Tällainen on Sonyn uusi huippupuhelin Xperia XZ Premium

Sony esitteli uusimman huippupuhelimensa, Xperia XZ Premiumin, virallisesti jo helmikuun lopulla Mobile World Congressissa, mutta tuolloin laite ei vielä ollut valmis julkaistavaksi. XZ Premium on tulossa myyntiin kesän kynnyksellä, ja laitteen erillinen Euroopan lanseeraus järjestettiin Portugalissa juuri ennen vappua. Mobiili.fi oli ainoana Suomesta paikan päällä tutustumassa yhtiön uuden kärkimallin ominaisuuksiin.

Samaan aikaan XZ Premiumin kanssa Sony esitteli helmikuussa myös uuden Xperia XZs -mallin, joka on päivitetty versio viime syksyn Xperia XZ:sta. Erikoista sekä XZs- että XZ Premium -malleissa on niiden Motion Eye -kamera. Kameran lisäksi XZ Premiumissa on kuitenkin muitakin ominaisuuksia, jotka tekevät siitä todellisen huippulaitteen Sonyn mallistossa.

XZ Premiumia voi pitää jonkinlaisena henkisenä seuraajana syksyllä 2015 julkaistulle Xperia Z5 Premium -mallille. Z5 Premium oli Z5-malleista suurin ja samalla maailman ensimmäinen 4K UHD -tarkkuuden näytöllä varustettu älypuhelin, mutta mittoja ja näyttöä lukuunottamatta Z5 Premium vastasi tekniikaltaan pikkuveljeään. Viime syksynä Sony esitteli Xperia XZ -mallin, jonka jäljillä nyt on tulossa lippulaivamalli Xperia XZ Premium, mutta tällä kertaa Premium tarjoaa XZ-malliin verrattuna muutakin kuin isomman ja tarkemman näytön.

Xperia XZ Premiumin Motion Eye -nimeä kantava kamera on varustettu erillisellä DRAM-muistilla, jonka ansiosta se toimii nopeammin kuin perinteiset älypuhelinkamerat. Tuloksena on esimerkiksi parempia kuvia kuvia nopeasti liikkuvista kohteista ja hurja ”Super slow motion” eli hidastusvideokamera. Sonyn kamera kuvaa peräti 960 ruutua sekunnissa, kun kilpailijoiden hidastuskamerat yltävät yleensä enintään 240 ruutuun sekunnissa. 960 ruutua sekunnissa tarkoittaa 32-kertaista hidastusta, kun video näytetään normaalinopeudella, eli 30 ruutua sekunnissa.

Toinen selvä erikoisuus Xperia XZ Premiumissa on sen näyttö. XZ Premium on nimittäin maailman ensimmäinen 4K HDR -näytöllä varustettu älypuhelin. Vanhempi Xperia Z5 Premium oli ensimmäinen 4K-älypuhelin, mutta nyt mukana on tuki myös HDR-materiaalille, mikä käytännössä tarkoittaa kirkkaampaa ja värikkäämpää kuvaa.

”4K HDR” on muuten Sonyn oma brändi, ja monille varmastikin tuttu juuri Sonyn televisiomallistosta. 4K-näyttö saattaa älypuhelimessa tuntua haaskaukselta, mutta Sony mielellään vetää viivoja XZ Premiumin ja yhtiön Bravia-televisioiden välille. Puhelimessa on käytetty televisiopuolelta tuttua tekniikkaa, ja kieltämättä puhelimen 4K HDR -näyttö tarjoaa kyllä huikeaa kuvanlaatua.

Aivan kuten aiemmassa Z5 Premiumissa, ei XZ Premiumissakaan 4K-näyttö jatkuvasti kuitenkaan tarjoa UHD-sisältöä, vaan esimerkiksi laitteen oma käyttöliittymä ja perussovellukset toimivat Full HD -tarkkuudella, mikä vähentää grafiikkapiirin kuormitusta ja virrankulutusta. Täysi UHD-tarkkuus on käytössä silloin, kun sisältö sitä tukee, eli lähinnä video- ja kuvasovelluksissa.

HDR-materiaalin osalta taasen tilanne on tässä vaiheessa vielä hieman haastavampi, sillä HDR-yhteensopivaa materiaalia ei mobiilipuolella ole juurikaan vielä tarjolla. Sony onkin lyönyt hynttyyt yhteen Amazonin kanssa, sillä toistaiseksi 4K HDR -materiaalia on mobiililaitteille tarjolla vain Amazon Prime -videopalvelussa. Esimerkiksi Netflix ei HDR-materiaalia vielä mobiililaitteille tarjoa.

HDR-yhteensopiva näyttö tietysti tarkoittaa sitä, että erinomainen väriloisto ja aiempaa paremmat kirkkaus ja kontrasti on käytettävissä myös muissa kuin varsinaisesti HDR-yhteensopivissa sovelluksissa. Xperia XZ Premiumin asetusvalikko tarjoaa kolme eri vaihtoehtoa käytössä olevalle väriavaruudelle. Värikkään perustilan lisäksi käytössä on ”ammattilaisasetus”, joka käyttää sRGB-väriavaruutta, jotta näytön kuva olisi mahdollisimman todenmukainen esimerkiksi kuvia muokatessa. Kolmantena vaihtoehtona on vielä erityisen eläväinen asetus, joka ottaa kaiken ilon irti näytön väritoistosta, ja miellyttänee karkkivärien ystäviä. Uutena ominaisuutena tämä laitteen värioptimointi on nyt tarjolla myös kotivalikossa ja kolmannen osapuolen sovelluksissa, kun aiemmin se oli käytössä vain oman gallerian kuvia ja videoita katsellessa.

