Xiaomi vahvisti lanseeraustilaisuuden 4. lokakuuta - odotettavissa Xiaomi 12T -sarjan älypuhelimet ja mahdollisesti muita uutuuksia

Xiaomi on vahvistanut jo aiemmin paljastuneella tavalla tulevansa järjestämään tiistaina 4. lokakuuta Make moments mega -lanseeraustilaisuuden.

Xiaomi ei ole vielä kertonut tarkemmin, mitä tuotteita tulevassa lanseeraustilaisuudessa on luvassa, mutta ennakkohuhujen perusteella pääosassa tulevat olemaan Xiaomi 12T -sarjan älypuhelimet. Niiden lisäksi voidaan nähdä muitakin uutuuksia – esillä huhuissa ovat olleet Redmi Pad -tablettilaite sekä uudet täyslangattomat nappikuulokkeet.

Tilaisuuden Make moments mega –teema lienee viittaus Xiaomi 12T Prohon odotettavaan 200 megapikselin kameraan.

Kello 15.00 Suomen aikaa alkava lanseeraustilaisuus järjestetään fyysisesti Münchenissä, Saksassa, mutta lisäksi se on seurattavissa suorana lähetyksenä verkon kautta. Mobiili.fi tulee osallistumaan tilaisuuteen paikan päällä.

Xiaomi 12T -sarjassa odotettavat älypuhelimet Xiaomi 12T ja Xiaomi 12T Pro ovat jo paljastuneet tuotekuvien ja teknisten tietojen osalta useissa eri aiemmissa vuodoissa.

Xiaomi 12T ja 12T Pro jakavat keskenään varsin yllätyksettömän muotoilun. Etupuolella on kookas näyttö melko ohuilla reunuksilla ja reiällä etukameralle näytön yläreunassa, kun taas takana vasemmassa yläkulmassa sijaitsee kamerakohouma. Takakameroita on kolme kappaletta, ja kamerakohouman design muistuttaa aiempia Xiaomi 12 -sarjan älypuhelimia. Pohjassa ovat USB-C-liitännän ohella kaiutin- ja mikrofoniaukot. Sivuja puhelimissa kiertää muovirunko.

Ulkoisesti puhelimet erottaa toisistaan vain kamerakohouman tekstistä, joka kertoo pääkameran tarkkuudeksi Xiaomi 12T Prossa 200 megapikseliä ja Xiaomi 12T:ssä 108 megapikseliä.

Vuotaja Evan Blass paljasti aiemmin omalla Twitter-tilillään useista kuvakulmista alta löytyvät tarkat tuotekuvat sinisestä Xiaomi 12T Prosta sekä mustasta Xiaomi 12T:stä. Lisäksi puhelimista kolmas värivaihtoehto on hopea, joka on nähty toisen vuotajan Roland Quandtin julkaisemissa kuvissa. Samainen vuotaja paljasti myös paljon muita kuvia ja tietoja Xiaomi 12T -puhelimista aiemmassa artikkelissaan WinFuture.de-sivustolla.

Kuultujen huhujen mukaan Xiaomi 12T:n hinta Euroopassa voisi olla alkaen 649 euroa ja Xiaomi 12T Pron 849 euroa.

Xiaomi 12T Pro sinisenä eri kuvakulmista. Kuva: Evan Blass / Twitter.
Xiaomi 12T Pro sinisenä eri kuvakulmista. Kuva: Evan Blass / Twitter.
Xiaomi 12T mustana eri kuvakulmista. Kuva: Evan Blass / Twitter.
Xiaomi 12T mustana eri kuvakulmista. Kuva: Evan Blass / Twitter.
Xiaomi 12T Pro ja Xiaomi 12T, Lunar Silver. Kuvat: Roland Quandt / Twitter.
Xiaomi 12T Pro ja Xiaomi 12T, Lunar Silver. Kuvat: Roland Quandt / Twitter.

Ennakkoon paljastuneiden tietojen mukaan Xiaomi 12T Pro on sisältämässä 200 megapikselin Samsung ISOCELL HP1 -kennon, joka tarjoaa 0,64 mikronin pikselikoon täydellä 200 megapikselin kuvakoolla. 50 megapikselin kuvakoolla pikselikoko on 1,28 mikronia ja 12,5 megapikselin kuvakoolla 2,56 mikronia. Sama kamerakenno on nähty jo Motorolan Edge 30 Ultrassa (Kiinassa X30 Pro). Xiaomi 12T Pron pääkameran aukon kooksi on kerrottu f/1,69.

Xiaomi 12T:ssä sen 108 megapikselin pääkamera on varustettu f/1,65-aukolla.

