Huawei houkuttelee sovelluksia omaan kauppaansa – ”Sovelluksen tuominen AppGalleryyn ei ole vaativa projekti”

Huawei järjesti aiemmin tällä viikolla ensimmäisen Developer Day -kehittäjäpäivänsä Suomessa. Huawei houkuttelee nyt voimallisesti sovelluksia omaan AppGallery-sovelluskauppaansa, kun se ei voi enää tarjota uusissa laitemalleissaan esiasennettuja Googlen palveluja, ei myöskään Google Play -sovelluskauppaa.

Huawein mukaan sen oma sovelluskauppa Huawei AppGallery jatkaa kasvuaan Suomessa ja maailmalla. Kansainvälisesti tunnetuista sovelluksista muun muassa BBC, CNN, Twitter, Tinder, Deezer, TikTok, Snapchat, Amazon Shopping sekä Microsoft Office löytyvät jo AppGallerysta.

Suomalaisista sovelluksista esimerkiksi Finnair, Tori, Yle Areena, Foreca Weather, Iltalehti, IL Paras sää, Telkku.com, R-Kioski, Mobiili OmaElisa, DNA TV, Tuudo sekä SmartumPay ovat jo julkaisseet tai ovat julkaisemassa sovelluksensa Huawei AppGalleryssa.

AppGallery tarjoaa myös Quick Apps -pikasovelluksia, jotka muistuttavat enemmän verkkosivuja eivätkä vaadi erillistä asentamista vaan avautuvat suoraan kaupasta. Suomessa näistä esimerkkeinä ovat Yle, Ilta-Sanomat ja Posti.

Huawei kertoo myös käyvänsä tällä hetkellä yhteistyöneuvotteluja suomalaisten sovelluskehittäjien ja yritysten kanssa, jotta kaikki suomalaisille tärkeimmät sovellukset löytyvät tulevaisuudessa AppGallery-sovelluskaupasta.

Tarve lisäsovelluksille on suuri, sillä toistaiseksi AppGallerysta löytyy noin parikymmentä tämän hetken suosituimmasta 150 sovelluksesta Google Play -kaupassa Suomessa. Julkaisimme käyttökokemuksiamme Huawei-puhelimesta ilman Google-palveluja tammikuun lopulla. Sovelluskehittäjiltä Huawei-puhelinten tukeminen vaatii jatkossa jonkin verran lisätyötä, kun mahdolliset sovelluksissa käytetyt Googlen taustapalvelut esimerkiksi karttoihin tai sovellusten sisäisiin ostoihin täytyy korvata Huawein vastaavilla ratkaisuilla.

Huawein mukaan AppGallery-sovelluskaupalla on yli 400 miljoonaa kuukausittain aktiivista käyttäjää mutta toistaiseksi näistä valtaosan ymmärretään olevan Kiinassa, jossa Googlen palvelut eivät hallinnon rajoituksista johtuen ole olleet saatavilla ja esimerkiksi sovelluskauppojen markkina on tästä syystä aivan toisenlainen.

”Huawei AppGallery on virallinen sovelluskauppa, josta kuluttaja löytää kaikkien Huawein laitteiden kanssa yhteentoimivat sovellukset ja pelit. Sovelluskauppa on pyritty rakentamaan siten, että suomalaiset käyttäjät löytävät helposti juuri ne sovellukset, jotka ovat relevantteja nimenomaan heille“, Jaime Gonzalo, Vice President, Huawei Mobile Services Europe, kertoo.

Jaime Gonzalon tehtävä on nyt houkutella lisää sovelluksia Huawein sovelluskauppaan.
Jaime Gonzalon tehtävä on nyt houkutella lisää sovelluksia Huawein sovelluskauppaan.

