Yleisö ehdotti ja äänesti: ensi vuonna luvassa kahdella tapaa erikoinen älypuhelin ZTE:ltä

ZTE:n Project CSX -joukkoistuskampanja on nyt tullut äänestysten osalta päätökseen ja ZTE:n on aika ryhtyä työhön kehittämään voittanutta ideaa.

Yleisön aluksi tekemistä ehdotuksista valittiin ja hiottiin loppuäänestykseen viisi erilaista uutta mobiilituoteideaa, joista lopulta voittajaksi valikoitui älypuhelin katseohjauksella sekä tarttuvalla takapinnalla.

Nyt ZTE aloittaa näillä ominaisuuksilla varustetun älypuhelimen kehitystyön ja valmista pitäisi tulla joskus ensi vuoden 2017 aikana. Puhelinta aiotaan ilmeisesti esitellä jo vuodenvaihteen jälkeen CES-messuilla.

ZTE:n älypuhelimella pitäisi ehdotuksen mukaan olla mahdollista selata sisältöä silmiä liikuttamalla. Lisäksi puhelimen takapinta olisi tarttuvaa materiaalia, mikä mahdollistaisi puhelimen kiinnityksen seinään tai muulle tasaiselle pinnalle. Alkuperäisessä ehdotuksessa puhelimen näytön kooksi oli mainittu 5,5 tuumaa ja kuorten olevan joko metallia tai polykarbonaattia, mutta tällaiset yksityiskohdat todennäköisesti voivat muovautua vielä kehitysprosessin aikana.

ZTE:n mukaan voittava idea älypuhelimesta sai viimeisessä vaiheessa 36 prosenttia viidelle eri idealle annetuista äänistä. Älykkäät Android-puhelimen kuoret saivat 21 prosenttia, vakio-Androidilla varustettu älypuhelin 19 prosenttia, vedenkestävä virtuaalitodellisuuslaite 16 prosenttia ja kämmenen liikkeitä ohjaava Powerglove-käsine vain 8 prosenttia äänistä.

ZTE on kertonut ottavansa yleisön mahdollisesti mukaan vielä nyt puhelimen kehitysvaiheessa, esimerkiksi kenties avaamalla äänestyksen myös kehitettävän puhelimen väreistä sekä nimestä.