Onko manuaalivaihteistolla enää tulevaisuutta?

Amerikkalaiset ovat aina ymmärtäneet niiden päälle, ja vähitellen automaattivaihteistot ovat korvaamassa käsivaihteistot myös Euroopassa. Mutta automaattejakin on monenlaisia… Ja joskus on fiksua tehdä myös käsitöitä.

USA:ssa automaattivaihteistoja on suosittu aina, ja pitkälti vain mukavuussyistä. Miksi tehdä jotain itse, jos kone hoitaa saman sinun puolestasi? Amerikkalaiset ovat aina viettäneet paljon aikaa autoissa.

Euroopassa automaatit ovat olleet yleisiä edustavammissa autoissa, mutta perheautoissa ne ovat alkaneet ottaa ylivaltaa vasta kaksoiskytkinteknologian myötä. Tähän autovalmistajat on pakottanut puolestaan kiristyvät päästömääräykset. Päästöt ohjaavat lähes kaikkea autovalmistajien toimintaa tänä päivänä.

Kaikki eivät halua kuitenkaan automaattivaihteistoa, ja nostaahan automaatti myös usein auton hintaa. Ja mitä monimutkaisempaa tekniikkaa autossa käytetään, sen suurempi on riski, että jotain voi hajota. Siksi manuaalivaihteisto tulee säilymään jatkossakin tärkeänä osana autojen voimansiirrossa. Mutta manuaalivaihteistojakin on monenlaisia.

Yksi vaihtoehto on robottivaihteistot, joiden avulla käsiaskeistakin voidaan tehdä fiksumpia ja siten taloudellisempaa ajoa avittavia. Tämä hoituu elektronisesti ohjatun kytkinpolkimen avulla. Parhaimmillaan robottivaihteistot ovat tietysti kaupunkiliikenteessä.

Miten robottivaihteisto sitten toimii?

Sähköisesti ohjattu kytkin hoitaa kuskin vasemman jalan hommat. Kuskille jää siis vain käsityöt (1). Sensori (2) tunnistaa kytketyn vaihteen ja lähettää tiedon tästä ohjainyksikölle (3), joka kerää varmuudeksi tietoa myös muualta ajoneuvosta (4). Keräämiensä tietojen perusteella vaihteisto optimoi kytkimen (7) toiminnan. Kytkintä ohjataan hydraulisesti (6) pienen sähkömoottorin ja kiertoruuvin (5) avulla.

Teoriassa robottivaihteisto kuulostaa fiksulta, mutta miten on käytännön laita? Teknavin yhteistyökumppani Auto Zeitung otti asiasta selvää testaamalla saksalaisen Schaefflerin valmistamaa MTplus-järjestelmää 1,2-litraisella bensamoottorilla varustetussa autossa.

Taajama-ajossa yhdessä moottorin sammutusautomatiikan kanssa robottivaihteisto toi enimmillään noin kahdeksan prosentin säästön kulutukseen. Tämä on selvä ero nykyiseen normikulutukseen, jossa robottivaihteistolle saadaan täsmälleen sama kulutus kuin perinteiselle manuaalivaihteisolle. Valmistajan mukaan uuden normisyklin kohdalla ero tulee olemaan noin kolme prosenttia robottivaihteiston hyväksi.

Kulutusta suurempi merkitys järjestelmällä on kuitenkin ajomukaavuden paranemiseen. Moni ensimmäisiä robottivaihteistoja aikoinaan testannut on varmasti kiroillut niiden hidasta ja oikuttelevaa toimintaa, mutta nykyisellään automaattikytkin toimii jo ihan hyvin – etenkin jos kuljettaja edes hieman ennakoi vaihtotapahtumia.

Jatkossa järjestelmät kehittyvät lisää, kuten Auto Zeitung pääsi toteamaan seuraavan ja kolmannen sukupolven robottivaihteistojen kehitysversioiden kanssa. Kun järjestelmää ohjataan tulevaisuudessa pelkästään sähköisesti ilman mekaanisia osia tai hydrauliikkaa, vaihtoajat nopeutuvat ja vaihtotapahtuma mukavoituu. Jopa launch control -järjestelmien käyttö tulee tulevaisuudessa mahdolliseksi robottivaihteistojen avulla.

Testattujen järjestelmien perusteella robottivaihteistolle voi luvata valoisaa tulevaisuutta, sillä päästöjen merkitys tuskin vähenee jatkossakaan. Säästöt otetaan siksi sieltä, mistä ne ovat helpoiten otettavissa. Schaefflerin uden sukupolven robottivaihteistoja voi odotella autoihin vuoteen 2018 mennessä.

Onko käsivaihteistolla sitten lainkaan tulevaisuutta? Toki. Tänä vuonna myydään maailmanlaajuisesti arviolta hieman yli 90 miljoonaa uutta autoa. Noista yhä 44 prosenttia myydään käsivaihteistolla, eli erilaisten automaattivaihteistojen osuus on 56 prosenttia. Perinteinen automaatti on yhä suosituin, sellainen päätyy yli kolmasosaan eli noin 35 prosenttiin kaikista uusista autoista. Toiseksi yleisin on portaaton eli CVT-vaihteisto, sen osuus on 13 prosenttia. Vasta sen jälkeen tulee eurooppalaisten suosima kaksoiskytkinautomaatti, joita on kahdeksassa prosentissa uusista autoista. Robottivaihteistot eli automatisoidut käsivaihteistot ovat vielä toistaiseksi hyvin harvinaisia.

Vuoteen 2025 mennessä käsivaihteistojen osuuden arvioidaan laskevan 41 prosenttiin, joskin uusien autojen valmistusmäärän kasvu yli 110 miljoonaan tarkoittaa sitä, että myös käsivaihteistojen valmistusmäärä kasvaa yhä. Automaattivaihteistoissa perinteinen automaatti on edelleen vahvoilla 29 prosentin osuudellaan. Sekä CVT-vaihteisto (17 %) että kaksoiskytkinautomaatti (13 %) parantavat kuitenkin asemiaan. Robottivaihteistojen osuuden arvioidaan pysyvän jatkossakin vähäisenä.