Xiaomi lanseerasi Poco-sisarbrändinsä – ensimmäinen älypuhelin Pocophone F1 yhdistää huipputehon ja edullisen hinnan

Kiinalainen maailman TOP5-älypuhelinvalmistajiin lukeutuva Xiaomi on esitellyt Intiassa järjestetyssä julkistustilaisuudessa uuden sisarbrändinsä Pocon ja sen ensimmäisen älypuhelimen, Pocophone F1:n. Pocon myötä Xiaomilla on jatkossa toinen brändinsä kuten esimerkiksi Huaweilla on Honor. Mahdollisesti tavaramerkkisyistä Intiassa brändistä käytetään lyhyempää Poco-muotoa, mutta Euroopassa näillä näkymin pidemmin Pocophone.

Ensimmäisestä Pocophone-puhelimesta ehti paljastua eri tavoin kattavasti tietoja jo hyvissä ajoin ennen puhelimen tänään tapahtunutta virallista julkistusta.

Poco-puhelimet painottavat ennen kaikkea suorituskykyä.
Poco-puhelimet painottavat ennen kaikkea suorituskykyä.

Poco-brändin ideaksi on kerrottu tarjota huipputekniikkaa edulliseen hintaan. Ensimmäisessä Pocophone-puhelimessa Pocophone F1:ssä pyrkimys edullisuuteen näkyy perusversioiden muovisessa takapinnassa. Tekniikka on samanaikaisesti huippuluokkaa, sillä puhelimen sisuksista löytyy markkinoiden parhaimmistoa edustava Qualcommin Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri. Snapdragon 845:n suorituskykyä korostettiin myös Poco-julkistustilaisuudessa muun muassa toteamalla sen grafiikkasuorituskyvyn peittoavan Huawein uusimman Kirin 970 -huippupiirin jopa 60 prosentilla ja Samsungin uusimman Exynos 9810:n 30 prosentilla.

Pocophone F1 on varustettu myös nestejäähdytyksellä, joka lämpöputken voimin siirtää lämpöä pois järjestelmäpiiriltä. Tältä osin julkistustilaisuudessa uutuutta vertailtiin myös Snapdragon 845:llä varustettuun OnePlus 6:een, jonka suorituskyky laski pidemmässä rasituksessa liiallisen lämmön takia, kun AnTuTu-suorituskykytestiä ajettiin kuudesti peräkkäin.

Pocophone F1:n pitäisi tarjota tehokkaan jäähdytyksen myötä huipputehoa pidempään.
Pocophone F1:n pitäisi tarjota tehokkaan jäähdytyksen myötä huipputehoa pidempään.

Pocon laajempaa tavoitetta brändinä on kuvailtu paluuksi perusasioihin ja suorituskyvyn laittamiseen etusijalle uusien turhien lisäominaisuuksien sijaan. Tämä näkyy tehokkaan järjestelmäpiirin lisäksi suuren kapasiteetin akussa. Pocophone F1:ssä on 4 000 milliampeeritunnin akku, joka tukee Quick Charge 3.0 -pikalatausta. Julkistustilaisuudessa muiden älypuhelinten turhuuksista esiin nostettiin muun muassa Samsungin Bixby-painike tai hetkellinen 960 ruudun hidastusvideokuvaus. Poco-puhelimista turhuudet on karsittu, ja näin painettu huippuluokan suorituskyvyn tarjoavan älypuhelimen hintaa alemmaksi, kertoo uuden brändin markkinointiviesti.

Pocophone F1:n perusversioiden rakenteessa käytetty muovi on kovapinnoitettua polykarbonaattia, jossa on seitsemänkerroksinen väritys. Värivaihtoehtoja ovat musta Graphite Black, sininen Steel Blue sekä Rosso Red.

Tarjolle Pocophone F1:stä tulee kuitenkin myös Armoured edition -erikoisversio, jossa materiaalina on muovin sijaan muun muassa luotiliiveistä tuttu Kevlar-aramidikuitu.

 

Pocophone F1:n kolme tavallista värivaihtoehtoa sekä Kevlar-erikoisversio.
Pocophone F1:n kolme tavallista värivaihtoehtoa sekä Kevlar-erikoisversio.

Euroopassa Pocophone F1:n hinnan odotetaan asettuvan ennakkotietojen perusteella ainakin alle 450 euroon. Tarkempia hintatietoja odotetaan vielä. Intiassa ensimmäinen Poco-puhelin on hinnoiteltu erittäin aggressiivisesti, sillä 6 gigatavun RAM-käyttömuistilla ja 64 gigatavun tallennusmuistilla hinta on vain 20 999 rupiaa eli 260 euroa ja 128 gigatavun tallennusmuistilla 23 999 rupiaa eli noin 300 euroa. 8 gigatavun RAM- ja 256 gigatavun tallennusmuistilla hinta on 28 999 rupiaa eli noin 360 euroa. Kevlar-pintaisen Armoured edition -erikoisversion hinta samoilla muistimäärillä on 29 999 rupiaa eli reilut 370 euroa.

