Toimivat talvirenkaat ovat tärkeä turvallisuustekijä – katso suosituimmat rengasmallit

Talvirenkaiden kysyntä kasvaa huomattavasti syksyn aikana, kun renkaiden vaihto alkaa tulla ajankohtaiseksi. Ennen renkaiden vaihtoa kannattaa kiinnittää huomiota turvallisuustekijöihin ja tarvittaessa hankkia uudet talvirenkaat. Talvirenkaiden ominaisuuksia ja hintoja kannattaa vertailla, sillä ne vaihtelevat merkittävästi. Lue alta, mihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ja milloin on hyvä aika hankkia uudet talvirenkaat.

Talvirenkaiden vaihtosesonki ajoittuu vaihtelevasti loppuvuodelle, sillä viime vuonna voimaan tulleen lain mukaan autossa on käytettävä talvirenkaita marraskuun alusta maaliskuun loppuun aina, kun sää tai keli sitä edellyttää.Suomalaiset ovat aktivoituneet uusien talvirenkaiden hankinnan selvittelyssä, sillä hintavertailupalvelu Hintaoppaan datan mukaan talvirenkaiden kysyntä on noussut viimeisen 30 päivän aikana 160 prosenttia verrattuna edelliseen 30 päivään.

Moni ajaa liian vanhoilla ja turvattomilla renkailla, eikä välttämättä edes tiedosta sitä

Uudet talvirenkaat kannattaa hankkia viimeistään, kun vanhojen renkaiden käyttöikä lähenee kuutta vuotta. Renkaiden suorituskyky heikkenee ajaessa, mutta myös säilytyksessä. Talvirenkaisiin vaikuttaa iän lisäksi teiden suola, joka heikentää renkaiden ominaisuuksia. Kymmenen vuotta vanhoja renkaita ei kannata käyttää ollenkaan, vaikka ne olisivat käyttämättömät.

Kuuden vuoden ikäisen renkaan ajo-ominaisuudet ovat ehtineet muuttua merkittävästi. Äkkiseltään hyväkuntoisenkin näköisen renkaan kumiseos on ehtinyt kovettua ja haurastua, jolloin sen ominaisuudet heikkenevät. Vanhan renkaan vesiliirto- tai sohjopitävyys ei ole enää yhtä toimiva. Tämä aiheuttaa huonomman tuntuman tiehen, sillä vanhat renkaat eivät kulumisensa vuoksi kykene enää siirtämään lunta ja sohjoa pois renkaan alta. Sileäksi kulunut renkaan pinta aiheuttaa liukkaalla säällä huomattavasti pidemmän jarrutusmatkan ja haasteita auton käsittelyyn.

Vanhat renkaat voivat tuntua riittävän hyvältä tasaisessa ajossa optimaalisissa sääolosuhteissa, mutta puutteet turvallisuudessa ja toimivuudessa tulevat esiin äkkitilanteissa ja haastavammissa sääolosuhteissa. Aiheeseen perehtymättömän on silmämääräisesti vaikeaa arvioida renkaan kuntoa ja ikääntymistä. Uuden ja vanhan renkaan eron huomaa helpoiten tarkastelemalla ja koskemalla renkaiden pintoja sekä itse ajotuntumasta. Vanhan renkaan sivupinnoilla ja urissa näkyvät hiushalkeamat ovat merkkejä renkaan ikääntymisestä. Myös renkaiden kehitys kannattaa ottaa huomioon. Harva käyttäisi vuosikausia vanhaa puhelinta, kun uudempaa ja parempaa teknologiaa on tarjolla – auton renkaissa kyse ei ole ainoastaan käyttömukavuudesta, vaan ennen kaikkea turvallisuudesta.

Tarvitsetko uudet talvirenkaat – tarkista vanhojen renkaiden ikä, urasyvyys sekä pinnan ja mahdollisten nastojen kunto

Nasta- ja kitkarenkaiden ikä- sekä urasyvyyssuositukset ovat samat.

Renkaan valmistusajankohdan voi tarkistaa renkaan kyljessä olevasta numerokoodista (DOT-merkintä). Nelinumeroisen sarjan kaksi ensimmäistä numeroa ilmoittavat valmistusviikon ja kaksi viimeistä valmistusvuoden. Uudet renkaat kannattaa hankkia, kun vanhojen renkaiden käyttöikä lähenee kuutta vuotta.

