Mitä uutta Androidissa? Tätä kaikkea Android N tuo

Google I/O 2016 -kehittäjäkonferenssia on vietetty tällä viikolla ja tapahtuman yhteydessä on Google esitellyt koko liudan uusia kuulumisia Android-maailmasta. Yhtiön seuraava käyttöjärjestelmä on vielä virallisesti nimeämätön Android N, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna, ja sen mukana on tulossa mielenkiintoisia uudistuksia.

Tehoa, tuottavuutta ja turvaa

Android N:ssä Google painottaa suorituskykyä, tuottavuutta ja turvallisuutta. Android N:n esiversio on edennyt jo kolmanteen painokseen, ja kaksi ensimmäistäovat tuoneet useita pinnan alla tapahtuneita uudistuksia, joiden ansiosta käyttöjärjestelmä on entistä tehokkaampi, voi ajaa sovelluksia tehokkaammin sekä näyttävämmin ja myös esimerkiksi asentaa sovellukset aiempaa nopeammin. Tuottavuutta parantavat muun muassa interaktiiviset ilmoitukset sekä jaetun näytön moniajo, eli puhelimen tai tabletin näytöllä voi samanaikaisesti ajaa kahta eri sovellusta. Aiemmin esimerkiksi joissain Samsungin laitteissa nähty ominaisuus on sisäänrakennettuna Android N:ssä.

Moniajo Android N:ssä.

Android N:n kolmas esiversio on ensimmäinen beta-vaiheen versioksi kutsuttava painos, eli pahimmat lastentaudit on siitä saatu karsittua. Kiinnostuneet voivat rekisteröityä beta-testaajiksi ja asentaa Android N:n esiversion yhteensopivalle Nexus-laitteelle.

Päivitykset taustalla

Käyttöjärjestelmän päivittämiseen haettiin ideaa Chromebook-tietokoneista. Android N voi asentaa uuden version käyttöjärjestelmästä taustalla niin, ettei käyttäjän tarvitse tehdä elettäkään. Kun uusi versio on asennettu, se otetaan käyttöön kun laite seuraavan kerran käynnistyy uudelleen. Vastaava järjestely toimii ainakin Chromebookilla mainiosti, ja laite ilmoittaa pienellä kuvakkeella, kun päivitys on asennettu ja laite kannattaa käynnistää uudelleen.

Virtuaalitodellisuus

Google Daydream mallilasit.

Odotettu uusi juttu Googlelta on sen oma virtuaalitodellisuusalusta. Googlen nimitys sen VR-alustalle on Daydream ja siihen kuuluu erityinen VR-tila (”VR Mode”) joka tulee osaksi Android N:ää. VR-tila vaikuttaa hyvin laajasti puhelimen toimintaan, alkaen siitä miten laite reagoi eri antureiden tietoihin, jatkuen aina siihen, miten laite piirtää pikseleitä näytölle. Jotta kokemus keinotekoisesta todellisuudesta olisi mahdollisimman uskottava ja miellyttävä käyttää, seuraa puhelin erityisen tarkasti käyttäjän pään liikkeitä ja kuva piirtyy näytölle mahdollisimman pienellä viiveellä. Lisäksi esimerkiksi sovellusten ilmoitukset sovitetaan stereokuvaan sopiviksi ja VR-laseilla katsottaviksi.