Xiaomi Mi A3 -älypuhelimen Android 10 -päivityksestä tuli farssi – vedettiin pois jakelusta jo kolmannen kerran

Xiaomin Android 10 -käyttöjärjestelmäpäivityksestä Android One -ohjelmaan kuuluvalle Mi A3 -älypuhelimelle on muodostumassa aikamoinen farssi.

Xiaomi julkaisi päivityksen pitkän odotuksen jälkeen alun perin maaliskuun alussa. Päivitys vedettiin kuitenkin nopeasti julkaisunsa jälkeen pois saatavilta sen osoittauduttua erittäin bugiseksi. Esimerkiksi kameran on kerrottu kaatuilleen yhtäkkisesti, puhelinten käynnistyneen uudelleen omia aikojaan ja sormenjälkilukijan lopettaneen toimintansa.

Sittemmin Xiaomi on aloittanut jakelemaan päivitystä kahdesti uudelleen, kolmannen kerran aiemmin tällä viikolla. Samoin kolmannen kerran Xiaomi on kuitenkin joutunut vetämään päivityksen myös pois saatavilta.

Toistaiseksi vakaan Android 10 -version julkaisua joudutaan siis yhä odottamaan Mi A3:lle, jonka olisi voinut olettaa Android One -ohjelmaan kuuluvana älypuhelimena saavan sen mukaisen puhtaan vakioversion Androidista päivityksenä varsin nopeasti.

Ongelmat päivityksissä ovat olleet moninaisia. Aiemmin yllä mainittujen lisäksi päivityksen asentamaan ehtineet ovat kertoneet akunkeston merkittävästä heikentymisestä, kameran laukausinviiveen pidentyneen selvästi ja yleisesti käyttöliittymän toiminnan ja suorituskyvyn heikentyneen.