Google julkisti huippuluokan Pixel 4 ja Pixel 4 XL -älypuhelimensa

Google on viime viikkoina hämmästyttäviin mittoihin kasvaneen vuoto- ja paljastuskierteen jälkeen viimein julkistanut kokonaisuudessaan uudet huippuluokan Pixel 4 ja Pixel 4 XL -älypuhelimensa.

Google itsekään ei tosin olee edes pyrkinyt pitämään uutuuksiaan salassa, sillä ensimmäisen virallisen kuvan Pixel 4:stä takaapäin Google julkaisi jo 12. kesäkuuta. Nyt reilut neljä kuukautta myöhemmin viimeisetkin yksityiskohdat on paljastettu.

Pixel 4 ja Pixel 4 XL ovat ominaisuuksiltaan identtiset kokoaan ja sen vaikutuksia esimerkiksi akkuun lukuun ottamatta. Takana huomion kiinnittää uusi kaksi kameraa sisältävä neliön muotoinen kamera-alue. Värivaihtoehtoja takaa lasipintaisista puhelimista on kolme – musta Just Black, valkoinen Clearly White sekä oranssi Oh So Orange, joka on saatavilla rajoitettuna eränä.

Googlen Pixel-älypuhelimia ei ole myyty laajasti Suomessa mutta niitä on kuitenkin ollut helposti saatavilla myös Suomeen eurooppalaisten verkkokauppojen kautta.

Pixel 4:n hinnat Euroopassa lähtevät 749 eurosta ja Pixel 4 XL:n 899 eurosta. Myynti ensimmäisillä markkinoilla alkaa 24. lokakuuta.

  • Pixel 4, 64 Gt: 749 €
  • Pixel 4, 128 Gt: 849 €
  • Pixel 4 XL, 64 Gt: 899 €
  • Pixel 4 XL, 128 Gt: 999 €
Google Pixel 4, Just Black.
Google Pixel 4, Just Black.
Google Pixel 4 XL, Clearly White.
Google Pixel 4 XL, Clearly White.
Google Pixel 4 XL, Oh So Orange.
Google Pixel 4 XL, Oh So Orange.

Uusissa Google-puhelimissa ei ole lovea näytössä. 19:9-kuvasuhteen näytön koko ja tarkkuus ovat Pixel 4:ssä 5,7 tuumaa ja Full HD+ -tasoa sekä Pixel 4 XL:ssä 6,3 tuumaa ja Quad HD+ -tasoa. Kummassakin käytössä on OLED-näyttöpaneeli, joka tukee tavallista korkeampaa 90 hertsin päivitysnopeutta jonka myötä Google kutsuukin näyttöjä uudella Smooth Display -markkinointinimellä niiden sulavuuden takia. 90 hertsin virkistystaajuus on Suomen puhelinmarkkinoilla parhaimmin tuttu viimeisimmistä OnePlus-puhelimista OnePlus 7 Prosta sekä OnePlus 7T:stä ja 7T Prosta. Korkeampi virkistystaajuus tekee näytön sisällön selaamisesta sekä esimerkiksi käyttöliittymän animaatioista sulavamman näköisiä.

Näytön yläreunuksesta löytyy Pixel-uutuuksissa poikkeuksellinen kattaus tekniikkaa, sillä perinteisten etukameran sekä valoisuuden ja läheisyyden tunnistimen ohella mukana on myös 3D-kasvojentunnistukseen vaadittavat lisäkamerat ja -anturit kuin myös Googlen kehittämä Soli-tutkapiiri.

Pixel 4 -puhelimissa ei ole lainkaan sormenjälkilukijaa, vaan Google luottaa pelkästään Applen iPhone X ja 11 -sarjojen kanssa samanlaiseen 3D-kasvojentunnistukseen. Se heijastaa infrapunavalon avulla kasvoille pisteitä, joiden avulla kasvojentunnistus tapahtuu kolmiulotteisesti – ja huomattavasti turvallisemmin kuin pelkkään etukameraan perustuvassa kasvojentunnistuksessa.