Ensimmäinen Poco-puhelin tullaan esittelemään vielä erillisissä tilaisuuksissa 27. elokuuta Pariisissa Ranskassa, Jakartassa Indonesiassa sekä Hong Kongissa. Yhteensä puhelin on tulossa yli 50 kansainväliselle markkinalle. Intiassa myynti käynnistyy 29. elokuuta.

Takana Pocophone F1:ssä on 12 ja 5 megapikselin kaksoiskamera.
Takana Pocophone F1:ssä on 12 ja 5 megapikselin kaksoiskamera.

Snapdragon 845 -järjestelmäpiirin ja suuren akun ohella Pocophone F1:n ominaisuuksia ovat 6,18 tuuman IPS LCD -näyttö 18,7:9-kuvasuhteella, 2246×1080 pikselin tarkkuudella ja lovella näytön yläreunassa, 12 + 5 megapikselin kaksoistakakamera, 20 megapikselin etukamera, 6 gigatavua RAM-käyttömuistia, 64 gigatavua sisäistä tallennusmuistia sekä muistikorttipaikka / toinen SIM-korttipaikka. Liitäntöinä ovat USB-C ja 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä ja yhteyksistä tuki löytyy yllätyksettömästi 4G LTE:lle, Bluetooth 5.0:lle ja Wi-Fi 802.11a/b/g/n/ac:lle.

Takaa löytyvän sormenjälkilukijan lisäksi Pocophone F1 on varustettu kasvojentunnistuksella, joka hyödyntää infrapunasensoria. Verrattuna etukameraan perustuvaan kasvojentunnistukseen infrapunasensorilla toteutettu kasvojentunnistus toimii myös täysin pimeässä.

Pocophone F1 on varustettu infrapunasensorin voimin toimivalla kasvojentunnistuksella.
Pocophone F1 on varustettu infrapunasensorin voimin toimivalla kasvojentunnistuksella.

Ohjelmistona Pocophone F1:ssä on Android 8.1 Oreo Xiaomin omalla MIUI-käyttöliittymällä, joten puhdas vakio-Android ei kuulu brändin reseptiin. MIUI-käyttöliittymää kerrotaan kuitenkin muokatun jonkin verran Poco-puhelimeen suunnitellulla koti- ja sovellusnäkymällä eli Poco Launcherilla, suorituskykyparannuksilla sekä lupauksella nopeista päivityksistä. Android 9 Pie -päivitys luvataan vielä loppuvuoden aikana ja tietoturvapäivityksiä vähintään kerran vuosineljänneksessä, joskin tavoitteena on tarjota niitä huomattavasti useammin.

Pocophone F1:n tekniset tiedot

  • Muovitakapintainen rakenne (Kevlar-pintainen Armoured edition -versiossa)
  • 6,18 tuuman IPS LCD -kosketusnäyttö 2246×1080 pikselillä ja 18,7:9-kuvasuhteella
  • Sormenjälkilukija takana, kasvojentunnistus infrapunasensorilla
  • Takana kaksoiskamera: 12 megapikselin pääkamera 1,4 mikronin pikselikoolla ja f/1,8-aukolla (Sony IMX363 -kenno) ja 5 megapikselin apukamera, dual pixel PDAF -automaattitarkennus
  • Etukamera 20 megapikseliä f/2,0-aukolla
  • Kahdeksanytiminen Qualcommin Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri (4x 2,8 GHz Kryo 385 + 4x 1,8 GHz Kryo 385, Adreno 630 -grafiikkasuoritin)
  • 6 tai 8 gigatavua RAM-käyttömuistia (LPDDR4X)
  • 64, 128 tai 256 gigatavua sisäistä tallennusmuistia (UFS 2.1) ja microSD-muistikorttipaikka (tuki 256 gigatavuun asti)
  • Kaksi SIM-korttipaikkaa (toinen jaettu muistikorttipaikan kanssa)
  • 4G LTE -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 802.11a/b/g/n/ac / Bluetooth 5.0 -yhteydet
  • USB-C- ja 3,5 millimetrin kuulokeliitännät
  • 4 000 milliampeeritunnin akku Quick Charge 3.0 -pikalataustuella
  • Mitat 156 x 75,5 x 9 millimetriä
  • Paino 185 grammaa
  • Android 8.1 Oreo -käyttöjärjestelmä MIUI for Poco -käyttöliittymällä