Vuoden ensimmäinen Teknari ilmestyi, luvassa hieno vuosikerta

Teknarin vuoden 2012 ensimmäinen numero on ilmestynyt. Lehdessä katsastetaan niin autoilun kuin elektroniikankin viime vuoden tärkeimmät tapahtumat sekä tietenkin tutkaillaan, mitä alkanut vuosi tuo tullessaan.

Toimittaja Vesa Eskola on paikan päällä maanantaina alkaneilla Detroitin automessuilla, jossa autot pienenevät ja tunnelma sähköistyy. Eskolan uunituore reportaasi kertoo amerikkalaisen autoalan tuoreimmat kuulumiset.

Entä millainen olikaan autovuosi 2011 ja mikä säväytti Teknarin autotoimittajia? Ja mitkä ovat autovuoden 2012 aakkoset? Kaikki kysymykset saavat vastauksensa.

Elektroniikkaguru Henri Kuokan johdolla myös Teknarin elektroniikkatoimittajat pureutuvat samoihin kysymyksiin. Elektroniikkavuoden 2011 säväyttävimmiksi asioiksi löydettiin muun muassa sellaisia aika tavallisia aiheita kuin Angry Birds ja television teräväpiirtolähetykset. Mutta miksi ihmeessä?

Tasavallan presidentiksi ehdolla oleva keskustan Paavo Väyrynen ajaa oikeasti Opel Insignialla, mutta Teknarissa hän esittelee kampanja-autonsa Toyota Priuksen. Mieluiten hän istuu siinä vaimonsa kyyditettävänä.

Mielenkiintoinen persoona on Mikko Hirvonenkin. Hirvonen jatkaa Teknarin kolumnistina tänäkin vuonna, ja luvassa on epäilemättä mielenkiintoisia tarinoita Citroënin ratin takaa. Hirvosen mukaan kauden avauskisa Monte Carlossa ei jännitä.

Teknari ei peittele innostustaan autoihin. Tälläkin kertaa koeajossa on liuta erilaisia menopelejä: Audi R8 Spyder, Kia Soul, Volvo V60 Drive, Subaru XV, Chevroletin diesel-Aveo sekä Nissanin NV400-pakettiauto.

Ja jos iPad kiinnostaa myös pelikoneena, siihen kannattaa ladata suomalaisia pelejä. Angry Birdsin varjosta ponnistaa useampia addiktoivia kotimaisia taidonnäytteitä.

Teknarin numero 1/2012 on luettavissa verkossa sekä iPadillä ja Android-tableteilla.

Teknarin tv-ohjelman paluuta MTV3:lle odottaville tiedoksi: Teknarin kolmas tuotantokausi alkaa maaliskuussa.

Teknari