Kenties erityisin ominaisuus Pixel 4 -puhelimissa on uusi Soli-tutkapiiri, jonka avulla puhelimet osaavat havaita luotettavalla ja tarkalla tavalla puhelimen edessä kädellä tehtävät liikkeet. Toistaiseksi Pixel 4 -puhelimissa tälle on muutamia käyttötarkoituksia: saapuvan puhelun tai soivan hälytyksen voi hiljentää helposti heilauttamalla kättä puhelimen edessä, minkä lisäksi tuettujen mediasovellusten osalta käden heilautuksella voi hypätä seuraavaan kappaleeseen. Google kutsuu näitä toimintoja Motion Sense -eleohjaukseksi.

Johtuen Soli-tutkan käyttämästä 60 gigahertsin taajuudesta ei ominaisuus ole käytettävissä koko maailmassa, ei muun muassa Intiassa, jossa Google ei tuokaan uutuuspuhelimiaan myyntiin. Esimerkiksi Euroopassa toiminto on kuitenkin täysin hyväksytty.

Soli-tutkapiiri sijaitsee 3D-kasvojentunnistukseen tarvittavien komponenttien ohella Pixel 4 -puhelinten näytön yläreunuksessa.
Soli-tutkapiiri sijaitsee 3D-kasvojentunnistukseen tarvittavien komponenttien ohella Pixel 4 -puhelinten näytön yläreunuksessa.

 

 

Google on tähän asti varustanut puhelimensa vain yhdellä takakameralla mutta Pixel 4 -puhelimissa on nyt 12 megapikselin pääkameran lisäksi myös tarkkuudeltaan 16 megapikselin telekamera optisella zoomilla. Telekameran avulla Googlen laskennallinen Super Res Zoom -lähennys toimii entistäkin paremmin, kuten myös kuvauskohteen taustan sumentava muotokuvatila.

Viime vuoden Pixel 3 -puhelimet saivat erityisesti edistyneen ohjelmistopohjaisen kuvankäsittelynsä ansiosta paljon kiitoksia kuvanlaadustaan ja samaan Google pyrkii myös nyt. Pixel 4 -puhelimissa on nyt uusi Pixel Neural Core -piiri, jota hyödynnetään muun muassa kameradatan käsittelyssä.

Erityistä huomiota kuvankäsittelyssä on nyt kiinnitetty luonnollisemman valkotasapainon saavuttamiseen eri tilanteissa otetuissa kuvissa.

Google on myös lisännyt kamerasovellukseen uusia kuvausominaisuuksia, kuten entistä edistyneemmän yökuvauksen sekä erityisen ominaisuuden tähtitaivaan kuvaamiseen. Uutena säätönä kamerasovellus saa myös Dual Exposure -valitsimen, jolla voi erikseen säätää kuvan kirkkaiden ja tummien kohtien valotusta.

Uusi ominaisuus Pixel 4 -puhelinten kamerasovelluksessa on myös Live HDR+, joka näyttää kameran etsimessä reaaliajassa koneoppimisen avulla lopullisen kuvan ennusteen lopullisesta HDR-kuvasta

Myös muuten Pixel 4 -puhelimet tulevat sisältämään ohjelmistopuolella erikoisominaisuuksia. Käyttöjärjestelmäversiona on luonnollisesti tuore Android 10, ja Google lupaa kolme vuotta sekä käyttöjärjestelmäversio- että tietoturvapäivityksiä. Käyttöliittymän ulkoasu on muokattavissa uudella Pixel-teemasovelluksella.

Google esittelee uusissa Pixel-puhelimissa uuden laitteessa itsessään toimivan ja näin huomattavasti aiempaa nopeamman Google Assistantin. Lisäksi Pixel 4 -puhelimet sisältävät edelleen myös Active Edge -puristustunnistuksen kyljen antureillaan. Puhelinta puristamalla voi aktivoida Google Assistantin.

Uutena sovelluksena mukaan tulee Recorder-äänentallenninsovellus, joka osaa myös muuntaa nauhoitukset reaaliajassa tekstiksi ja näin myös haettavaan muotoon. Aluksi tämä toimii englannin kielellä.

Pixel 4 -puhelimet ovat varustettu Qualcommin huippuluokan Snapdragon 855 -järjestelmäpiirillä mutta eivät kuitenkaan sen hieman tehokkaammalla, nyt vuoden jälkimmäisellä puoliskolla jo monista puhelimista löytyvällä Plus-versiolla.

