Recall-tekoälytoiminnon odotus jatkuu.
Microsoft esitteli toukokuussa uuden Copilot+ PC -määrittelyn mukaisten tekoälytietokoneiden yhteydessä Windows 11:n uuden Recall-toiminnon, jonka tarkoitus on muistaa ja auttaa myöhemmin löytämään kaikki tietokoneella nähdyt ja tehdyt asiat.
Recall-toiminto herätti julkistuksensa jälkeen runsaasti huolia yksityisyydestä ja turvallisuudesta. Kohuun Microsoft reagoi ensin kertomalla useammista uudistuksista Recalliin jo ennen sen julkaisua. Alun perin Recallin piti tulla tarjolle uusissa Copilot+ PC -tietokoneissa heti niiden saapuessa markkinoille 18. kesäkuuta alkaen, mutta lopulta Microsoft päätyi lykkäämään julkaisua myöhempään ajankohtaan.
Microsoft kertoi kesäkuussa suunnittelevansa Recall-toiminnon tuomista aluksi testattavaksi Windows Insider -ohjelman kautta tulevien viikkojen aikana.
Nyt Microsoft on kertonut päivitetyssä blogimerkinnässään suunnittelevansa Recallin julkaisua Windows Insider -testaajille lokakuussa, joten julkisen testaaminenkin on alkamassa vasta nelisen kuukautta allkuperäistä julkaisusuunnitelmaa perässä.
Recall-toiminnon avulla käyttäjä voi yksinkertaisesti kirjoittaa, mitä etsii, sillä Recall osaa tulkita ihmiskielen vivahteita esimerkiksi ChatGPT:n kaltaisten tekoälypalvelujen lailla. Toinen mahdollisuus on tarkastella kattavaa aikajanaa, joka käsittää käytännössä kaikki tietokoneella suoritetut toimenpiteet. Kyse on valokuvamuistin kaltaisesta ominaisuudesta, Microsoft on kuvaillut.
Pelkän tekstin ohella Recall osaa tutkia myös etäpalaverien ja katseltujen videoiden sisältöjä löytääkseen käyttäjän haluamat tiedot. Videoita ja puhetta käsitellessään Recall hyödyntää Windows 11:n reaaliaikaista tekstitystoimintoa.
Aiemmin Microsoft ilmoitti jo Recall-toiminnon olevan tulossa valinnaisena: se ei tule oletuksena käyttöön, vaan käyttäjän on se erikseen kytkettävä päälle, esimerkiksi tietokoneen käyttöönoton yhteydessä. Alun perin Microsoft oli ajatellut ottaa Recallin käyttöön oletuksena.
Lisäksi toisena muutoksena alkuperäisestä Microsoftin mukaan Recallin käyttö vaatii Windows Hello -tunnistautumista, eli kasvojen- tai sormenjälkitunnistusta tai PIN-koodia. Tunnistautuminen suojaa myös Recallin tallentamat jatkuvasti taustalla tallentamat näyttökuvat. Microsoftin mukaan se lisää myös suojauksia, kuten Windows Hello -tunnistautumisen purkaman salauksen näyttökuviin, sekä hakuindeksitietokannan salauksen.
Lähtökohtaisesti jo alun perin Recall-toiminto on suunniteltu toimimaan suoraan laitteessa, joten tietoja eri siirry Microsoftin pilvipalveluihin eikä niitä myöskään käytetä uusien tekoälymallien kouluttamiseen.