat sivuille avautuvat takaovet sekä kaappariovi toisella sivulla. Omaperäisistä ratkaisuista huolimatta auto sai osakseen myös kritiikkiä. Jatkettu Mini kun näytti erehdyttävästi ruumisautolta.

Nyt toisen sukupolven myötä irvailu loppunee, sillä auto on saanut selvästi sopusuhtaisemmat mittasuhteet. Muotoiluun on tehty tarvittavat muutokset. Sukunäköisyys hatchback-versioon on ilmeinen, takavaloja lukuunottamatta.

Parannuksia on tehty myös käytettävyyteen. Edellisen Clubmanin tavaramerkkinä toiminut vain toiselta puolelta löytynyt kaappariovi on korvattu molemmilta puolilta löytyvillä normaaleilla ovilla. Sivuille avautuvat takaovet löytyvät sen sijaan myös uudesta mallista. Pariovista aukeaa 380 litraa imaiseva tavaratila ja takapenkit kaadettuna kuljetuskapasiteetti kasvaa 1250 litraan.

Ensituntuman perusteella voi todeta, että kasvaneesta koosta huolimatta Clubmanissa on onnistunut säilyttämään Mini-henkinen ketterä ajokäytös. Koeajamaan päästiin ainoastaan tehokkaammalla S-versiolla, mikä osaltaan korostaa urheilullisia ajo-ominaisuuksia. Myös voimalinjasto toimii hienosti, joten ainakin ensikohtaaminen jätti positiivisen vaikutelman.

Auton lanseeraus tapahtuu Suomessa 23.10. ja perusmallin hinnat alkavat kolmisylinterisellä bensiinimoottorilla vajaasta 30 000 eurosta. Teknavi julkaisee lähiaikoina kattavamman koejoartikkelin Minin uutuudesta.

 

comments powered by Disqus