Heikkenikö iPhonesi akunkesto tuoreen päivityksen jälkeen? Et ole yksin

Applen tuorein ohjelmistopäivitys on tehnyt karua jälkeä iPhonejen akunkestolle.

Monilla käyttöaika on jopa puolittunut, PhoneArena uutisoi.

Apple julkaisi toukokuun loppupuolella liudan päivityksiä, myös uusimman iOS 14.6 -ohjelmistoversion iPhone-älypuhelimilleen. Muun muassa podcasteihin uusia toimintoja tuonut ohjelmisto on aiheuttanut suurelle käyttäjäjoukolle myös harmaita hiuksia jopa puolittaessaan akunkeston ilman selkeää syytä.

Ongelmia on raportoitu niin uusimmilla iPhoneilla kuin jo iäkkäillä iPhone 7 -malleillakin. Osa käyttäjistä kertoo akunkeston madaltuneen 15-20 prosenttia, kun taas toisilla käyttöaika on romahtanut vain puoleen tavanomaisesta.

Ongelmien syytä ei tiedetä, mutta kaikeksi onneksi ne liittyvät hyvin suurella todennäköisyydellä ohjelmistoon. Pieni käyttäjäkunta kamppaili akkuongelmien kanssa jo iOS 14.5:n aikana, mutta vasta uusin iOS 14.6 -päivitys näyttäisi levittäneen ne harmittavan laajalle.

Apple ei toistaiseksi ole kommentoinut tilannetta millään tavalla. Toivoa sopii, että käyttöajan ongelmat korjataan pikavauhtia, sillä toimivia väliaikaisratkaisuja ei ainakaan vielä ole löydetty. Myöskään uusimman ohjelmistopäivityksen poistaminen ei ole tuonut helpotusta tuhansia käyttäjiä riivaaviin pulmiin.