E-kirjojen myynti räjähti kasvuun kesällä

Elisa Kirja -palvelussa on käynyt vipinä kuluvana kesänä. E-kirjojen myynti on piristynyt selvästi. Myynti lähes tuplaantui viime vuoden kesään verrattuna.

Elisa Kirjan kesä–heinäkuun myyntilistan ykkönen oli Liane Moriartyn Hyvä aviomies, jota myytiin jo pelkästään ensimmäisen neljän päivän aikana yli 1000 kpl. Kirjan suosioon vaikutti se, että se ilmestyi e-kirjana jo ennen painetun kirjan julkaisua.

Viidestä myydyimmästä kirjasta neljä oli dekkareita. Myydyimpien listalle nousi muun muassa Jarkko Sipilän Luupuisto.

– Eniten e-kirjoina myydään yleensä samoja nimikkeitä, jotka ovat suosittuja myös tavallisissa kirjakaupoissa ja kirjastoissa, Elisa Kirja -palvelusta vastaava Essi Manner sanoo.

Elisan myydyimpien listalle nousevat helposti ne kirjat, joita markkinoidaan erilaisissa kampanjoissa, esimerkiksi kuukauden dekkarit.

Äänikirjat ovat niin ikään lisänneet suosiotaan.

– Latausmäärät ovat lisääntyneet, kun äänikirjat saatiin mp3-muotoon. Nyt niitä voi näppärästi kuunnella älypuhelimella.

Elisan palvelussa suomenkielisiä äänikirjoja on jo yli 800 kappaletta.

E-kirjojen hinnat ovat viime aikoina laskeneet.

– Kustantajat ovat totutelleet uuden formaatin hinnoitteluun. Erityisesti vanhempien kirjojen hinnat ovat laskeneet, Manner sanoo.