”Huaweilla on sovelluksille korkeat laatu- ja turvallisuusstandardit. Jokainen AppGalleryyn ladattava sovellus kulkee tarkan seulan läpi, jotta estetään haittaohjelmien läpipääsy sovelluskauppaan. Vuonna 2019 AppGalleryyn lähetettiin 690 000 sovellusta, joista 260 000 (37 %) Huawei hylkäsi. Jokaisessa maassa, myös Suomessa, on oma tiimi, joka käy manuaalisesti läpi AppGalleryyn pyrkiviä sovelluksia varmistaakseen korkeimman mahdollisen laatu- ja turvallisuustason. Jos sovellus ei täytä vaatimuksia, Huawei kertoo kehittäjälle, miten tämä voi parantaa ja kehittää sovellustaan saadakseen sen osaksi AppGallerya. Haluamme auttaa kehittäjiä saavuttamaan halutun tason, koska tällöin kaikki voittavat. Jos sovellus pääsee AppGalleryyn, se on silloin todella hyvä”, Gonzalo muistuttaa.

”Sovelluksen tuominen AppGalleryyn ei ole vaativa projekti. Jos sovellus toimii Android-pohjalla, sovelluksesta tarvitsee muuntaa vain Googlen palveluja käyttävät komponentit kuten maksaminen HMS-yhteensopivaksi ja Huawei tarjoaa tätä varten valmiita kehityspaketteja. Sovelluskehittäjille tarjottu henkilökohtainen tuki ja palvelu lokaalilla tasolla ovat erinomaisia”, Gonzalo jatkaa.

Suomessa Huawei-älypuhelinten markkinaosuus yhdessä sen toisen brändin Honorin kanssa on ollut erittäin korkea. Tällä hetkellä Huawei on markkinaosuuksissa toisella sijalla Suomessa.

”Huawei tarjoaa käyttäjäystävällisen sovellusalustan maailman kolmanneksi suurimmassa sovelluskaupassa. Prioriteettimme on Huawei AppGallery -sovelluskaupan osalta sovellusten korkea laatu ja käyttäjäystävällinen kokemus. Autamme sovelluskehittäjiä ja sisällöntuottajia saavuttamaan tuloksia ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Huawei toivottaa AppGalleryyn tervetulleeksi sekä suuret toimijat että start-upit. Käyttäjien yksityisyys ja tietoturva on meille tärkeää ja noudatamme täysin paikallista lainsäädäntöä. Tämän takia valitsimme datakeskuksemme sijainniksi perinpohjaisena ja kaikin puolisen täsmällisenä tunnetun Saksan”, kertoo Roger Yu, Huawei Suomen kuluttajaliiketoiminnan maajohtaja.

Huawein onnistuessa AppGallery-sovelluskauppansa suosion kasvattamisessa voi siitä kasvaa entistä tasavertaisempi haastaja Applen App Storelle ja Google Playlle. Samalla maantieteellinen painopiste internetissä on siirtymässä Yhdysvaltojen keskeisestä asemasta monimuotoisemmaksi.

”Pitkästä aikaa sovelluskehitysmaailmassa tapahtuu vähän ravistelua. AppGalleryn ehdoton vahvuus on sen lupaus monipuolisuudesta. Voimme toivottavasti sukeltaa esimerkiksi kiinalaisten nuorten tyttöjen pään sisään ja heidän mielikuvitukseensa, sillä pääsemme näkemään, minkälaisia sovelluksia he suunnittelisivat, emme pelkästään Piilaakson ja suurten, globaaleiden yritysten rakentamia sovelluksia, kuten tähän asti. AppGallery on lähellä sitä, mitä internet alun perin oli: moniääninen ja mahdollistava”, totesi Huawein kehittäjäpäivillä puhunut brändilähettiläs, teknologiavaikuttaja ja lastenkirjailija Linda Liukas.

”Suomalaiselle kehittäjälle AppGallery on hieno mahdollisuus viedä omaa osaamistaan maailmalle. Tästä mahdollisuudesta puhuttiin jo 10 vuotta sitten, mutta se ei juurikaan ole realisoitunut, pelimaailmaa lukuunottamatta. Nyt tilanne muuttuu ja uskon, että sovelluskehittäjät ovat tästä innoissaan”, Liukas toteaa.

Linda Liukas nosti esiin, että pian internet on vähemmän amerikkalainen.
Linda Liukas nosti esiin, että pian internet on vähemmän amerikkalainen.