Wolt reagoi kohuun – lähettien palkkiot kasvavat

Suomalaisen Woltin ympärillä on viime viikot pyörinyt palkkakohu, jonka mukaan palvelun kuljettajille maksetaan liian vähän palkkaa. Puhe on ollut 150 euron viikkopalkoista, mutta aivan näin asia ei kuitenkaan ole. Wolt julkaisi tiedotteen kuljettajien palkkioihin koskien.

Wolt on palvelu, joka toimii puhelinsovelluksen kautta. Sen kautta voi tilata ruokaa kotiinsa tai haettavaksi ja maksaminen hoituu sovelluksen kautta. Mediassa ja keskustelupalstoilla on viime aikoina pyörinyt väite, että Woltin läheteillä palkkiot olisivat todella matalat.

150 euroa viikon työstä – pitääkö se paikkaansa?

Tämä väite ei ole Woltin tiedotteen mukaan tuossa muodossa totta. Woltin läheteilleen maksama keskipalkkio on 12,9 euroa tunnilta, mikä tarkottaisi 37,5 tunnin työviikolla noin 2 000 euron kuukausikorvausta.

Yhtiö aikoo kuitenkin muuttaa palkkioitaan. "Olen itse jutellut kahden kesken yli 30 lähetin kanssa ja hakenut ideoita, miten toimintaa pitäisi kehittää", kertoo Woltin operatiivinen johtaja Juhani Mykkänen. Uudessa mallissa viikonloppuisin lähetti saa noin 14-17 euroa tunnilta Mykkäsen mukaan.

Maanantaista torstaihin Wolt maksaa yhdeksän euroa tunnilta ja euron jokaisesta tilauksesta. Perjantaista sunnuntaihin tunnilta maksetaan taasen 10 euroa ja kaksi euroa per kuljetus. Normaalisti lähetti kuljettaa 2-3 tilausta tunnissa.

Tyypillisesti Wolt-lähetti tekee noin 12 tunnin työviikkoa, jolloin viikkopalkkio on luonnollisesti huomattavasti alhaisempi kuin täydellä työviikolla. Woltin mukaan täydellä työviikolla lähetti saisi noin 400 euroa palkkiota. Luvusta on poistettu noin 50 euron bensakustannukset.

Wolt nosti hiljattain rahoitusta ja yhtiöltä on kysytty, minkä vuoksi lähettien palkkioita ei nyt nosteta. Wolt kertoo, että rahoitusta haettiin sen vuoksi, että se pääsisi laajentumaan uusiin kaupunkeihin ja ulkomaille. Yhtiön toiminta on tällä hetkellä tappiollista ohjelmistokehityksen, myynnin ja markkinoinnin sekä kasvuun liittyvien kulujen vuoksi.

– Tällä hetkellä asiakkaiden ja ravintoloiden kotiinkuljetuksesta maksamasta summasta yli 80 prosenttia käytetään suoraan lähettien palkkioihin, tiedotteessa kerrotaan

Lähetit eivät ole työsuhteessa Woltin kanssa, mikä on Mykkäsen mukaan positiivinen asia.

– Työsuhdemallissa vuorolistat on tehtävä viikkoja etukäteen, ja ne ovat sitovia. Harva läheteistämme toivoo tätä, Mykkänen sanoo viitaten siihen, että monet lähetit ovat opiskelijoita ja haluavat joustavia työaikoja.