Talvirenkaiden lakisääteinen urasyvyys on vähintään 3 millimetriä. Talvirenkaiden urasyvyyden turvasuositus on kuitenkin vähintään 5 millimetriä, jotta renkaat pitävät myös liukkailla ja lumisilla keleillä. Etu- ja taka-akselin renkaiden urasyvyyden kulumisero ei saa olla yli kahta millimetriä.

Nastarenkaissa täytyy olla riittävästi nastoja ja niiden kiinnitys kannattaa kokeilla. Puuttuvat nastat tai selvät erot eri renkaiden nastamäärissä ovat syy hankkia uudet talvirenkaat. Pelkkä nastojen määrä ei kuitenkaan riitä, sillä heiluvat nastat eivät pidä jäällä turvallisesti.

Uusien talvirenkaiden hankinnassa voi säästää satoja euroja

Käytössä kuluneet tai vanhat renkaat kannattaa vaihtaa uusiin jo hyvissä ajoin. Jos talvirenkaan ovat ominaisuuksiltaan lähellä lain vähimmäisvaatimuksia, on turvallisuustekijöissä jo paljon parannettavaa.

Suosituimpien talvirengasmerkkien joukossa ei ole yllätyksiä, vaan suomalaiset luottavat tunnettuihin valmistajiin. Hintaoppaan datan mukaan suosituimmat brändit ovat ajotestien kestomenestyjä Continental, Michelin ja kotimainen Nokian.

Turvallisuus on tärkein kriteeri renkaita ostaessa. Suomessa talvirenkaiden käyttöajan keliolosuhteet ovat arvaamattomat, ja talvirenkaiden tulisi suoriutua niin jäisistä pakkaspäivistä kuin sohjoisista nollakeleistä. Huomionarvoisia ominaisuuksia talvirenkaita ostaessa ovat muun muassa renkaiden jääpito, joka on pohjoisissa olosuhteissa usein märkäpitoa merkittävämpi tekijä, sekä pintakuviointi, joka syrjäyttää sohjoa renkaan ja tien välistä ehkäisten sohjoliirtoa. 

Syksyn suosituimmat talvirenkaat ja niiden halvimmat hinnat

1. Continental Viking Contact 7 185/65 R 15 92T (kitkarengas), halvin hinta 83,10€

2. Michelin X-Ice North 4 205/55 R 16 94T Dubbdäck (nastarengas) halvin hinta 131,03€

3. Continental Contiicecontact 3 205/55 R 16 94T XL Dubbdäck (nastarengas) halvin hinta 134,80€

4. Hankook Winter I*Pike RS2 W429 205/55 R 16 94T Dubbdäck (nastarengas) halvin hinta 87,74€

5. Nokian Hakkapeliitta R3 205/55 R 16 94R (kitkarengas) halvin hinta 107,84€

Hintaoppaasta käy ilmi, että yksittäisen renkaan hinta vaihtelee jälleenmyyjästä riippuen. Esimerkiksi:

Nokian Hakkapeliitta R3 205/55 R 16 94R -renkaiden hinta vaihtelee 107,84 eurosta 157,10 euroon, joten neljän renkaan ostaja voisi säästää yhteensä 197 euroa.

Continental Contiicecontact 3 205/55 R 16 94T XL Dubbdäck -renkaiden hinta vaihtelee 134,80 eurosta 241,30 euroon, joten neljän renkaan ostaja voisi säästää yhteensä jopa 426 euroa.


Hintahistoriasta voi  tarkastella tuotteen hinnan vaihtelua pidemmällä aikavälillä. Michelin X-Ice North 4 205/55 R 16 94T Dubbdäck -renkaiden hintahistoriassa näkyy selviä hinnan nousuja sekä laskuja. Lähde: Hintaopas.

Uudet talvirenkaat voi ostaa kätevästi myös verkosta.

Hintojen vertailu onnistuu ilmaisessa Hintaopas-sovelluksessa, joka on saatavilla sekä Apple- että Android-puhelimille. Hintaopas listaa yli 1000 Suomessa toimivan verkkokaupan hinnat ja vertailee ne puolueettomasti halvimmasta kalliimpaan. 

Hinnat tarkistettu 15.9.2021.

Kuvat: Hintaopas