RAM-käyttömuistin määrän Google on kasvattanut nyt 6 gigatavuun, mikä on edelleen vähäisempi määrä kuin monissa kilpailevissa Android-älypuhelimissa, joissa 8 tai jopa 12 gigatavua on jo yleinen RAM-käyttömuistin määrä. Sisäistä tallennusmuistia Pixel 4 -puhelimissa on 64 tai 128 gigatavua, eikä tallennusmuistia voi laajentaa muistikortilla.

Myös akkukapasiteetit ovat monia kilpailijoita pienemmät, erityisesti pienikokoisemmassa Pixel 4:ssä, jossa akku on vain 2 800 milliampeerituntia. Suurempi Pixel 4 XL sisältää 3 700 milliampeeritunnin akun. Kumpikin tukee akun pikalatausta 18 watin teholla sekä edelleen myös langatonta latausta.

Jo aiemmista Google-puhelimista tutuista ominaisuuksista voidaan mainita myös stereokaiuttimet sekä IP68-luokitellusti pöly- ja vesitiivis rakenne. Sekä Pixel 4 -puhelinten etu- että takapinta ovat Gorilla Glass 5 -lasia.

Pixel 4 -puhelinten tekniset tiedot

  • Takaa lasipintainen ja kyljiltä alumiininen rakenne
  • Pixel 4:ssä 5,7 tuuman OLED-näyttö 2280×1080 pikselin Full HD+ -tarkkuudella (444 PPI), Pixel 4 XL:ssä 6,3 tuuman OLED-näyttö 3040×1440 pikselin Quad HD+ -tarkkuudella (537 PPI), ei lovea, kuvasuhde 19:9, näytön virkistystaajuus 90 hertsiä
  • 3D Face Unlock -kasvojentunnistus (ei sormenjälkilukijaa)
  • Motion Sense -eleohjaus Soli-tutkapiiriin perustuen ja Active Edge -puristustunnistus
  • Stereokaiuttimet
  • Kaksi takakameraa: 77 asteen pääkamera 12 megapikseliä 1,4 mikronin pikselikoolla, dual pixel PDAF -automaattitarkennuksella ja f/1,7-aukolla ja 52 asteen telekamera 16 megapikseliä 1,0 mikronin pikselikoolla, PDAF-automaatitarkennuksella ja f/2,4-aukolla, molemmissa kameroissa optinen kuvanvakain
    • 4K 30 fps / 1080p 30/60/120 fps / 720p 240 fps -videokuvaus,
  • 8 megapikselin kiinteätarkenteinen etukamera 1,22 mikronin pikselikoolla, f/2,0-aukolla ja 90 asteen kuvakulmalla, lisäksi kaksi infrapunakameraa
    • 1080p Full HD -videokuvaus
  • 3 mikrofonia
  • Qualcomm Snapdragon 855 -järjestelmäpiiri, Pixel Neural Core ja Titan M -turvapiiri
  • 6 gigatavua RAM-käyttömuistia (LPDDR4X)
  • 64 tai 128 gigatavua sisäistä tallennusmuistia
  • Nano-SIM-korttipaikka ja integroitu eSIM
  • 4G LTE -mobiiliverkkoyhteys (kategoria 18/13, 1200/150 Mbit/s)
  • Wi-Fi 5 802.11a/b/g/n/ac / Bluetooth 5.0 / NFC -yhteydet
  • GPS / GLONASS / BDS / Galileo -paikannus
  • Kiihtyvyysanturi / gyroskooppi / kompassi / barometri / läheisyyden tunnistin / valoisuuden tunnistin
  • USB-C-liitäntä (USB 3.1 Gen 1), ei 3,5 millimetrin kuulokeliitäntää
  • Pixel 4:ssä 2 800 milliampeeritunnin ja Pixel 4 XL:ssä 3 700 milliampeeritunnin akku
  • 18 watin pikalataus (9V/2A) ja langaton Qi-lataus
  • Pöly- ja vesitiivis rakenne (IP68)
  • Mitat Pixel 4:ssä 147,1 x 68,8 x 8,2 millimetriä ja Pixel 4 XL:ssä 160,4 x 75,1 x 8,2 millimetriä
  • Paino Pixel 4:ssä 162 grammaa ja Pixel 4 XL:ssä 193 grammaa
  • Android 10 -käyttöjärjestelmäversio