Järjestelmäpiirinä Xperia XZ Premiumissa on Qualcommin tämän hetken tehokkain mobiilipiiri, Snapdragon 835. Se sisältää kahdeksanytimisen suorittimen, Adreno 540 -grafiikkapiirin sekä yhden gigabitin sekuntinopeuteen langattomassa tiedonsiirrossa yltävän X16-modeemin. Suoritin 835:ssä on toki hieman tehokkaampi kuin edeltäjissä, 820:ssa tai 821:ssä, mutta Qualcomm on ottanut uusimman piirimallinsa kanssa muitakin edistysaskelia. Grafiikkateho on noussut noin 40 prosenttia, mutta ehkäpä merkittävin parannus 835:ssä on tapahtunut hyötysuhteessa.

Snapdragon 835 on ensimmäinen markkinoille ennättänyt järjestelmäpiiri, joka käyttää 10 nanometrin prosessilla valmistettua suoritintekniikkaa. Kapea 10 nanometrin viivanleveys mahdollistaa suorittimen entistä paremman hyötysuhteen, ja Qualcommin mukaan Snapdragon 835 onkin noin 20 prosenttia viime vuoden 820-mallia nopeampi, kuluttaen silti samalla kuormalla 25 prosenttia vähemmän virtaa.

Myös Xperia XZ Premiumin laitesuunnittelu on ottanut askeleen eteenpäin aiemmista malleista. Vedenkestävä rakenne sisältää peilipintaiset Gorilla Glass 5 -lasipaneelit edessä ja takana, päätyjen ollessa alumiinia ja sivujen muovia. Muovin ja alumiinin käyttö liittyy laitteen antennien toimintaan, ja XZ Premiumin antenniratkaisuja Sony esittelikin mielellään.

XZ Premium sisältää yhteensä kahdeksan antennia.
XZ Premium sisältää yhteensä kahdeksan antennia.

Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri sisältää teoriassa jopa yhden gigabitin latausnopeuksiin kykenevän modeemin, mutta modeemi tarvitsee toimiakseen myös riittävästi antenneja. XZ Premium sisältää yhteensä kahdeksan antennia, joista yksi on pyhitetty NFC-piirille. Xperia XZ käytti 2×2 MIMO -tekniikkaa, mutta Premiumissa käytössä on 4×4 MIMO. Laite voi myös esimerkiksi vaihtaa aktiivista mobiiliverkkoantennia riippuen siitä, miten käyttäjä pitää puhelinta, eli kämmen ei pääse häiritsemään antennien toimintaa. Lisäksi laitteen oikealle sivulle on asetettu antenni, joka parantaa vastaanottoa puhelimen ollessa vaaka-asennossa, esimerkiksi suoratoistovideoita katsellessa.

Lämmönhallintaa on parannettu edeltäjiin nähden, eikä lämpöputkelle ole tarvetta.
Lämmönhallintaa on parannettu edeltäjiin nähden, eikä lämpöputkelle ole tarvetta.

Antennien lisäksi XZ Premiumin suunnittelussa on huomioitu komponenttien lämpeneminen aiemmista malleista poikkeavalla tavalla. Kolme eniten käytössä lämpenevää osakokonaisuutta ovat järjestelmäpiiri, takakamera sekä näytön ajuri. Esimerkiksi Z5 Premiumissa järjestelmäpiiri oli varustettu erillisellä lämpöputkella, jonka oli määrä siirtää lämpöä pois piiriltä, mutta piiri oli sijoitettu yläosaan, lähelle kameraa. XZ Premiumissa mainitut kolme komponenttia on sijoiteltu eri puolille laitetta niin, että lämpökuorma jakautuu tasaisesti, ja lämpöputken sijaan Premiumin sisältä löytyy kolmekerroksinen kilpirakenne, joka jakaa lämpöä tasaisesti, eikä kuumia pisteitä pääse syntymään.

Pikaisen testin perusteella Sony on onnistunut XZ Premiumin lämmönhallinnassa hyvin. 4K-videokuvausta käynnistettäessä kamera antaa edelleen varoituksen, että laite saattaa ylikuumentua, mutta vielä ainakaan reilun kymmenen minuutin kuvaamisen jälkeen ei laite tuntunut erityisen lämpimältä.

Sony Xperia XZ Premium saattaa nimensä puolesta olla ”vain” premium-versio viime syksyn huippumalli XZ:sta, mutta tekniikan vertailu osoittaa, että Premiumissa on laitettu käytännössä kaikki uusiksi. Xperia XZ Premium saapuu Suomeen touko–kesäkuun vaihteessa, ja sen suositushinta on noin 799 euroa.