Ajossa 6-pyöräinen maastohirmu – tienvarsipommialueilla kuin kotonaan

Pääsimme koeajamaan miehistönkuljetusvaunu-prototyyppiä nimeltä Misu (miinasuojattu kuorma-auto). Viralliselta nimeltään Protolab Oy:n suunnittelema ja valmistama vaunu on PMPV 6x6.

Autoon kavutaan tikkaita pitkin, ohjaamo sijaitsee karkeasti arvioituna yli kahden metrin korkeudessa. Ohjaamo on karua katseltavaa – mutta niin pitääkin olla, autohan on prototyyppi ja taistelu- ja kriisialueilla ei titaanisomisteilla selviydytä.

Ensin puetaan viisipistevyöt, etteivät reitin eteen tuomat kuopat heilauttele kyytiläisiä penkeiltään ja aiheuta esimerkiksi henkilövahinkoja.

Monitorit dominoivat ohjaamoa

Penkille istahdettuaan kuljettajan huomion varastavat monitorit. Niistä kaksi näyttää sivupeilien virkaa toimittavien kameroiden kuvaa ja yksi paljastaa auton ympäriltä lintuperspektiivistä kaiken – ominaisuus, jonka toivoisi löytyvän esimerkiksi kaikista kuorma-autoista, sillä tämä toteutus paljastaa auton kuolleet kulmat. Kaikkiaan ulkokameroita on kuusi, lisäksi Misussa on infrapunakamera.

Ohjaamossa on muun muassa autoomattivaihteiston ohjausjärjestelmä (painikkeita), tasauspyörästön lukkojen hallintalaitteet ja tietenkin ratti. Polkimet ovat samat, kuin automaattivaihteisessa ajoneuvossa yleensäkin: kaasu ja jarru.

Liikkeelle lähdettäessä havaitsee, kuinka suppea näkyvyys panssaroidusta ajoneuvosta on ulospäin. Samalla aivot muistuttavat kattavasta kamerapatteristosta vaunun ympärillä, ja huomion keskittäminen on hetken haastavaa: ei oikein tiedä katsoako ulos ikkunoista vai monitoreista.

– Auto on varustettu näkyvyyttä olennaisesti lisäävällä kamerajärjestelmällä, jossa eteen, taakse ja sivuille suunnattujen normaalikameroiden lisäksi on kaikissa olosuhteissa toimiva eteen suunnattu jalankulkijatunnistuksella varustettu lämpökamera, Protolabin tiedotteessa kerrotaan.

Tienvarsipommilla sadan G:n voima

Alkukankeuden väistyttyä ajaminen on helppoa. Se on tämän auton tarkoituskin, sillä kriisitilanteissa saattaa tulla vastaan tilanne, jossa kuljettajaa joudutaan vaihtamaan nopeasti.

Misu on suunniteltu käytettäväksi alueilla, joilla esimerkiksi tienvarsipommit ovat arkipäivää. Vaunun suojana on Protolabin kehittämä kennorakenne, joka on valmistettu kolmesta eri teräksestä yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa.

Myös vaunun istuimet on varustettu miehistöä suojaaviksi. Tienvarsipommin räjähtäessä matkustajiin kohdistuu jopa sadan G:n kiihtyvyysvoima, joka voi tappaa.

– Miehistötilan istuimissa on itse suunniteltu iskunvaimennus ja jousitusjärjestelmä, joka mahdollisissa miinaräjähdyksissä vaimentaa elimistöön kohdistuvia iskuja, Protolab kertoo.

Misu on häijy ilmestys

Misun häijylle ulkomuodolle on syynsä. Ohjaamo ja matkustamo on sijoitettu etuakselin taakse siksi, että mahdollisen miinaanajon yhteydessä räjähdyksen vaikutus olisi minimaalinen henkilöstöön.

Kulmikkuus on rahan ja ominaisuuksien sanelema tekijä. Kulmikas on halvempi valmistaa kuin kaareva, eikä Misun tapauksessa kulmikkuus ole lainkaan rumentava tekijä. Protolabin mukaan kulmikkuus myös helpottaa suojarakenteiden toteutusta.

Laatutuote, jota halutaan myydä maailmalle

Koeajon aikana käy selväksi, että Misu on laadukas tuote. Sen ajaminen on yksinkertaista, kääntösäde on kääntyvien pyörien ansiosta huikean pieni ja auto kiipeää testatusti jopa 45-asteista mäkeä vaivatta.

Protolabilla on oletettavasti huipputuote käsissään, ja tavoite on saada vaunua myydyksi maailmanlaajuisille markkinoille esimerkiksi kriisitehtäviin.

Misu on tuotantovalmis vuonna 2017. Sen saa rekisteröidyksi maantiekäyttöön.

Protolab Oy on yksityisomisteinen kotimainen suojattujen erikoisajoneuvojen suunnitteluun ja toteutukseen erikoistunut yritys.

Videon "Misusta" voi katsoa tuolta (Katsomo-video). 

PROTOLAB PMPV 6x6 “MiSu”
Polttoaine multifuel
Moottori Cummins 6,7 litraa
Kuusivetoinen
Teho 285 hv
Vääntö 970 Nm
Huippunopeus 110 km/h
Nopeus vedessä 10-12 km/h
Toimintalämpötila -40 C – jopa +60 C
Kuormankantokyky 10 000 kg
Paino 14 000 kiloa

Teksti: Mikko Niimes / MTV

comments powered by Disqus