200 ja 108 megapikselin pääkameroiden rinnalla Xiaomi 12T -puhelinten muut takakamerat ovat tiettävästi 8 megapikselin ultralaajakulmakamera f/2,2-aukolla ja 2 megapikselin makrokamera. Etukameran tarkkuus on 20 megapikseliä.

Xiaomi 12T -kaksikko on varustettu tasaisella 6,67 tuuman AMOLED-näytöllä, jonka tarkkuus on tavanomaista Full HD+ -tarkkuutta korkeammat 2712×1220 pikseliä ja virkistystaajuus 120 hertsiä. Näyttölasina on Corning Gorilla Glass 5.

Pääkameran lisäksi toinen merkittävä ero Xiaomi 12T:n ja 12T Pron välillä löytyy järjestelmäpiiristä. Xiaomi 12T Pro on varustettu Qualcommin Snapdragon 8+ Gen 1 -huippupiirillä, kun taas Xiaomi 12T:ssä on ylempää keskitasoa edustava MediaTek Dimensity 8100-Ultra. RAM-käyttömuistia Xiaomi 12T Prossa on 8 tai 12 gigatavua, sisäistä tallennusmuistia 256 gigatavua, kun taas Xiaomi 12T tarjoaa vastaavasti 8 gigatavua ja joko 128 tai 256 gigatavua.

5 000 milliampeeritunnin akun sekä Xiaomi 12T:ssä että Xiaomi 12T Prossa pitäisi tukea tehokasta 120 watin pikalatausta.

Xiaomi 12T -puhelimissa on lisäksi muun muassa Harman Kardon -brändätyt stereokaiuttimet. Käyttöjärjestelmäversiona on vielä Android 12 osana MIUI 13 -ohjelmistoa.

Paksuutta Xiaomi 12T -puhelimilla on 8,6 millimetriä painon ollessa Xiaomi 12T:ssä 202 grammaa ja Xiaomi 12T Prossa 205 grammaa.

Aiemmin syyskuussa kaksikosta edullisemman Xiaomi 12T:n nähtiin jo päätyneen myyntiinkin asti ainakin Perussa.

Yhteenveto Xiaomi 12T -puhelinten paljastuneista teknisistä ominaisuuksista

  • 6,67 tuuman AMOLED-näyttö 2712×1220 pikselin tarkkuudella (446 PPI) ja 120 hertsin virkistystaajuudella, HDR10+ & Dolby Vision -tuki, Corning Gorilla Glass 5 -lasi
  • Kolme takakameraa
    • Pääkamera
      • Xiaomi 12T: 108 megapikseliä Samsung ISOCELL HM6 -kennolla ja f/1,65-aukolla
      • Xiaomi 12T Pro: 200 megapikseliä Samsung ISOCELL HP1 -kennolla ja f/1,69-aukolla
    • 8 megapikselin ultralaajakulmakamera
    • 2 megapikselin makrokamera
  • 20 megapikselin etukamera
  • Stereokaiuttimet Harman Kardon -brändäyksellä, Dolby Atmos -tilaäänituki
  • Järjestelmäpiiri
    • Xiaomi 12T: MediaTek Dimensity 8100-Ultra
    • Xiaomi 12T Pro: Qualcomm Snapdragon 8+ Gen 1
  • RAM-käyttömuisti (LPDDR5)
    • Xiaomi 12T: 8 gigatavua
    • Xiaomi 12T Pro: 8 tai 12 gigatavua
  • Tallennusmuisti (UFS 3.1)
    • Xiaomi 12T: 128 tai 256 gigatavua
    • Xiaomi 12T Pro: 256 gigatavua
  • 5 000 milliampeeritunnin akku 120 watin Xiaomi HyperCharge -pikalatauksella
  • Mitat 163,1 x 75,9 x 8,6 millimetriä
  • Paino
    • Xiaomi 12T: 202 grammaa
    • Xiaomi 12T Pro: 205 grammaa

Alla aiemmin vuotaneet tuotekuvat Xiaomi 12T Prosta sinisenä ja Xiaomi 12T:stä mustana.

Xiaomi 12T Pro edestä. Kuva: WinFuture.de.
Xiaomi 12T Pro edestä. Kuva: WinFuture.de.
Xiaomi 12T Pro takaa sinisenä. Kuva: WinFuture.de.
Xiaomi 12T Pro takaa sinisenä. Kuva: WinFuture.de.
Xiaomi 12T Pro takaa mustana. Kuva: WinFuture.de.
Xiaomi 12T Pro takaa mustana. Kuva: WinFuture.de.
Xiaomi 12T edestä. Kuva: WinFuture.de.
Xiaomi 12T edestä. Kuva: WinFuture.de.
Xiaomi 12T takaa mustana. Kuva: WinFuture.de.
Xiaomi 12T takaa mustana. Kuva: WinFuture.de.