Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Xiaomi vahvisti: 13T-sarjan älypuhelinten lanseeraustilaisuus Berliinissä 26. syyskuuta - kamerayhteistyö Leican kanssa jatkuu

Xiaomi on vahvistanut tulevansa julkistamaan 13T-sarjan älypuhelimensa 26. syyskuuta Berliinissä järjestettävässä lanseeraustilaisuudessa.

Samalla Xiaomin perustaja ja toimitusjohtaja Lei Jun on vahvistanut julkaisussaan X-palvelussa Xiaomi 13T -sarjan jatkavan Xiaomin yhteistyötä Leican kanssa.

Xiaomi 13T:stä ja Xiaomi 13T Prosta on nähty monia vuotoja. Xiaomi 13T on esimerkiksi nähty jo kattavalla unboxing- ja esittelyvideolla ja Xiaomi 13T Pro puolestaan viranomaiskuvissa.

Ulkoisesti Xiaomi 13T:n ja Xiaomi 13T Pron pitäisi olla muotoilun osalta tismalleen samanlaisia, mutta edullisemmassa 13T:ssä kamera-alueella ei välttämättä ole Xiaomi 13T Prosta löytyvää Leica-brändäystä. Mahdollisesti 13T-kaksikosta vain Xiaomi 13T Pro jatkaa Xiaomin kumppanuutta saksalaisen kamera- ja optiikkavalmistaja Leican kanssa, ja puhelinten välillä saattaa olla eroa kameroiden linsseissäkin.

Xiaomi 13T Pro. Kuvat: MySmartPrice.
Xiaomi 13T Pro. Kuvat: MySmartPrice.

Muuten sekä Xiaomi 13T että 13T Pro ovat sisältämässä 6,67 tuuman AMOLED-näytön korkealla 2712×1220 pikselin tarkkuudella ja nopealla 144 hertsin virkistystaajuudella sekä jopa 2 600 nitiin huipussaan yltävällä kirkkaudella.

Xiaomi 13T. Kuvankaappaus videolta.
Xiaomi 13T. Kuvankaappaus videolta.

Järjestelmäpiiri on tärkein ero Xiaomi 13T:ssä ja Xiaomi 13T Prossa. Xiaomi 13T -perusmallissa on keskiluokan MediaTek Dimensity 8200-Ultra -järjestelmäpiiri, kun huippumalli on varustettu tehokkaammalla Dimensity 9200:lla.

Toinen ero Xiaomi 13T -puhelinten väliltä löytyy nähtävästi pikalatauksesta. Xiaomi 13T:ssä pikalataus toimii 67 watin teholla, kun taas Xiaomi 13T Pron odotetaan tukevan 120 watin pikalatausta.

Xiaomi 13T:ssä on 50 megapikselin pääkamera Sony IMX707 -kennolla, jonka lisäksi takaa löytyvät 8 megapikselin ultralaajakulmakamera sekä 2x optisen zoomin telekamera. Pääkameran pitäisi olla sama sekä Xiaomi 13T:ssä että 13T Prossa, mutta muissa kameroissa on ilmeisesti eroa, sillä Xiaomi 13T Pron pitäisi sisältää 13 megapikselin ultralaajakulmakamera. Xiaomi 13T tukee parhaimmillaan 4K 30 fps / 1080p 60 fps -videokuvausta.

Xiaomi 13T kahtena värivaihtoehtona. Kuvankaappaus videolta.
Xiaomi 13T kahtena värivaihtoehtona. Kuvankaappaus videolta.

Ranskalaisen Dealabs-sivuston aiemman paljastuksen mukaan Ranskassa Xiaomi 13T:n hinta tulee olemaan 8+256 gigatavun muistiversiona 649 euroa ja Xiaomi 13T Pron 16 gigatavun + 1 teratavun muistiversiona 999 euroa. Muitakin muistiversioita on tulossa, ja niiden hinnoista ei ole vielä tietoa.

Xiaomi 13T:stä ja Xiaomi 13T Prosta paljastuneet tekniset tiedot

  • 6,67 tuuman AMOLED-näyttö 20:9-kuvasuhteella, 2712×1220 pikselin tarkkuudella (446 PPI), 68 miljardin sävyn väritoistolla ja 144 hertsin virkistystaajuudella, kirkkaus 1 200 nitiä tai huipussaan jopa 2 600 nitiä, kontrastisuhde 5000000:1
  • Sormenjälkilukija näytön alla
  • Kolme takakameraa (Leica-brändäyksellä/linsseillä ainakin 13T Prossa)
    • Xiaomi 13T
      • 50 megapikselin pääkamera 24 mm -polttovälillä, 1/1,28″-koon Sony IMX707 -kennolla, 1,22 mikronin pikselikoolla (neljä pikseliä yhdistäen 2,44 mikronia), 7-elementtisellä linssillä ja f/1,9-aukolla
      • 8 megapikselin ultralaajakulmakamera
      • 2x optisen zoomin telekamera
    • Xiaomi 13T Pro
      • 50 megapikselin pääkamera 24 mm -polttovälillä, 1/1,28″-koon Sony IMX707 -kennolla, 1,22 mikronin pikselikoolla (neljä pikseliä yhdistäen 2,44 mikronia), 7-elementtisellä linssillä ja f/1,9-aukolla
      • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera 15 mm -polttovälillä, 1,12 mikronin pikselikoolla ja f/2,2-aukolla
      • 50 megapikselin 2x optisen zoomin telekamera 50 mm -polttovälillä, 0,61 mikronin pikselikoolla (neljä pikseliä yhdistäen 1,22 mikronia), 5-elementtisellä linssillä ja f/1,9-aukolla
    • Videokuvaus maks. 4K 30 fps
  • 20 megapikselin etukamera 26 mm -polttovälillä, 0,8 mikronin pikselikoolla ja f/2,2-aukolla
  • Järjestelmäpiiri
    • Xiaomi 13T: MediaTek Dimensity 8200-Ultra
    • Xiaomi 13T Pro: MediaTek Dimensity 9200+
  • RAM-käyttömuisti ja tallennusmuisti
    • Xiaomi 13T: 8+256 Gt, 12+256 Gt
    • Xiaomi 13T Pro: Jopa 16 Gt + 1 Tt
  • Kaksi nano-SIM-korttipaikkaa
  • 2G / 3G / 4G / 5G -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 7 / Bluetooth 5.4 / NFC -yhteydet
  • USB-C-liitäntä
  • 5 000 milliampeeritunnin akku 67 watin (Xiaomi 13T) ja 120 watin (Xiaomi 13T Pro) pikalatauksella
  • Mitat 162,2 x 75,7 x 8,49 millimetriä
  • Paino 197 grammaa (Xiaomi 13T) ja 206 grammaa (Xiaomi 13T Pro)
  • IP68-luokitellusti pöly- ja vesitiivis rakenne
  • Android 13 -käyttöjärjestelmäversio